6533b833fe1ef96bd129bb21
RESEARCH PRODUCT
Erityisiä oppilaita, erilaista opetusta : yhteistä kehitystä kaiken aikaa
Tiina SiiskonenPäivi Fadjukoffsubject
erityispedagogiikkaMäki Onervahenkilöhistoriahenkilökuvat (henkilöhistoria)tutkijatdescription
Joulukuussa 2016 erityisopetuksen uranuurtaja, kasvatustieteen tohtori (h.c.) Onerva Mäki täytti 90 vuotta. Syntymäpäivänä järjestettiin juhlaseminaari, jonka teemana oli ”Erityisiä oppilaita, erilaista opetusta – yhteistä kehitystä kaiken aikaa”. Seminaarissa käytiin läpi erityisopetuksen historiaa ja kehitystä 1950-luvun alusta lähtien, jolloin vammaisten lasten kuntoutus ja opetus olivat Suomessa monelta osin vasta alullaan, ja jolloin Mäki aloitti työnsä erityisopetuksen parissa. Siitä lähtien hän on toiminut keskeisellä näköalapaikalla näkemässä ja kokemassa eri kehitysvaiheita sekä vaikuttamassa moniin muutoksiin. Tässä haastattelussa hän jakaa meille kokemuksiaan ja näkemyksiään poikkeuksellisen pitkäaikaisen ja vaikuttavan elämäntyönsä pohjalta. nonPeerReviewed
year | journal | country | edition | language |
---|---|---|---|---|
2017-01-01 |