6533b824fe1ef96bd1280d93
RESEARCH PRODUCT
Perheenjäsenten yhteinen fanius
Anniina RäisänenRiku Tuovinensubject
sukupolvipopulaarikulttuuriperhesukupolvetfaniuslapsetdescription
Tutkielmassa tarkastellaan perheenjäsenten käsityksiä heidän yhteisestä fa- niudestaan ja se sijoittuu sekä fani- että perhetutkimuksen alueille. Fanitutkimus on tähän asti vahvasti painottunut aikuisten faniuteen, ja tutkimustietoa lasten faniudesta on toistaiseksi vähän. Myös faniuden merkitys perheen kontekstissa on vielä harvinainen tutkimuskohde. Lasten ja aikuisten kulttuurien erkaantu- essa yhä enemmän toisistaan on kuitenkin mielenkiintoista tutkia ilmiötä, joka yhdistää sukupolvia. Käsityksiä selvitettiin ryhmässä ja yksilöllisesti toteutettuina puolistruktu- roituina teemahaastatteluina. Tutkimukseen osallistui lapsia ja aikuisia viidestä perheestä. Saatu aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Keskeisinä tuloksina saatiin selville aikuisten ja lasten faniuksien erityis- piirteitä. Aikuisten faniuden erityispiirteiksi nostettiin intensiivisyys, keräily ja yhteisöllisyys. Lasten faniudessa ilmeni samoja piirteitä vähemmän voimak- kaana ja siinä korostui omana erityispiirteenään leikki. Perheenjäsenten yhteinen fanius oli lähtöisin vanhemmalta ja se koettiin sukupolvia yhdistävänä tekijänä, joka lisäsi perheen yhteistä aikaa. Tutkielman tulokset ovat linjassa aiemman fanitutkimuksen kanssa etenkin faniuden piirteiden osalta. Lisäksi tutkielma on tuottanut uutta tietoa faniuden merkityksestä sukupolvia yhdistävänä tekijänä perheen sisällä. Tästä syystä tut- kielman tekijät toivovat samaa aihetta koskevan tutkimuksen toteuttamista myös laajemmin.
year | journal | country | edition | language |
---|---|---|---|---|
2018-01-01 |