0000000000983191

AUTHOR

Jouni Välijärvi

Yhteistyötä opettajuuden vahvistamiseksi

Toimiessani tutkijana ja professorina Jyväskylän yliopistossa lähes neljän vuosikymmenen ajan minulla oli ilo tutustua ja tehdä yhteistyötä myös monien Ammatillisen opettajakorkeakoulun kollegoiden kanssa. Aikanaan tämä ei ollut lainkaan niin itsestään selvää. Oppilaitosten reviirit olivat varsin selkeärajaisia ja naapuri nähtiin pikemminkin kilpailijana kuin mahdollisuutena yhteistyön kautta vahvistaa omaa asiantuntemusta. Nykyinen tilanne on täysin toinen, mistä mainiona esimerkkinä muun muassa Jyväskylän EduFutura. nonPeerReviewed

research product

Osaava vai sivistynyt kansakunta koulutuspolitiikan päämääränä?

Suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuus rakentuu osaamiselle. Korkeatasoinen osaaminen ei kuulu pelkästään kansakunnan eliitille vaan on nykyisin jokaisen kansalaisen perusoikeus ja välttämättömyys. Tämä korostuu pienen kansakunnan menestystekijänä. Jokaisen suomalaisen kouluttautumisen minimitaso edellyttää vähintään toisen asteen koulutusta ja ammatillista erikoistumista. Riittävän laaja-alainen koulutus on ihmiselle myös edellytys selviytyä tilanteista, joissa tutut työtehtävät korvautuvat uusilla tai katoavat kokonaan. nonPeerReviewed

research product

Lukiopedagogiikka

research product

Finnish School in International Comparison

Traditionally, one of the strengths of the Finnish education system has been students’ advanced reading literacy skills. In PISA assessments, the proficiency levels for mathematics and science have also been high in Finland. Albeit the average level of Finnish student performance has slightly declined in the latest PISA assessments, Finland is still among the highest-ranking countries in the world.

research product

The Finnish success in Pisa - and some reasons behind it : Pisa 2000

research product

Tulevaisuuden osaajat : Pisa 2000 Suomessa

research product

Pedagoginen asiantuntijuus liikkeessä ja muutoksessa : huomisen haasteita

research product

Laatua opetukseen oppilaitosten yhteistyöllä ja työnjaolla

research product

Education andtraining 2010 : Lot 2, Teacher education curricula in the EU. Final Report three studies to support school policy development

research product

Suomen tulevaisuuden osaajat : 15-vuotiaiden nuorten lukutaito sekä matematiikan ja luonnontieteiden osaaminen kansainvälisessä vertailussa : PISA 2000 -tutkimuksen ensituloksia

research product

Pedagogiken i gymnasiet

research product

Osaaminen kestävällä pohjalla : PISA 2003 Suomessa

research product

PISA 2015 : oppilaiden hyvinvointi

research product

Opettaja- ja opettajankoulutustarpeiden ennakoinnin tuloksia

Opettajan ammattia koskevan kiinnostuksen on havaittu viime vuosina heikentyneen monissa läntisissä teollisuusmaissa. Suomessa tilanne on monia muita maita parempi, mutta myös täällä on viritetty keskustelua mahdollisesta opettajapulasta. Sen pelätään pahenevan, varsinkin kun opettajan työssä vielä tällä hetkellä olevat suuret ikäluokat ovat jäämässä eläkkeelle. Tässä raportissa esitetään laskelmat, joilla ennakoidaan vuoden 2025 opettajatarvetta maassamme ja arvioidaan tämän opettajatarpeen tyydyttämisen vaatimaa opettajankoulutuksen volyymiä. Laskelmat perustuvat tuoreimpiin väestö-, opettaja- ja koulutustilastoihin sekä arvioihin opettajien eläköitymisestä, opettajan työssä pysymisestä, …

research product

Työelämän tarpeet, sivistys ja elämän laatu - mahdoton yhtälö Euroopan koulutusjärjestelmien kehittäjille?

”On välttämätöntä, että omaehtoinen koulutuspolitiikka nousee päätöksenteossa nykyistä vahvemmaksi suunnannäyttäjäksi sen sijaan, että se on alisteinen talous- ja sosiaalipolitiikalle. Koulutusta koskevilla ratkaisuilla luodaan pitkällä tähtäimellä edellytykset muiden politiikan alojen tavoitteiden saavuttamiselle. Koulutuspolitiikasta vastaavien tulee olla arvokeskustelun ylläpitäjiä, ja kovassa kilpailuyhteiskunnassa humanististen ja sivistyksellisten arvojen vaalijoita”, Kauko Hämäläinen ja Jouni Välijärvi kirjoittavat. Kirjoittajat valmistivat keväällä 2006 opetusministeriölle laajan taustapaperin ”EU:n koulutuspolitiikan ja koulutusjärjestelmien haasteet vuoden 2010 jälkeen”. Nyt julka…

research product

Pedagoginen asiantuntijuus liikkeessä -hankkeen tulokset

research product

Kansainväliset vertailevat oppimistulosarvioinnit perus- ja korkea-asteella

International comparative assessments of learning outcomes in basic and tertiary education International assessments of learning outcomes have rapidly increased over the last two decades, especially as a consequence of PISA studies. There are now international comparative studies of learning outcomes ranging from basic to tertiary and adult education. The purpose of the present article is to describe the history and background of international comparative assessments with particular respect to two OECD assessments: PISA and AHELO. We argue that educational policy, pedagogical and scientific interests exert influence on international comparative assessments. These different interests promote…

research product

Implications of the Modular Curriculum in the Senior Secondary School in Finland

Interest in the modular curriculum has increased during the last few years. The modular approach has been seen as a promising curriculum model when more flexible structures are sought for reorganizing education. It creates alternatives for organizing school work in a pedagogically functional way in which individual students are offered more opportunities to select their own program of study (Warwick, 1988). Co-operation with schools has increased and forced schools to find common principles to arrange the timetables and daily schoolwork. In this context, the modular curriculum provides an instrument to outline the purpose and goals of schoolwork in a new way, and put them into practice at t…

research product

Osaaminen kestävällä perustalla : Suomen PISA-tulosten kehitys vuosina 2000–2009 : Tilannekatsaus helmikuu 2014

research product

The Finnish success in Pisa - and some reasons behind it : 2 Pisa 2003

The success of Finnish students in PISA has been a great joy but at the same time a somewhat puzzling experience to all those responsible for and making decisions about education in Finland. At a single stroke, PISA has transformed our conceptions of the quality of the work done at our comprehensive school and of the foundations it has laid for Finland's future education and development of knowledge. Thanks to PISA, Finnish schools and school practices have suddenly been brought into the focus of international attention. Why are Finnish students performing so well? What is the secret behind the Finnish success? In this publication, we as the researchers responsible for the implementation of…

research product

Ylioppilaskokeiden arvosanojen vertailtavuus eri aineissa vuosina 2007-2011

research product

La Finlande construit l’école du nouveau millénaire

Les municipalités ont joué un rôle essentiel dans l’organisation de la scolarisation en Finlande. L’éducation publique de base couvre 97 % des élèves. Cependant, jusqu’au milieu des années 1990, il revenait au gouvernement de compenser les grandes disparités de ressources entre territoires, de contrôler le curriculum et les programmes, et d’assurer la certification des enseignants. Depuis, le contrôle central a été réduit, notamment en fermant l’inspection académique. La Finlande n’a plus de système d’évaluation des élèves au niveau national. Après avoir été très bien notées dans les comparaisons internationales, les écoles finlandaises ont vu ces résultats s’affaiblir alors que les inégali…

research product

Suomalaisnuorten osaaminen ja hyvinvointi kansainvälisessä vertailussa

research product

Murentaako valinnaisuus kansakunnan sivistyksen perustan?

Valinnaisuudesta perusopetuksessa käydään taas kerran vilkasta keskustelua. Opetusministeriön asiantuntijaryhmän esitys uudeksi tuntijaoksi on sopivan epämääräinen, jotta useimmat oppiaineiden eturyhmät voivat julistautua häviäjiksi esitysten mahdollisesti toteutuessa. Hämmentävintä on ollut taito- ja taideaineiden edustajien huoli oman alueensa aseman huomattavasta heikkenemisestä, kun työryhmän keskeisiä tavoitteita oli nimenomaan taito- ja taideaineiden vahvistaminen perusopetuksessa. nonPeerReviewed

research product