6533b821fe1ef96bd127c5e5

RESEARCH PRODUCT

Maahanmuutto ratkaisuna Euroopan unionin ikääntymisongelmaan : EU:hun kohdistuvaan maahanmuuttoon vaikuttavat tekijät

Elina Tolonen

subject

ikääntyminenmaahanmuuttoväestönkehitysmuuttoliikeEuroopan unioni

description

Tulevina vuosina EU:n väestö alkaa ikääntyä, ja tällä tulee olemaan suuria vaikutuksia EU:n talouteen. Työikäisten osuus väestöstä alkaa laskea vuodesta 2010 alkaen. Ikääntymisen takia BKT:n kasvu hidastuu ja iästä johtuva julkinen kulutus tulee kasvamaan. Euroopan komissio pitää maahanmuuttoa eräänä ratkaisuna EU:n ikääntymisongelmaan. Tutkimuksessa tehdään katsaus EU:n väestönkasvun ja maahanmuuttoliikkeiden kehitykseen, sekä tarkastellaan erilaisten taloudellisten ja demografisten tekijöiden vaikutuksia maahanmuuton suuruuteen. Tuloksien pohjalta pohditaan EU:n tulevaisuutta maahanmuuttokohteena. Tutkimuksessa käytetään satunnaisvaikutusten regressiomallia, jonka avulla maahanmuuttoliikkeitä EU:hun selitetään erilaisilla tekijöillä. Tarkastelussa on paneeliaineisto vuosilta 2002–2007 ja mukana on 17 EU-maata. Regression mukaan esimerkiksi väestönkasvu tuhannella kasvattaa maahanmuuttoliikettä noin 0.006 prosentilla ja odotetun eliniän kasvu yhdellä vuodella kasvattaa maahanmuuttoliikettä 13–33 prosenttia. Työttömyys, inflaatio ja huoltosuhde ovat sen sijaan negatiivisessa suhteessa maahanmuuttoliikkeeseen. Työttömyyden kasvaessa yhdellä prosenttiyksiköllä maahanmuuttoliike vähenee 6–7 prosenttia, inflaation kasvaessa prosenttiyksiköllä maahanmuuttoliike vähenee noin kuusi prosenttia ja huoltosuhteen kasvaessa yhdellä prosenttiyksiköllä, maahanmuuttoliike laskee noin 14 prosenttia. Regressioanalyysin tulosten pohjalta arvioidaan tulevia maahanmuuttoliikkeitä EU:hun. Aiempien tutkimusten mukaan, nettomaahanmuuttoliikkeen EU:hun tulisi vuosien 2008–2060 aikana olla vuosittain 1–3 miljoonaa, jotta työikäinen väestö saataisiin pysymään nykyisellä tasolla. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi odotetun eliniän kasvu tulee kasvattamaan maahanmuuttoliikettä yhteensä vuosina 2008–2060 noin kolmella miljoonalla maahanmuuttajalla ja väestönkasvun aiheuttama lisäys on 917 000. Kuitenkin tekijät, jotka houkuttelevat maahanmuuttoa saavat aikaan vain pienen lisäyksen muuttoliikkeeseen verrattuna tekijöihin, jotka vähentävät maahanmuuttoa. Esimerkiksi huoltosuhteen kasvu vuosina 2008–2060 aiheuttaa maahanmuuttoliikkeen pienentymisen miltei seitsemällä miljoonalla maahanmuuttajalla. Näin ollen voidaan olettaa, ettei EU tulevaisuudessa ole enää yhtä houkutteleva maahanmuuttokohde kuin nykyään. EU:n tulisikin kiinnittää yhä enemmän huomiota aktiivisiin toimiin, joilla maahanmuuttoa saataisiin houkuteltua lisää.

http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201002151250