Search results for "Aide"

showing 10 items of 1461 documents

Taide ja hyvä kaupunki : taiteilijatulkintoja

1994

Tutkimuksessa on selvitetty kokkolalaisten taiteilijoiden tulkintoja siitä, minkälaisessa kaupungissa he kokevat työskentelevänsä taiteilijoina. Haastattelujen kiinnekohdat liittyvät taiteen tekemisen rakenteellisiin edellytyksiin, kuten työskentely-ja esiintymistiloihin, hallintoon sekä julkiseen rahoitukseen. Tutkimuksen toinen aihekokonaisuus on taiteen ja kulttuurin taloudelliset toimintaedellytykset, joita taiteilijat arvottavat yleisemmällä yhteiskunnallisella tasolla. Kolmanneksi on kiinnitetty huomiota siihen, miten taiteilijat kokevat taiteen ja kulttuurin synnyttävän sekä taloudellisia että henkisiä merkityksiä ja vaikutuksia kaupunkiyhteisössä.

taiteilijatKokkolatyöolottaidepolitiikkakulttuuripolitiikkataide
researchProduct

”Toinen koti” rajojen ylittäjänä

2017

Kansallisteatterin Kiertuenäyttämö käynnisti keväällä 2016 projektin, jossa kysytään, mikä on koti ja mitä on kotoutuminen. Toinen koti -projektissa kohtaavat pakolaistaustaiset ja “kantalaiset”, Suomessa syntyneet taiteilijat. Esityksen ensi-ilta on 16. marraskuuta 2017 Kansallisteatterin Omapohja-näyttämöllä. nonPeerReviewed

taiteilijatetnografiaprojektitteatterikielikielelliset resurssitkotoutuminentaidepakolaisetmaahanmuuttajatturvapaikanhakijat
researchProduct

Pepe-sammakko Kiasmassa : leikki, trollaaminen ja #ALONETOGETHER-taideteoksen affektiivisuus

2018

#ALONETOGETHER oli yleisön osallistumiseen perustuva taideteos Kiasmassa keväällä 2017. Siihen kohdistui toistuvaa trollausta, joka kumpusi taiteilijoiden aiemmasta poliittisesta toiminnasta ja siitä virinneistä keskusteluista internetin kuvalaudoilla. Analysoimme teoksen ympärillä tapahtunutta trollausta ja osoitamme, miten se on yhdistelmä affekteja, leikkiä ja poliittista toimintaa. peerReviewed

taiteilijatinteraktiivinen taideperformanssinykytaideKiasmaARS17performance (art forms)esitystaidetrollausharrassmenthäirintä
researchProduct

Muutos tilassa : taideteoksen autenttisuuden ja auran merkitykset installaatiotaiteen esittämisen ja tallentamisen prosesseissa

2015

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan taideteoksen autenttisuuden ja auran nykymerkityksiä installaatiotaiteen näkökulmasta. Keskeisenä tavoitteena on selvittää, mistä kontekstisidonnaisen ja prosessuaalisen installaatioteoksen autenttisuus muodostuu, ja millä tavoin tätä autenttisuutta pyritään taidemuseoissa teoksen esittämisen ja tallentamisen prosesseissa ylläpitämään. Lisäksi tutkielmassa avataan taiteilijan intention ja tekijyyden käsitteitä. Tutkielmassa vuoropuhelua käyvät taidefilosofinen käsiteanalyysi ja taidemuseoiden toimintatapoja kartoittava haastatteluaineisto. Taiteen autenttisuuden nykymerkityksiä peilataan erityisesti Denis Duttonin autenttisuuden teoriaa ja Walter …

taiteilijatkuratointiauraintentionykytaideinstallaatiotautenttisuusDutton DennisBenjamin Waltertaidemuseottekijyys
researchProduct

Alussa on uhma lopussa on naru : myyttinen Kalervo Palsa lehdistön ja Palsan itsensä rakentamana

2000

taiteilijatmyytitPalsa Kalervonykytaide
researchProduct

Arvoristiriidat taidemarkkinoilla : tapaustutkimus viiden suomalaisen nykytaiteilijan asenteista taidemarkkinoihin

2013

Tutkielman lähtökohtana on ajatus siitä, taiteen ja rahan välillä on oletettu vallitsevan arvoristiriita. Taiteen ja rahan logiikat hylkivät toisiaan, mutta taidemarkkinoilla niiden on pakko toimia yhdessä. Tutkielman aineistona on viiden suomalaisen nykytaiteilijan (Ville Andersson, Maria Laine, Jani Leinonen, Liisa Lounila ja Tarja Pitkänen-Walter) teemahaastattelut, jotka toteutettiin vuosien 2011 ja 2012 aikana. Tutkimuskysymykseni pohjautuvat kärjistettyyn oletukseen, että hyvä taide ei saisi liittyä rahaan, vaan siitä on pyrittävä etääntymään. Tärkeimpiä kysymyksiä olivat: Millä tavoin taiteilijat kokevat taiteen ja kaupallisuuden ristiriidan? Millainen on taiteilijoiden suhde galleri…

taiteilijatnykytaidearvottaidekauppakuvataiteilijat
researchProduct

Osallistumisesta dialogiin : taiteen, taitelijakäsityksen sekä osallistumisen tunnistamisesta dialogisessa estetiikassa

2019

taiteilijatosallistaminenyhteisötaideyhteisöllisyysdialogisuuskulttuuripolitiikkaosallistuminen
researchProduct

Keveät kuidut, painavat paperit : paperitaide Suomessa tekijän näkökulmasta

2013

Paperilla on monenlaisia käyttötarkoituksia, mutta miksi paperi on erityislaatuinen materiaali taiteessa? Mitä paperitaide on? Tässä tutkimuksessa tarkastellaan paperitaidetta, ja pohditaan käytetyn materiaalin ja tekniikan suhdetta. Paperitaide käsitteenä on tullut Suomessa tutuksi jo muutamia vuosikymmeniä sitten. Suomalaisesta paperitaiteesta on tutkimustietoa saatavilla rajallisesti, joten tässä tutkimuksessa uusia näkemyksiä ja tietoa paperitaiteesta on hankittu taiteilijahaastattelujen avulla. Haastattelut ovat teemahaastatteluja, joiden avulla tuotettu aineisto on jaoteltu määrättyihin alaotsikoihin. Tulosten perusteella on pyritty muodostamaan kokonaiskäsityksiä käsitellyistä aihepi…

taiteilijatpaperitaidekierrätystaidenykytaideSuomipaperi
researchProduct

Taide- ja taiteilijapoliittinen ohjelma : poliittinen ohjelma taiteen ja taiteilijoiden aseman edistämiseksi

2006

taiteilijatsuunnitteluhyvinvointivaltiotaidepolitiikkakulttuuripolitiikkaluovuusretoriikka
researchProduct

"Taiteilija ei vanhene" : haastattelututkimus kuvataiteilijoiden ikääntymiskokemuksista taidemaailmassa

2010

taiteilijattaidealaikääntyminentaidepolitiikkasosiaaligerontologiakulttuuripolitiikkaluovuusHaastattelututkimusvanheneminenkuvataiteilijatikäsyrjintäeläkkeet
researchProduct