0000000000808450
AUTHOR
Kati Perälä
showing 1 related works from this author
Turvapaikanhakijoiden representointi Ilta-Sanomien uutisteksteissä ennen Pariisin terrori-iskuja sekä niiden jälkeen
2016
Euroopan lähialueiden kriisien vuoksi vuonna 2015 turvapaikanhakijoiden määrä lähes 9-kertaistui Suomessa edelliseen vuoteen verrattuna. Turvapaikanhakijoiden määrän kasvaessa on tärkeää saada ajankohtaista tietoa siitä, minkälaisia mielikuvia turvapaikanhakijoista välitetään suomalaisissa medioissa. Median tutkiminen on relevanttia, sillä medialla on todettu olevan vaikutuksia esimerkiksi ihmisten tietoihin ja uskomuksiin; suuri osa suomalaisista saakin tietonsa turvapaikanhakijoista nimenomaan median välityksellä. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, miten turvapaikanhakijoita representoidaan Ilta-Sanomien, vuoden 2015 kokonaistavoittavuudeltaan suurimman suomalaisen lehden uutisissa. Turva…