6533b858fe1ef96bd12b66cd

RESEARCH PRODUCT

Construction of characters in graphic novels

subject

description

Tutkielmassa tarkastellaan sarjakuvahahmojen rakentumista monitahoisena semioottis-kognitiivisena prosessina, jossa sarjakuvakielen erilaiset merkit yhdistyvät muista medioista tuttuihin henkilöhahmokonventioihin ja lukijoiden ihmiskäsityksiin. Suurennuslasin alla ovat erityisesti angloamerikkalaiset sarjakuvaromaanit ja kognitiiviset henkilöhahmoteoriat. Tutkimuskysymykset kiteytyvät siihen, kuinka irralliset kuva- ja tekstielementit yhdistetään ajatusrakennelmiksi, jotka sekä muistuttavat että eivät muistuta käsityksiämme todellisista ihmisistä. Koska sarjakuvahahmoista ei ole luotu aiempaa teoriaa, tutkimuksessa luetaan ristiin yhtäältä kirjallisuuden henkilöhahmoteorioita ja toisaalta yleistä sarjakuvateoriaa. Aluksi E.M. Forsterin, W.J. Harveyn, Baruch Hochmanin ja Aleid Fokkeman näkemysten pohjalta kootaan yhtenäinen, lukijan kognitioihin ja merkkidataan perustuva henkilöhahmokäsitys. Soveltamalla tätä kirjallisuuslähtöistä hahmokäsitystä sarjakuvien kontekstiin, voidaan oppia ymmärtämään paitsi sarjakuvahahmoja sinänsä myös niiden eroja ja yhtäläisyyksiä kirjallisuuden hahmoihin nähden. Tätä intertekstuaalista näkökulmaa syventää edelleen W.G. Müllerin interfiguraalisuusteoria. Lopuksi sarjakuvan institutionaalisten,semioottisten ja rakenteellisten erityispiirteiden vaikutusta henkilöhahmoihin tarkastellaan sekä teorian että tapaustutkimusten tasolla. Scott McCloudin sarjakuvateoria sekä lähilukuun valikoituneet arvostetut sarjakuvaromaanit – Neil Gaimanin "The Sandman", Alan Mooren ja Dave Gibbonsin "Watchmen", Art Spiegelmanin "Maus" sekä Mike Careyn ja Peter Grossin "The Unwritten" – paljastavat kaikki erilaisia puolia sekä henkilöhahmoista että sarjakuvan kerrontatekniikoista. Sarjakuvan monimuotoiset ja sirpaleiset merkkirakenteet näyttävät vaikuttavan muun muassa henkilöhahmojen realismiin, koherenssiin ja samastuttavuuteen. Kuvat ja sanat kykenevät sarjakuvissa liikkumaan useilla abstraktiotasoilla ja limittyvät näin sekä henkilöhahmojen sisäisten että ulkoisten aspektien kuvauksessa useilla mimeettisillä ja figuratiivisilla tavoilla. Toisaalta kuvan ja sanan osittainen päällekkäisyys näyttäisi luovan erityisen joustavia ja yhtenäisiä hahmoja. Vahva koherenssi auttaa hahmoja selviytymään ruutujen, pelkistettyjen viivojen sekä eri teosten ja tekijöiden väliin jäävistä aukoista. Aukot ja sirpaleisuus näyttäisivät puolestaan luovan tilaa lukijalle ja transtekstuaalisille elementeille, toisin sanoen vahvistavan hahmojen samastuttavuutta ja taipumusta intertekstuaalisuuteen.