Search results for "Artikkel"
showing 10 items of 582 documents
Tunnesidonnainen toiminnan säätely ja kokemusasiantuntijoiden sisäänpääsy sairaalaorganisaatioon. Päiväkirja-analyysin yhtymäkohdat Norbert Eliasin t…
2018
Sosiaali- ja terveyspalvelujen parissa kokeillaan yhä useammin uudenlaisia kokemusasiantuntijakäytäntöjä, jotka asettavat asiantuntijaorganisaatioita uuteen tilanteeseen. Tutkimuksessa selvitettiin kuuden kehittämiskumppanuuskokeiluun osallistuneen kokemusasiantuntijan päiväkirjojen avulla kokemusasiantuntijoiden sairaalaorganisaatioon astumisen ensivaiheita ja organisaatioon sisään pääsemistä. Tulosten mukaan kokemusasiantuntijatoiminnan aloittamiseen sairaalassa liittyy sosiaalisesti ja kulttuurisesti muodostuvia tunteita. Toiminnan ulkoinen säätely sekä subjektiivisten ja sosiaalisten tunnekokemusten itsesäätely ovat organisaatioon sisäänpääsemisen prosesseissa keskeisiä. Tuloksia on m…
Aineenopettajaksi opiskelevien koulukokemuksia sukupuolistuneesta väkivallasta
2022
Artikkelissa tarkastelemme sukupuolistunutta väkivaltaa aineenopettajaopiskelijoiden koulukokemusten näkökulmasta. Merkittävä määrä nuorista altistuu väkivallan ja häirinnän eri muodoille. Kouluterveyskyselyjen mukaan erityisesti tyttöihin ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuva väkivalta ja seksuaalinen häirintä ovat viime vuosien aikana lisääntyneet huolestuttavasti. Koulun ja opettajien rooli ilmiöön puuttumisessa on tärkeä, samoin opettajankoulutuksen, jonka aikana opiskelijoiden olisi tärkeä tulla tietoiseksi väkivallan ilmenemismuodoista ja niihin puuttumisen mahdollisuuksista. Tutkimuksen aineisto kerättiin fokusryhmähaastatteluilla, joihin osallistui yhteensä 18 aineenopettajaopiskeli…
Bean goose migration shows a long-term temporal shift to earlier spring, but not to later autumn migration in Finland
2023
Ilmastonmuutos vaatii eliöitä mukauttamaan perinnöllisiä tai opittuja käyttäytymismallejaan muuttuviin ympäristöolosuhteisiin. Erityisen alttiita muutoksille voi olla erilaisten habitaattien välillä muuttavat linnut, joiden selviytyminen on yhteydessä muuton onnistuneeseen ajoittamiseen. Tässä tutkimuksessa käytimme metsähanhesta (Anser fabalis) avoimeen lintutietopalveluun, Tiiraan (tiira.fi – BirdLife Suomi), kerättyjä havaintoja selvittääksemme, onko lajin muuton ajoituksessa tapahtunut muutosta viimeisten 40 vuoden aikana. Lisäksi selvitimme ajoituksen yhteyttä muuton aikaiseen suursäätilaan käyttämällä Pohjois-Atlantin suursäätilaa kuvaavaa NAO-indeksiä. Tutkitulla ajanjaksolla 1978–20…
Itsemurhatartunnan taikauskosta: The Moth Diaries (2011) ja 13 Reasons Why (2017)
2018
Artikkeli käsittelee kahden itsemurhaa kuvaavan populaarikulttuurin tapausesimerkin, The Moth Diaries -elokuvan ja 13 Reasons Why -sarjan, ja tabun käsitteen välityksellä itsemurhaan liitettyä tartunnan pelkoa ja tämän pelon ilmenemistä viihteen ja median representaatioita säätelevässä Werther-efektissä. Keväällä 2017 julkaistun kohutun 13 Reasons Why -Netflix-sarjan ensimmäisen kauden vastaanotto ilmentää sosiologien, psykologien ja kansanterveystieteilijöiden tunnetuksi tekemää Werther-efektiä, median välittämäksi pelättyä itsemurhatartuntaa. Kanadalainen kauhudraama The Moth Diaries (2011) taas käsittelee sisällössään vanhemmalta lapselle periytyvää itsemurhatartuntaa vampyyrin hahmon vä…
Charged jet cross sections and properties in proton-proton collisions at $\sqrt{s}=7$ TeV
2015
The differential charged jet cross sections, jet fragmentation distributions, and jet shapes are measured in minimum bias proton-proton collisions at centre-of-mass energy $\sqrt{s}=7$ TeV using the ALICE detector at the LHC. Jets are reconstructed from charged particle momenta in the mid-rapidity region using the sequential recombination $k_{\rm T}$ and anti-$k_{\rm T}$ as well as the SISCone jet finding algorithms with several resolution parameters in the range $R=0.2$ to $0.6$. Differential jet production cross sections measured with the three jet finders are in agreement in the transverse momentum ($p_{\rm T}$) interval $20<p_{\rm T}^{\rm jet,ch}<100$ GeV/$c$. They are also consistent w…
Käsityksiä kansainvälisesti rekrytoitujen hoitajien ammatillisesta kielitaidosta ja sen kehittymisestä. Mediakeskusteluiden ja asiantuntijan haastatt…
2013
Terveydenhoitoalan henkilöstön kansainvälinen rekrytointi ja kielitaito ovat herättäneet paljon julkista keskustelua. Tässä artikkelissa tarkastellaan kansainvälistä työvoimaa – etenkin filippiiniläisiä hoitajia – ympäröiviä käsityksiä. Teoreettinen lähestymistapa pohjautuu dialogisuuteen ja sosiokulttuurisuuteen, joissa kieli ja käsitykset nähdään jaettuina, varioivina ja dynaamisina ilmiöinä. Aineisto koostuu sanomalehtiartikkeleista, verkkokeskusteluista ja suomi toisena kielenä -opettajan haastattelusta, joiden analyysissa etenkin äänen ja toimijuuden käsitteet ovat keskiössä. Tulokset osoittavat, että julkisessa keskustelussa kaiutetaan sellaisia autoritaarisia ääniä, joissa hoitajat o…
Kilpailutus ja osallisuuden rakenteelliset ehdot siivoojien arjen työelämässä
2019
Artikkelissa analysoidaan osallisuuden rakenteellisia taloudellisia ehtoja ja esteitä työelämässä. Kiinnostuksemme kohdistuu erityisesti siihen, miten palveluiden kilpailutus ja ulkoistaminen kiristävät työolosuhteita ja rajoittavat osallisuuden mahdollisuuksia. Tarkastelemme siivoojan työtä, jossa kilpailuttamisen mekanismit näkyvät selvästi. Artikkelin keskeinen havainto on, että työn taloudellinen organisointimuoto ehdollistaa voimakkaasti osallisuutta tukevia tai heikentäviä käytäntöjä, joita on usein pidetty työpaikkakohtaisesta harkinnasta riippuvaisina. Artikkeli pohjautuu aineistolähtöiseen laadulliseen tutkimukseen, jonka aineisto koostuu alun perin taiteell…
Siirtymäresurssit varhaiskasvatuksen siirtymätilan suhteissa ja muutoksissa
2023
Artikkeli tarkastelee yhden lapsen siirtymäresursseja varhaiskasvatuspolun erilaisissa siirtymissä. Etnografinen, pitkittäisasetelmaan perustuva tutkimusaineisto muodostuu yhden lapsen varhaiskasvatuspolun ensimmäisistä päivistä aina esiopetuksen alkuun. Artikkeli vastaa kysymykseen siitä, millaisia resursseja lapsi hyödyntää siirtymätilassa sekä millaisia muutoksia resurssien hyödyntämisessä tapahtuu siirtymien aikana? Siirtymiä tarkastellaan siirtymätiloina, jotka rakentuvat sekä tilanteisesti että relationaalisesti, eli suhteessa ympäristöön ja muihin toimijoihin. Lisäksi artikkelissa käytetään siirtymäresurssin käsitettä, joka viittaa tilannekohtaisiin tietoihin, taitoihin ja materiaali…
Epävakaa mimeettinen halu Robert Walserin romaanissa Konttoristi
2019
Artikkelissa tutkitaan sveitsiläisen kirjailijan Robert Walserin romaania Konttoristi René Girardin esittämän mimeettisen halun teorian, kaunasta virittyvän syntipukkimekanismin ja myös niistä erillisen mimetismin näkökulmista. Girardin teoriaan luodun katsauksen jälkeen eritellään konttoristina työskentelevän päähenkilön asemaa taloudellisen ja sosiaalisen kilpailun piirissä. Toisin kuin Girardin omissa analyyseissa, päähenkilö on pikemmin mimeettisen halun epävarma ja välillä vastahankainen tukija ja kosketuspinta kuin sen vallassa oleva toimija. Lisäksi käsitellään Walserin kertomatavan vaikutuksia sekä tarinan että kilpailevasta jäljittelystä poikkeavien imaginaaristen vastaavuuksien ta…
Lasten ja vanhusten toimijuus : diskurssianalyysi neljän puolueen eduskuntavaaliohjelmista
2021
Tutkimuksessa tarkasteltiin, miten lapsia ja vanhuksia kuvataan toimijuuden näkökulmasta neljän suurimman puolueen eduskuntavaaliohjelmissa. Tutkimusmenetelmänä hyödynnettiin kriittistä diskurssianalyysiä. Aineistosta oli tunnistettavissa kaksi toimijuuden diskurssia: passiivisen ja aktiivisen toimijuuden diskurssit, joissa molemmissa puhutaan lasten ja vanhusten toimijuudesta erityisesti palvelujärjestelmän kautta. Passiivisen toimijuuden diskurssissa erilaiset yhteiskunnalliset toimijat näyttäytyivät aktiivisina toimijoina lasten ja vanhusten sijaan. Aktiivisen toimijuuden puhe kietoutui palvelujärjestelmään, joka kuvautui keskeiseksi toimijuutta tuottavaksi tekijäksi. Lisäksi lasten toim…