Search results for "kodi"
showing 10 items of 250 documents
Kokopäiväpedagogiikka ja sen kehittäminen varhaiskasvatuksessa
2021
Kokopäiväpedagogiikka on noussut keskeiseksi toimintatavaksi suomalaisissa päiväkodeissa. Se on myös useissa paikallisissa varhaiskasvatussuunnitelmissa toiminnan lähtökohtana, vaikka käsitteen tieteellinen määrittely on kesken ja käytännön tulkinnat vaihtelevat. Ehkä juuri näiden syiden vuoksi aihe herättää paljon keskustelua ja kiinnostusta. Kokopäiväpedagogiikka onkin vielä toistaiseksi ennen kaikkea varhaiskasvatuksen arkisanastoa. Se voi kuitenkin tutkimuksen avulla kehittyä tieteelliseksi käsitteeksi tai – kehityksen suunnasta riippuen – keskittyä pikemminkin varhaiskasvatuksen pedagogista työtä ohjaavaksi käsitteeksi. Erityinen huomio kokopäiväpedagogiikkaa koskevissa keskusteluissa …
Päiväkotilasten minäkäsityksen sekä motorisen suorituskyvyn yhteydet Petroskoissa
2000
Ryhmämusiikkiterapia surutyön tukena saattohoidossa kuolleiden omaisille : laadullinen ja määrällinen tutkimus musiikkiterapiasururyhmistä Pirkanmaan…
2014
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia Pirkanmaan Hoitokodissa vuosina 2000−2013 pidettyjen musiikkiterapiasururyhmien asiakkaita, musiikkiterapian menetelmiä sekä niiden toimivuutta ja keskusteluteemoja sekä luoda musiikkiterapiasururyhmämalli, jota voitaisiin hyödyntää saattohoidossa terveydenhuollon eri sektoreilla. Tavoitteena oli saada saattohoidossa kuolleiden omaisilta tietoa musiikkiterapian käytöstä surutyön tukena. Tutkimus oli retrospektiivinen pitkittäistutkimus, jossa tutkimusaineistona oli Pirkanmaan Hoitokodin musiikkiterapiasururyhmiin vuosina 2000−2013 osallistuneet surevat ja sururyhmistä tehdyt muistiinpanot. Aineiston (N= 94) analysoinnissa käytettiin frekvenssi- ja …
Finnish teacher-students’ views on home-school cooperation
2019
This study focused on the views on home-school cooperation of teacher-students who are in the process of becoming professionals. The data were gathered from five focus-group interviews of 19 Finnish teacher-students. The data were analysed thematically. Better learning results were not the general aim of cooperation; instead, the aim was the child’s well-being. All parties benefited when cooperation functioned well. Yet, factors related to parents and teachers’ lack of time hinder cooperation. The views of home-school cooperation were a combination of the participants’ childhood memories, stories they had heard from their friends and colleagues and, less saliently, ideas originating from te…
Jo päiväkodissa on mahdollisuus saada kokemuksia teknologiasta : tytöt, pojat ja varhaislapsuuden teknologiakasvatus
2007
Balto kodināšanas plaisu intensīvi slogotos gultņos elektromagnētiskās izcelsmes hipotēzes pārbaude
2018
Šajā kvalifikācijas darbā tiek aprakstīti analītiskie un skaitliskie modeļi, kuri tika izveidoti, lai aprakstītu elektromagnētiskus procesus, kuri saskaņā ar 2013./14. gados izvirzītu hipotēzi, norīt vēja turbīnu ātrumkārbju gultņos, un varētu būt atbildīgi par anomāli ātru gultņu sabrukšanu, pie kam gultņi iet bojā diezgan īpatnējā veidā – to šķērsgriezumu analīze parāda, ka gultņu tēraudā izveidojas tā saucāmo balto kodināšanas plaisu tīkli. Izpēti motivē strauji augoša vēja enerģētikas industrija, kas cieš no šis parādības visvairāk un visizteiktāk. Nopietni pētījumi šajā jomā pasaulē ilgst jau vairāk kā 20 gadus, bet baltās kodināšanas plaisu izveides mehānismu fizikālā aina joprojām na…
Lasten aggressiivinen käyttäytyminen päiväkodin työntekijöiden näkökulmasta
2016
Tämän tutkimuksen kohteena ovat päiväkodin työntekijöiden kokemukset lasten aggressiivisesta käyttäytymisestä. Tarkoituksena oli selvittää, millaista päiväkodin työntekijöiden kohtaama lasten aggressiivinen käyttäytyminen on ja kuinka usein sitä kohdataan. Tutkimuksen tarkoituksena oli myös selvittää, millaisia toimintatapoja työntekijät käyttävät aggressiivisesti käyttäytyvän lapsen kohtaamisessa ja millainen merkitys näillä kohtaamisilla on heidän työmotivaatioonsa. Kyseessä oli pääpiirteiltään laadullinen tutkimus, mutta siinä esiintyi myös määrällisen tutkimuksen piirteitä. Aineiston keruu tapahtui sähköisellä kyselylomakkeella. Tutkimuksessa selvisi, että päiväkoti-ikäisten lasten aggr…