6533b7d9fe1ef96bd126bb3d
RESEARCH PRODUCT
The relationship between motivation and the Internet
Jere Koivumäkisubject
InternetmotivationEnglishdescription
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa kuinka vahvasti Internetin vaikutus näkyy nykynuorten motivaatiossa, taidoissa ja asenteissa englannin kieltä kohtaan. Motivaatiota ja Internetiä on tutkittu suhteellisen paljon, mutta enimmäkseen erikseen. Aikaisempia tutkimuksia tähän aiheeseen liittyen löytyy täten erittäin vähän. Tutkimus on toteutettu kyselylomakkeella, johon vastasi 21 oppijaa erään lukion viidenneltä englannin kielen kurssilta. Lomake sisälsi sekä monivalinta- että avoimia kysymyksiä. Tutkimus oli määrällinen siitä syystä, että tulosten haluttiin olevan edes hieman yleistettäviä. Laadullinen tutkimus olisi vaatinut paljon laajamittaisempaa tutkimusta, johon tämän työn puitteissa ei ollut resursseja. Tuloksista kävi ilmi, että oppilailla oli hyvin korkea motivaatio englannin kieltä kohtaan. Myös suuri osa kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että Internet on kohentanut heidän kielitaitoaan. Avoimissa kysymyksissä kävi ilmi, että Internet-yhteisöt, joissa voi kommunikoida toisten kanssa, ovat suuressa suosiossa, kun taas informatiiviset Internetsivut on vähemmän käytettyjä oppijoiden keskuudessa. Myös yhteydenpitoa ulkomaalaisiin ystäviin pidettiin tärkeänä. Tutkimustuloksista on toivottavasti hyötyä kieltenopettajille, jotka joutuvat pohtimaan omia opetustyylejään sekä punnitsemaan omia opetusmetodejaan teknologian ja vanhojen opetusmenetelmien välillä. Aihe on kuitenkin varsin tuore vielä, koska teknologiapohjainen kieltenopiskelu on vasta saamassa jalansijaa koulumaailmassa, ja täten on äärimmäisen tärkeää, että tulevat ja nykyiset kieltenopettajat tietävät myös itse, miten teknologia, erityisesti Internet, toimii ja millä tavalla sen avulla saadaan nykynuoret opiskelemaan kieliä entistä motivoituneemmin ja monipuolisemmin.
| year | journal | country | edition | language |
|---|---|---|---|---|
| 2009-01-01 |