0000000000791682
AUTHOR
Minna Lähde
showing 1 related works from this author
Yhtä suurta joukkoa vai eri laidoilla? : kuinka syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ja työttömät nuoret eroavat muista nuorista Nuorisobarometrien valo…
2012
Syrjäytyminen on ajankohtainen ja laajalti tutkittu ilmiö. Syrjäytymisestä puhuttaessa täytyy huomioida sen moniulotteisuus niin ilmiönä kuin käsitteenäkin. Työttömyyden katsotaan olevan yksi keskeinen syrjäytymistä aiheuttava tekijä. Nuorten kohdalla sekä työttömyyden että syrjäytymisen on todettu olevan erityisen haitallisia, koska ne häiritsevät nuorten aikuistumiskehitystä tai saattavat jopa aiheuttaa sen, ettei nuori koskaan saavuta aikuisen itsenäistä asemaa. Viime vuosikymmenien taitteessa tapahtuneen hyvinvointivaltion murroksen voidaan osaltaan katsoa kiihdyttäneen eriarvoistumiskehitystä ja sitä kautta lisäävän syrjäytyneiden määrää. Nuoruuden käsite on viimeisinä vuosikymmeninä o…