Search results for "HT"
showing 10 items of 20594 documents
Tulokkaasta tuottavaksi asiantuntijaksi : perehdyttäminen kehittämisen välineenä eräissä suomalaisissa tietoalan yrityksissä
2010
Kilpailijoiden välinen yhteistyö suomalaisessa pienpanimoliiketoiminnassa
2018
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää mitkä ovat suomalaisen pienpanimoliiketoiminnan erityispiirteet ja millaisia tekijöitä alaan ja sen liiketoimintaekosysteemiin liittyy. Tutkimus keskittyy pohtimaan alalla toimivien panimoiden välistä kilpailua ja kilpailijoiden toistensa kanssa tekemää yhteistyötä. Tutkimuksessa pyritään selvittämään millaista kilpailijoiden välinen yhteistyö alalla on ja mitä arvoa se tuottaa sekä panimoille, että lopulta asiakkaalle. Tutkimuksessa paneudutaan myös siihen, minkälaisia verkostoja alalle on syntynyt ja mikä niiden arvo on. Tutkimukseen haastateltiin kuutta eri suomalaisten pienpanimoiden toimijaa, jotka valikoituivat sattumanvaraisesti, kuitenkin niin et…
ICT ryhmän yhteistyön ja oppimisen tukena organisaatiorajat ylittävässä projektitoiminnassa
2007
Opetustyön ammattilaiset ja mosaiikin mestarit : työkulttuurit ammattikorkeakouluopettajan toiminnan kontekstina
2012
Etnologinen tutkimus palvelujen käytöstä ja hyvän arjen rakentumisesta
2014
Internationalization pathways of family SMEs
2011
Understanding and measuring social entrepreneurship
2017
This thesis aims to understand the phenomenon of social entrepreneurship and measure its component dimensions. In particular, the thesis addresses two research gaps in the social entrepreneurship research. The first gap addressed is the resource mobilization during marketing strategy development of a social enterprise in its start-up stage. Social entrepreneurship is a diverse concept constituting various organizational form and activities. Hence, the second research gap that this research study addresses is the issue of measurement of social entrepreneurship construct. The thesis consists of an introductory essay and five research articles. The first two articles in this compilation addres…
Media management and economics research in Northern Europe
2020
Researchers and academics in media economics and management with a Northern European affiliation have played a major role in the development of the field and in creating strong international networks, including The World Media Economics and Management Conference (WMEMC) and European Media Management Association (emma). The chapter provides an overview of media management and economics research in this geographical region. peerReviewed
Doctoral Networks and Networking in Finland : A Brief History
2017
"Siinä ei siirrytä vain kynän käytöstä tietokoneen käyttöön" : museoiden kokemuksia teknologian käytöstä
2008
Museot ovat merkittäviä toimijoita yhteiskunnassa. Valitsemalla mitä tietoa ne keräävät, tallentavat, ylläpitävät ja esittävät ihmisestä ja hänen ympäristöstään ne samalla vastaavat kysymyksiin siitä keitä me olemme, mitä on taide, mikä on tärkeää. Jotta museot voivat vastata tähän haasteeseen, niiden on pystyttävä hahmottamaan ja ymmärtämään niitä toimijoita, jotka teknologian käytössä vaikuttavat museotoimintaan. Tässä tutkielmassa tarkastellaan teknologian vaikutusta museotoimintaan kolmen kohdemuseon kautta. Kohdemuseot ovat Alvar Aalto -museo Jyväskylästä, Helsingin kaupunginmuseo sekä Porin taidemuseo. Taustan ja pohjan työlle muodostaa professori Anita Kankaan keväällä 2004 tekemä sä…