6533b7dcfe1ef96bd1272d41
RESEARCH PRODUCT
Iltasatukirjahyllyillä tasa-arvoa ja tukea perheiden lukemiseen
Juli-anna AerilaMerja KauppinenEeva-maija NiinistöSuvi Sariosubject
kotiympäristökirjallisuuslukuharrastuslapset (ikäryhmät)perheetlukeminendescription
Iltasatukirjahylly-toiminta on yhteisöllisen lukemisen käytänne, joka johdattaa sekä lapsia että aikuisia perhelukemisen pariin. Lisäksi koulun ja kodin lukemisen kulttuuri linkittyvät sen avulla toisiinsa. Kokeilussa valtaosa perheistä on kokenut iltasatukirjahylly-toiminnan myönteiseksi ja katsonut sen vaikuttaneen sekä lapsen lukijuuden että perheen lukukulttuurin kehittymiseen positiivisesti. Etenkin niissä perheissä, joissa ei ollut ennestään vahvaa lukukulttuuria, iltasatukirja toi perheen arkeen lukuhetken. Yhteinen kirja teki lukemisen näkyväksi ja lapsen oma kirjavalinta lukemisesta lapsilähtöistä; lukeminen perustui toisin sanoen lapsen haluun lukea tietty kirja ja ikään kuin johtaa lukutapahtumaa. Lisäksi iltasadun lukemiseen liittyi perheissä jaettua mielihyvää: lukemisesta muodostui läheinen, odotettu iltahetki, ja iltasatu yhdisti perheenjäseniä toisiinsa vuorovaikutuksen kautta. Yhdessä luettu kirja kirvoitti ajatuksenvaihtoa ja pohdintaa, ja koko perheelle uudet kirjat motivoivat kaikkia perheenjäseniä. nonPeerReviewed
year | journal | country | edition | language |
---|---|---|---|---|
2019-01-01 |