0000000000928684
AUTHOR
Juha Pöyry
Luonnon monimuotoisuus ja vihreä elvytys
Suomi on toistaiseksi selvinnyt koronaviruksen (COVID-19) aiheuttamasta kriisistä taloudellisesti verrokkimaita paremmin, mutta työllisyystilanne on silti heikentynyt ympäri maata ja talouden ennustetaan supistuvan noin 4,7 prosenttia vuonna 20201. Negatiivisten talousvaikutusten minimoimiseksi hallitus on suuntaamassa EU:n elpymisvälineestä varoja käytettäväksi toimiin, jotka samanaikaisesti auttavat ratkaisemaan aikamme kahta merkittävää kriisiä: ilmastonmuutosta ja luontokatoa. Kyse on aidosti vakavista kriiseistä. Esimerkiksi Maailman talousfoorumi on listannut luonnon ekosysteemien romahduksen ja ilmastonmuutoksen torjunnan epäonnistumisen sekä vaikutuksiltaan että todennäköisyydeltään…
Keskeiset keinot luontokadon pysäyttämiseksi
Sanna Marinin hallitus on sitoutunut luonnon monimuotoisuuden tilan parantamiseen ja luontokadon pysäyttämiseen. Lupaus on äärimmäisen tärkeä. Luonnon ekosysteemien heikennys uhkaa elintärkeiden eko-systeemipalveluiden tuotantoa sekä ihmisten terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta. Maailman talousfoorumi on nostanut luontokadon viiden vakavimman ihmiskuntaa uhkaavan riskin joukkoon. Myös Suomen luontotyyppien ja lajiston uhanalaisuustilanne on hälyttävä. Hallituksen kehysriihessä päätetään hallitusohjelman toteuttamisesta ja lunastetaan vuoden 2019 eduskuntavaalien lupaukset luonto- ja ilmastotoimista. Myös EU:n uusi biodiversiteettistrategia velvoittaa Suomea panostamaan luonnonsuojeluu…
Climate change reshuffles northern species within their niches
Climate change is a pervasive threat to biodiversity. While range shifts are a known consequence of climate warming contributing to regional community change, less is known about how species' positions shift within their climatic niches. Furthermore, whether the relative importance of different climatic variables prompting such shifts varies with changing climate remains unclear. Here we analysed four decades of data for 1,478 species of birds, mammals, butterflies, moths, plants and phytoplankton along a 1,200 km high latitudinal gradient. The relative importance of climatic drivers varied non-uniformly with progressing climate change. While species turnover among decades was limited, the …
Soiden ennallistamisen suoluonto-, vesistö- ja ilmastovaikutukset : Luontopaneelin yhteenveto ja suositukset luontopolitiikan suunnittelun ja päätöksenteon tueksi
Suomen alkuperäisestä 10,4 miljoonan hehtaarin suoalasta yli puolet on ojitettu metsä- ja maatalouden sekä turvetuotannon tarpeisiin. Etelä-Suomessa ojitus on ollut voimakkainta: keskimäärin noin 75 prosenttia ja monin paikoin vielä suurempi osa soista on ojitettu. Suot ovat Euroopan luontotyypeistä kaikkein uhanalaisin luontotyyppiryhmä ja Suomella on erityisvastuu soiden suojelusta. Kaikkiaan 54 prosenttia Suomen 50 suoluontotyypistä on uhanalaisia ja lisäksi 20 prosenttia on silmällä-pidettäviä. Ensisijaisesti Suomen soilla elävistä lajeista 11 prosenttia eli yhteensä 120 lajia on uhanalaisia. Uhanalaisilla lajeilla ja luontotyypeillä on korkea riski hävitä Suomesta. Mittava ojitus näkyy…
Luonnon monimuotoisuus ja vihreä elvytys
Suomi on toistaiseksi selvinnyt koronaviruksen (COVID-19) aiheuttamasta kriisistä taloudellisesti verrokkimaita paremmin, mutta työllisyystilanne on silti heikentynyt ympäri maata ja talouden ennustetaan supistuvan noin 4,7 prosenttia vuonna 20201. Negatiivisten talousvaikutusten minimoimiseksi hallitus on suuntaamassa EU:n elpymisvälineestä varoja käytettäväksi toimiin, jotka samanaikaisesti auttavat ratkaisemaan aikamme kahta merkittävää kriisiä: ilmastonmuutosta ja luontokatoa. Kyse on aidosti vakavista kriiseistä. Esimerkiksi Maailman talousfoorumi on listannut luonnon ekosysteemien romahduksen ja ilmastonmuutoksen torjunnan epäonnistumisen sekä vaikutuksiltaan että todennäköisyydeltään…
Keskeiset keinot luontokadon pysäyttämiseksi
Sanna Marinin hallitus on sitoutunut luonnon monimuotoisuuden tilan parantamiseen ja luontokadon pysäyttämiseen. Lupaus on äärimmäisen tärkeä. Luonnon ekosysteemien heikennys uhkaa elintärkeiden eko-systeemipalveluiden tuotantoa sekä ihmisten terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta. Maailman talousfoorumi on nostanut luontokadon viiden vakavimman ihmiskuntaa uhkaavan riskin joukkoon. Myös Suomen luontotyyppien ja lajiston uhanalaisuustilanne on hälyttävä. Hallituksen kehysriihessä päätetään hallitusohjelman toteuttamisesta ja lunastetaan vuoden 2019 eduskuntavaalien lupaukset luonto- ja ilmastotoimista. Myös EU:n uusi biodiversiteettistrategia velvoittaa Suomea panostamaan luonnonsuojeluu…
Soiden ennallistamisen suoluonto-, vesistö- ja ilmastovaikutukset. Luontopaneelin yhteenveto ja suositukset luontopolitiikan suunnittelun ja päätöksenteon tueksi.
Suomen alkuperäisestä 10,4 miljoonan hehtaarin suoalasta yli puolet on ojitettu metsä- ja maatalouden sekä turvetuotannon tarpeisiin. Etelä-Suomessa ojitus on ollut voimakkainta: keskimäärin noin 75 prosenttia ja monin paikoin vielä suurempi osa soista on ojitettu. Suot ovat Euroopan luontotyypeistä kaikkein uhanalaisin luontotyyppiryhmä ja Suomella on erityisvastuu soiden suojelusta. Kaikkiaan 54 prosenttia Suomen 50 suoluontotyypistä on uhanalaisia ja lisäksi 20 prosenttia on silmällä-pidettäviä. Ensisijaisesti Suomen soilla elävistä lajeista 11 prosenttia eli yhteensä 120 lajia on uhanalaisia. Uhanalaisilla lajeilla ja luontotyypeillä on korkea riski hävitä Suomesta. Mittava ojitus näkyy…
Finnish protected area network in a changing climate
Climate change is projected to cause accelerating impacts on species populations, ecosystems and the services they provide. These impacts are often likely to be negative to biodiversity. Thus traditional static nature conservation should be complemented with climate-wise conservation planning perspectives, so that the dynamic changes in species distributions and assemblages will be properly taken into account (Ref. 1). In particular, the ability of Protected Area (PA) network to support viable species populations and representative habitat types and ecosystems under global environmental changes requires urgent examination. In such assessments, it is imperative to consider also the impact of…