0000000001081291

AUTHOR

Piritta Ernvall

Ryhtilä : rakennushistoriaselvitys Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäen voimistelusalirakennuksesta

Vuonna 1895 valmistui harjun rinteelle seminaarin miesopiskelijoille tarkoitettu voimistelusalirakennus , joka nimetiin 1920-luvulla Ryhtiläksi lehtori Arvo ”Ryhti” Vartian mukaan. Ryhtilä on peruskorjattu alkuperäiseen asuunsa vuonna 1981. Rakennus on yhä tänä päivänä liikuntakäytössä lähes päivittäin. Vuoden 1843 koulujärjestys oli lisännyt huomattavasti voimisteluopetuksen tun- timäärää, jolloin myös voimistelusalien merkitys koulurakentamisessa oli alkanut kasvaa. Jyväskylän seminaarin mies- ja naisosastojen rakennukset valmistuivat vuosina 1879–1883 Jyväskylän keskustan läheisyyteen. Seminaarilaisten voimistelutilana toimi päärakennuksen (Seminarium) juhlasali, jossa pidettiin myös mus…

research product

Taavettilan riihi : rakennushistoriaselvitys

Taavettilan riihi on erityinen osa Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäen kampusalueen rakennus- ja kulttuuri- perintöä. Nykyisin yli 180-vuotias rakennus on alkujaan toiminut riihenä, jossa on kuivattu ja puitu viljaa. Alun per- in riihi on ollut yksinäisriihi, jossa viljan kui vattaminen ja puinti tapahtui yhdessä kiuashuoneessa.1800-luvun lop- ulla rakennus tuli osaksi Jyväskylän seminaarin aluetta. 1900-luvun alussa riihi muutettiin museoksi seminaarin lehtori ja arkkitehti Yrjö Blomstedtin myötävaikutuksesta. Museoksi muuttamisen yhteydessä riiheen lisättiin kylkiäi- nen, ikkunat ja se sisustettiin pohjalaiseksi pirtiksi. Riihen muuttaminen museoksi liittyy kansallisen heräämis- en prose…

research product