Search results for "tutkimusetiikka"

showing 4 items of 44 documents

Havainnointi ja haastattelu

2022

tutkimushaastattelutmuistiinpanotkenttätyömenetelmätetnografiahavainnointidialogisuustutkimusetiikkatutkimusmenetelmätkenttätyöhaastattelumenetelmätosallistava tutkimuskulttuurintutkimus
researchProduct

Trobriand-saarilta internetiin : antropologisen kenttätyön haasteita virtuaalisessa ympäristössä

2009

       Internet kehitettiin alun perin 1960-luvulla puolustus- ja tiedustelupalvelujen tarpeisiin, mutta 1980-luvulla kehitettyjen visuaalisten käyttöliittymien ansiosta siitä on tullut yhä tärkeämpi osa länsimaisen ihmisen arkipäivää. Vaikutukset sosiaaliseen ja kulttuuriseen kanssakäymiseen ovat olleet mittavia, minkä vuoksi myös sosiaali- ja kulttuuritieteet ovat olleet kiinnostuneita siitä mitä ihmiset tekevät internetissä. Kansainvälisesti virtuaaliantropologista tutkimusta on tehty jo 1990-luvun alusta saakka, mutta Suomessa marginaalisesti vasta 2000-luvulla. Ennakkoluulot virtuaalista kenttätyötä kohtaan saattavat olla tutkimuksen vähäisyyden syynä, minkä vuoksi artikkelissa tuodaan…

virtuaaliantropologialcsh:Folklorelcsh:GN1-890lcsh:History (General) and history of Europelcsh:Dtutkimusetiikkalcsh:Anthropologytutkimusmenetelmätkenttätyölcsh:GR1-950internetlcsh:History (General)lcsh:D1-2009
researchProduct

Lapset ja nuoret oman elämänsä asiantuntijoina

2022

Arvosteltu teos: Kallinen, Kati & Pirskanen, Henna 2022. Lasten ja nuorten tutkimushaastattelu. Helsinki: Gaudeamus. 268 s.

vuorovaikutuselämismaailmametodologiahaastattelutlapset (ikäryhmät)General MedicinekohtaaminennuorisotutkimustutkimushaastattelutArvostelutkirja-arvostelutnuorettutkimusetiikkakokemuksettutkimusmenetelmätosallisuuslapsitutkimushaastattelututkimussosiaalitutkimus
researchProduct

Tutkimusta lasten kanssa

2023

Artikkelissa tarkastellaan lasten ja tutkijoiden välisiä sukupolvisuhteita tutkimustoiminnassa. Tutkimusmenetelmänä ja tutkijoihin kohdistuvana pedagogisena menetelmänä käytetään kollaboratiivista autoetnografiaa. Artikkelissa hyödynnetään Pierre Bourdieun episteemisen refleksiivisyyden ajatusta eli tutkijan ja tutkittavien suhteiden ja asemien kriittistä arviointia. Lisäksi tutkimustoiminnassa toteutuvia sukupolvisuhteita tarkastellaan eksistentiaalisen, episteemisen ja juridis-eettisen ulottuvuuden avulla. Tutkimusaineisto koostuu tutkijoiden kirjoittamista autoetnografisista teksteistä sekä lapsille suunnattujen työpajojen litteraateista. Analyysi osoittaa, miten tärkeää on hahmottaa las…

vuorovaikutustutkimusetiikkatutkimusmenetelmätlapset (ikäryhmät)sukupolvetGeneral MedicinetutkimustoimintatutkijatvaltarakenteetreflektioautoetnografiaKasvatus & Aika
researchProduct