0000000000264355
AUTHOR
Piia Einonen
showing 11 related works from this author
Kapinointi, separatismi, ja vastarinnan legitimiteetti
2014
Hallinnon sankarilliset yksilöt ja kasvoton koneisto
2014
Ruotsalainen nasaali ja muita pilkahduksia Viipurin monikulttuurisuudesta 1700-luvulla
2018
Leipä taivalten takana : liikkuminen 1800-luvun alun Suomessa
2016
Viipuri liikkumisen keskuksena 1800-luvun alkupuoliskolla
2021
Viipuri oli rajakaupunkina 1800-luvun alkupuoliskollakin liikkumisen keskus, jonka kautta kulki runsain määrin matkustajia niin itään ja erityisesti Pietariin, kuin myös lännen suuntaan. Matkustaja- ja passirekistereiden kautta on mahdollista analysoida, mitä matkustusdokumentteja liikkujat käyttivät, ja keitä kulkijat olivat. Jossakin määrin aineisto mahdollistaa myös kurkistuksen kaupungissa tapahtuneeseen majoitustoimintaan ja vieraanvaraisuuteen. Tämän ohessa on mahdollista tehdä johtopäätöksiä matkaajien sukupuolesta ja sosiaalisesta asemasta, mutta kokonaisuudessaankin rekisterien tarjoama kuva liikkumisesta on ennen kaikkea suuntaa antava. Esimerkiksi passirekisterit kertovat vain pa…
Historiallinen poikkeuskausi vai omaleimaisen Viipurin perusta?
2018
Burgomasters of Stockholm as Agents of the Crown and Self-Interest (1590-1640)
2017
This article has no abstract. peerReviewed
Neljän suurkauppiassuvun tarina modernisoituvasta Suomesta
2022
Venäläissotilaiden majoittaminen kaupunkitilan kyseenalaistajana 1700-luvun ja 1800-luvun alkupuolen Viipurissa
2019
Kuohuvia tunteita ja paperille kirjattuja kokemuksia : päiväkirjat tutkimuskohteina
2020
Arvio teoksesta Leskelä-Kärki, Maarit, Karoliina Sjö ja Liisa Lalu (toim.). Päiväkirjojen jäljillä. Historiantutkimus ja omasta elämästä kirjoittaminen. Tampere: Vastapaino. 2020. 351 s. ISBN 978-951-768-772-0. nonPeerReviewed