0000000000431587
AUTHOR
Nico Nieminen
showing 1 related works from this author
"Jotain rumpujuttuja Afrikasta" : alakoulun opettajien näkemyksiä maailmanmusiikin opettamisesta
2015
Tässä tutkimuksessa pohditaan maailmanmusiikin käsitettä niin musiikillisesta kuin sosioekonomisesta näkökulmasta, sen määrittelyyn liittyviä ongelmia, maailmanmusiikin opettamisen pedagogiikkaa sekä peruskoulun ja maailmanmusiikin välistä suhdetta. Aihe tulee olemaan tärkeä globalisaation kiihtyvän tahdin myötä. Kansainvälistymiseltä ei voi enää välttyä. Lisäksi vuonna 2016 portaittain voimaan astuva opetussuunnitelma tukee vahvasti monikulttuurisuuteen liittyviä teemoja. Puolistrukturoituna haastattelututkimuksena toteutettu empiirinen osio sisältää kahdeksan Pirkanmaan alueella työskentelevän, musiikkia ainakin jonkin verran opettavan opettajan näkemyksiä aiheesta. Informantteja pyydetti…