0000000000203021

AUTHOR

Heidi Nieminen

Lasten ja nuorten verkkokiusaamisen tutkimushaasteita : puheenvuoro

Verkkokiusaaminen (cyberbullying) on suhteellisen uusi käsite, jolla tarkoitetaan viestintäteknologian kuten sähköpostin, puhelimen tai sosiaalisen median välityksellä tapahtuvaa loukkaamista ja vahingoittamista. Vaikka ilmiö on saanut mediassa paljon julkisuutta, on verkkokiusaamisen tutkimus käynnistynyt vasta 2000-luvun puolivälissä. Tutkijat ovat olleet kiinnostuneita erityisesti lasten ja nuorten keskuudessa esiintyvästä verkkokiusaamisesta, josta onkin muutamassa vuodessa kasvanut yksi koulumaailman vakavimmista ongelmista. Tässä kirjallisuuskatsauksessa1 kuvataan, miten verkkokiusaamista on määritelty ja millaisia erityispiirteitä siinä on tunnistettu. Lisäksi kootaan verkkokiusaamis…

research product

Ostajan intressit yrityskaupassa

Tämän Pro Gradu –tutkielman tarkoituksena on kartoittaa ostajan intressejä yrityskaupassa. Tutkimusongelmaa lähestytään yrityskauppaprosessiin, kaupan osapuoliin ja kohdeyritykseen liittyvien tekijöiden avulla. Tutkimusta varten haastatellaan teemahaastatteluin seitsemää yritysostojen ammattilaista, jotka ovat toimineet teollisina ostajina, pääomasijoittajina tai yritysostojen asiantuntijatehtävissä. Kerätty aineisto analysoidaan sisällönanalyysimenetelmällä. Tästä tutkielmasta saatujen tulosten mukaan ostajat toivovat myyjän valmistautuvan yrityksen myyntiin huolellisesti ja tarpeeksi aikaisin. Myyjän tahtotila yrityksen myynnin suhteen tulisi olla selkeä ja pohdittuna valmiiksi etukäteen.…

research product

Katsaus lasten ja nuorten verkkokiusaamisen tutkimukseen

Tässä tutkielmassa kartoitettiin lasten ja nuorten verkkokiusaamisesta tehtyä empiiristä tutkimusta. Verkkokiusaamisella tarkoitetaan viestintäteknologian kuten sähköpostin, puhelimen tai sosiaalisen median välityksellä tapahtuvaa vahingoittamista tai loukkaamista. Tutkielman ensimmäinen osa on kirjallisuuskatsauksen muotoon kirjoitettu yhteisartikkeli pro gradu -tutkielman ohjaajan Maili Pörhölän kanssa. Artikkeli on julkaistu puheviestinnän vuosikirjassa Prologissa vuonna 2011. Verkkokiusaamisesta tehtyä tutkimusta kartoitettiin systemaattisella kirjallisuushaulla ja katsaukseen valikoitui kolmekymmentä 2000-luvulla julkaistua tieteellistä artikkelia. Aineiston analyysimenetelmänä käytett…

research product

Matka uniaikaan : toimintatutkimus Australian aboriginaalien musiikin käytöstä 8.-9. luokilla

research product