0000000000192288
AUTHOR
Heli Hämäläinen
Kielitaito pelastaa zombeilta
Jyväskylän yliopiston Kielikampuksen virtuaalisen pakopelin pulmatehtävät antavat maisitaisia maailman kielistä lukiolaisille ja aikuisille. Peli on vapaasti pelattavissa esimerkiksi kielten oppitunneilla tai itsenäisesti kotona. nonPeerReviewed
Näin rakentuu kieliaiheinen pakopeli
Pakopeli tai pakohuonepeli voi tuoda kielten oppimiseen ainutlaatuista viihdettä ja imua. Pakopelin rakentaminen opetuskäyttöön edellyttää toteuttajaltaan jonkin verran vaivannäköä, mutta lopputulos palkitsee. Tässä artikkelissa kolme virtuaalisen, monikielisen pakopelin luonutta Jyväskylän yliopiston Kielikampuksen työntekijää kertoo, mitä kannattaa ottaa huomioon pelin suunnittelussa ja toteutuksessa. nonPeerReviewed
Rukoilin suklaakakkujen jumalia : ruokablogikirjoitus narratiivisena tekstilajina
Ruokablogikirjoitus on suosittu tekstilaji, jota luetaan ja kirjoitetaan paljon. Ruoasta on kirjoitettu kautta aikain, mutta uusmedia on muuttanut kirjoittajien asemaa siten, että kuka vain voi olla julkaisija. Ruokablogikirjoitus erottuu muusta ruokamediasta henkilökohtaisuudellaan ja narratiivisella eli kertovalla otteellaan. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole tutkittu, millainen ruokablogikirjoitus tarkalleen on tekstilajina, miten se rakentuu tai millaiseksi kertova ote on muovannut sen. Tässä tutkimuksessa selvitetään, millainen tekstilaji on suomalainen harrastajabloggaajan ruokablogikirjoitus. Tarkempia tutkimuskysymyksiä on neljä: 1. Mikä on ruokablogikirjoituksen tehtävä eli viestinnäl…