0000000000321303

AUTHOR

Seija Virkkala

Liikenne, yhdyskuntasuunnittelu ja paikallistalous : Kokkolan ohikulkutien vaikutukset

Tutkimuksessa on käsitelty liikennettä, liikenne-ja yhdyskuntasuunnittelua sekä paikallistaloutta. Tapauskohtaisesti on tarkasteltu Kokkolan mahdollista ohikulkutiehanketta. Raportin tehtävänä on ollut tähän hankkeeseen liittyvien eri näkökulmien valottaminen, ohikulkutiehen liittyvien taloudellisten ilmiöiden arvioiminen sekä liikenteen merkityksen hahmottaminen yhdyskuntien suunnittelun kannalta. Tieinvestoinnista syntyy erilaisia vaikutuksia. Kokkolassa onkin esitetty näkemyksiä, että uuden eteläisen ohikulkutien mukanaan tuomat muutokset vaikuttaisivat myös keskustan elinkeinoelämään ja elävyyteen. Uusi tie vähentää ruuhkia ja parantaa yleisesti elinkeinoelämän toimintamahdollisuuksia. …

research product

Kumppanuus alueellisen kehittämisen hallintana : Suomi ja muut Pohjoismaat

research product

Yritysten innovaatiotoiminta elintarvike- ja matkailualoilla Keski-Pohjanmaalla ja elektroniikka-alalla Oulun Eteläisessä : Pohjoismaisen tutkimushankkeen tuloksia

research product

Kokkolanseutu vuonna 2020 : lähtökohtia tulevaisuuden tekemiselle

Kokkolanseutu vuonna 2020 -hankkeen tavoitteina oli aloittaa oppimisprosessi tulevaisuuden tekemiseen ja tulevaisuudentutkimuksen menetelmiin, tuottaa tulevaisuussuuntautunutta tietoa seutukunnan käyttöön, tuottaa esimerkinomaisia tulevaisuudenkuvia Kokkolanseudulle sekä avustaa seutukunnan strategista päätöksentekoa. Tarkastelu painottui elinkeinoelämään. Hankkeen ja siitä syntyneen raportin tarkoituksena on luoda lähtökohtia seudun tulevaisuustyölle. Seutukuntien kuten muidenkin alueiden ja organisaatioiden toimintaympäristö on entistä monimutkaisempi ja vaikeammin hallittava kokonaisuus. Hankkeen lähtökohta on ollut tulevaisuuden tekeminen, jossa keskeistä on useiden mahdollisten kehitys…

research product

Maaseutuyritysten innovaatioprosessit : kaupungin ja maaseudun vuorovaikutuksen näkökulma

research product

Paikallinen kehittäminen naisnäkökulmasta : kokemuksia Devote -projektista

research product