Kuvia metsäkansan luontosuhteista
Olin jo vuosia kerännyt satunnaisesti metsistä löytämiäni roskia. Syyskuussa 2019 aloin kantaa päivittäisillä retkillä mukanani pusseja ja kerätä roskia järjestelmällisesti. Pussit täyttyivät nopeasti tupakantumpeista, käärepapereista, juomatölkeistä, shampoopulloista, miesten boksereista sekä kaikesta muusta ilmeisestä ja yllättävästä.
Ehdotus ihmistä suhteellistavaksi sanastoksi
”Ehdotus ihmistä suhteellistavaksi sanastoksi” käsittelee ja esittelee teoriasuuntausta, joka tunnetaan ”posthumanistisena”, keskittyen erityisesti sen käsitteisiin ja termeihin. Posthumanistinen ajattelu pyrkii käsitteelliseen uudistamiseen, jotta tunnistaisimme paremmin ne suhteellisuudet, joiden varassa ja lomassa ihmisten elämä ja merkitykset muotoutuvat – ja ne historiat, joissa ihminen on muotoutunut erilliseksi. Ehdotamme sanastoa, joka suhteellistaa juuri tätä käsitteellistä, kartesiolaisen humanismin ihmistä. Yhtäältä seuraamme käsitteellisen ajattelun muotoutumista erilaisten kontekstien paineissa, toisaalta pysähdymme tarkastelemaan tiettyjä, työskentelyssämme tärkeitä käsitteitä…
Koirat ovat elävää kulttuuriperintöä, mutta lemmikkikulttuuri ei oikeuta koirien kärsimystä
Koiran mielen arvoitus ja kerronta
Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee koiran mielen representointia kaunokirjallisessa kerronnassa. Tutkielma keskittyy todellisten koirien representointiin ja pohtimaan aihettaan teorian näkökulmasta. Se käsittelee myös viittä koirista kertovaa kirjaa, jotka havainnollistavat teoreettisia huomioita. Tutkielman teoriataustana toimivat kognitiivinen narratologia, zoonarrattologia sekä laajempi posthumanistinen viitekehys. Eläinten käyttäytymistä tutkiva etologia tarjoaa tutkielmalle tietoa luonnontieteellisestä käsityksestä koiran mielestä. Koiran mielen representointi vaikuttaa sekä siihen, mitä koirista kerrotaan, että siihen, miten niistä kerrotaan. Koska olemme koiriin kumppanuuslajisuht…