Search results for "ALK"

showing 10 items of 4314 documents

Vuosi kärkihanketta takana

2018

Pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmassa asetetaan tavoitteeksi Suomi maana, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta. Osana hallituksen Uusi peruskoulu -ohjelmaa käynnistettiin kokeilu-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan mukaisesti kielten kärkihanke, jonka puitteissa keväällä 2017 Opetushallitus myönsi 95 hankkeelle valtionavustusta kielten opetuksen varhentamiseen, kehittämiseen ja lisäämiseen. Valtaosa hankkeista kohdentui varhentamiseen. Paikallisilla kokeiluilla pyritään etsimään ja kehittämään uusia toimintamalleja lasten varhaisen kielenoppimiskyvyn hyödyntämiseksi. Kieltenopiskelua varhennetaan joissain kunnissa alkamaan jo alkuopetuksessa, minkä lisäksi kieliin voidaan tutustu…

varhennettu kieltenopetuskieltenopetusvarhaiskasvatuskärkihankealkuopetusperuskouluesiopetuskielen oppiminenkieltenopetuksen varhentaminen
researchProduct

Multimodal Aposematic Defenses Through the Predation Sequence

2021

Aposematic organisms warn predators of their unprofitability using a combination of defenses, including visual warning signals, startling sounds, noxious odors, or aversive tastes. Using multiple lines of defense can help prey avoid predators by stimulating multiple senses and/or by acting at different stages of predation. We tested the efficacy of three lines of defense (color, smell, taste) during the predation sequence of aposematic wood tiger moths (Arctia plantaginis) using blue tit (Cyanistes caeruleus) predators. Moths with two hindwing phenotypes (genotypes: WW/Wy = white, yy = yellow) were manipulated to have defense fluid with aversive smell (methoxypyrazines), body tissues with a…

varoitusväri0106 biological sciencesTastepredator-prey interactionsPyrrolizidine alkaloidEvolutiondefense mechanismsmultimodal signalingPREYAVOIDANCEZoologyContext (language use)AposematismITHOMIINE BUTTERFLIESBiology010603 evolutionary biology01 natural sciencestäpläsiilikäsPredation03 medical and health scienceschemistry.chemical_compoundCyanistes caeruleuschemical defensePYRROLIZIDINE ALKALOIDSQH359-425aposematismpuolustusmekanismit (biologia)Arctia plantaginissinitiainenQH540-549.5EDUCATED PREDATORSEcology Evolution Behavior and Systematics030304 developmental biology0303 health sciencesTASTEEcologyfungiCyanistesbiology.organism_classificationsaalistusWARNING COLORATIONCHEMICAL DEFENSEchemistryTRADE-OFFwarning signals1181 Ecology evolutionary biologyPyrrolizidineChemical defensePYRAZINE ODORFrontiers in Ecology and Evolution
researchProduct

Influence of colour, smell and taste on the survival of the wood tiger moth (Arctia plantaginis) adults during predation event

2021

Saalistajien torjumiseksi saalis voi käyttää erilaisia puolustusmekanismeja, jotka stimuloivat useita eri aisteja (ts. multimodaalista signalointia). Esimerkiksi aposemaattiset eliöt puolustautuvat varoitussignaalin lisäksi sekundaarisella puolustuksella. Tässä tutkimuksessa keskityttiin siihen, kuinka täpläsiilikkään (Arctia plantaginis) väritys (genotyypit WW, Wy ovat valkoisia ja yy keltaisia), haju (metoksipyratsiinista) ja maku (pyrrolitsidiinialkaloidista) toimivat puolustuksena lintusaalistajien hyökkäyksiä vastaan. Linnuille tarjottiin kummankin värisiä eläviä siilikkäitä, joita oli manipuloitu niin, että niillä oli joko hajua, makua tai molempia näistä. Näin pystyttiin tutkimaan ku…

varoitusväripredator-prey interactionschemical defencedefence mechanismsyöperhosetwarning colorationalkaloidssaalistusCyanistes caeruleusalkaloiditAposematismmultimodal signallingbirdswarning signalsmothslinnutpredation
researchProduct

Skolas un ģimenes sadarbība bērnu ar mācīšanās traucējumiem atbalstam sakumskolā

2022

Bērnu ar mācīšanas traucējumiem mācīšanas procesi prasa īpašu pieeju, izglītības procesa organizāciju, kuras pamats ir vecāku sadarbība ar skolu. Pētījumi rāda, ka šī sadarbība nav efektīva. Diplomdarba mērķis – analizēt skolas un ģimenes sadarbības iespējas bērnu ar mācīšanas traucējumiem atbalstam sākumskolā un izstrādāt rekomendācijas šīs sadarbības efektivitātes uzlabošanai. Galvenie rezultāti: praksē starp pedagogiem un vecākiem nevalda uz sadarbību orientētas attiecības, lai to un citus trūkumus novērstu, būtiski ir skolās ieviest starpddisciplināras komandas, piesaistīt speciālos pedagogus, izglītot vecākus par traucējumiem un par pedagoģisko procesu to kontekstā klasē, apmācīt un at…

vecāku un pedagogu sadarbībaPedagoģijadiskalkulija.disleksijamācīšanās traucējumidisgrāfija
researchProduct

Ravinnon vaikutuksia valikoituihin verimuuttujiin kansallisen tason miesjalkapalloilijoilla kilpailukaudella

2015

Johdanto. Jalkapalloilijoiden tulee ravitsemuksessaan kiinnittää erityisesti huomiota riittävään energian ja suojaravinteiden saantiin johtuen lajin harjoittelu- ja kilpailuvaatimuksista. Puutteellisella ravitsemuksella sen sijaan voi olla esimerkiksi elimistön immuunipuolustusjärjestelmän toimintaa heikentävä vaikutus ja näin ollen suurentunut riski sairastua infektioihin kauden aikana. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää mahdollisia muutoksia jalkapalloilijoiden valikoiduissa verimuuttujissa kilpailukauden aikana sekä heidän ravinnonsaantiaan. Menetelmät. Tutkimukseen osallistui 22 jyväskyläläistä miesjalkapalloilijaa iältään 24,9 ± 5,6 vuotta. Tutkimus toteutettiin kilpailukaud…

verisolutjalkapalloravintolisäravitsemusravitsemussuositukset
researchProduct

Measurement of the H2(p,γ)He3 S factor at 265–1094 keV

2021

Recent astronomical data have provided the primordial deuterium abundance with percent precision. As a result, big bang nucleosynthesis may provide a constraint on the universal baryon to photon ratio that is as precise as, but independent from, analyses of the cosmic microwave background. However, such a constraint requires that the nuclear reaction rates governing the production and destruction of primordial deuterium are sufficiently well known. Here, a new measurement of the 2H(p,γ)3He cross-section is reported. This nuclear reaction dominates the error on the predicted big bang deuterium abundance. A proton beam of 400–1650 keV beam energy was incident on solid titanium deuteride targe…

vetyastrofysiikkaalkuräjähdysheliumNuclear Experimentydinfysiikka
researchProduct

Tarkastelu viennin ja palkan välisestä suhteesta yhdistetyllä työntekijä-työnantaja-aineistolla

2015

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää maksavatko suomalaiset vientiyritykset korkeampaa palkkaa kuin kotimaahan tuottavat yritykset, ja jos näin on niin miksi. Tutkimuksen tarkoituksena on myös vertailla palkkaeroja selittäviä teorioita keskenään. Viennin ja palkan suhdetta tarkastellaan yhdistelemällä tietoa Tilastokeskuksen palkkarakenneaineistosta, harmonisoidusta palkkarakenneaineistosta, yritysrekisteristä, palveluiden ulkomaankauppatilastosta sekä Tullin tavaroiden ulkomaankauppatilastosta. Tällä tavoin koottu aineisto kattaa vuodet 2003–2008. Näiden tilastojen avulla saadaan kattava, niin sanottu yhdistetty työntekijä-työnantaja – aineisto, joka sisältää tietoa yrityksistä ja niiden…

vientipalkkaerotpalkattilastot
researchProduct

Työn antropologia ja Karl Marx

2012

Työ tai sen puute puhuttaa ihmisiä. Miksi ylipäänsä pitäisi käydä töissä? Todennäköinen vastaus on, että töissä pitää käydä perustarpeiden tyydyttämiseen tarvittavan palkan vuoksi. Samalla työtä pidetään pakonomaisena raatamisena; pelkkänä keinona joidenkin päämäärien saavuttamiseksi. Se on epämiellyttävää ja siitä haluttaisiin päästä eroon, jos se suinkin olisi mahdollista. Karl Marx kirjoitti työstä kapitalistisen tuotantotavan puitteissa. Hänen analyysinsa työn käsitteestä antoi ehkä ensimmäisen modernin käsityksen työn roolista ihmiselämässä. Se myös sisälsi edellä kuvatun ristiriidan: työ on välttämätöntä, mutta samalla siitä toivotaan päästävän eroon. Mitä tämä ristiriita kertoo ihmis…

vieraantuminentyömoraaliMarxfilosofinen antropologiaMarx Karlmarxilainen antropologiatyövapauspalkkatyöristiriidat
researchProduct

Englannin kielisuihkuttelun opetuskokeilu alakoulun toisella vuosiluokalla

2015

Englannin opetus aloitetaan Suomessa yleensä alakoulun kolmannella vuosiluokalla formaalilla kielen opetuksella. Vuoden 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet mahdollistavat kuitenkin englannin opetuksen aloittamisen jo alkuopetuksen aikana. Mikäli kielen opetus aloitetaan alkuopetuksessa, tulisi huomioida oppijan nuori ikä ja korostaa vuorovaikutuksen roolia. Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkimme, miten alkuopetuksen toisen vuosiluokan oppilaat osallistuvat kielisuihkutteluopetukseen, tapahtuiko oppimista ja millaisena kielisuihkuttelu näyttäytyi opettajan näkökulmasta. Toteutimme tutkimuksemme toimintatutkimuksena tekemällä opetuskokeilun luokanopettajakoulutuksen viimeisen ope…

vieraskielinen opetusalkuopetusopetuskokeilutkielen oppiminenenglannin kielikielisuihkualakoulu
researchProduct

Voimasta seitsemän veljen : Jukolan viesti kansalaisten liikuttajana

2010

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Liikuntatieteiden laitos/ liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta VILJANEN, TERO: Voimasta seitsemän veljen. Jukolan viesti kansalaisten liikuttajana. Pro gradu -tutkielma, 124 sivua, 10 liitesivua Liikunnan yhteiskuntatieteet 2010 Jukolan viesti on kehittynyt 60 vuodessa muutaman sadan suunnistajan viestikilpailusta yhdeksi Suo-men merkittävimmistä urheilutapahtumista. Tänä päivänä kilpailuun ottaa osaa lähes 15 000 suunnistajaa yli 20 maasta ja yhteensä tapahtuma kerää paikalle 30 000–35 000 suunnistuksen ystävää kesäisenä viikonloppuna. Kilpailun järjestäminen vaatii noin 1500 vapaaehtoisen työpanoksen ja yhteensä Jukolan viestin järjestämiseen kilpailun historian a…

viestilajitJukolan viestiperinteetosallistuva liikunnansosiologiaperinnetalkootvapaaehtoistoimintaviesti-suunnistuskilpailutalkootyöFenomenologis-hermeneuttinen tutkimusmenetelmäliikuntasosiologiasuunnistusvapaaehtoistyöurheilukilpailut
researchProduct