6533b870fe1ef96bd12ceaa6
RESEARCH PRODUCT
Tekstiviestikielen piirteet ja niiden yhteys luku- ja kirjoitustaitoon ja kielellisiin taitoihin : suomalainen 9-10-vuotias tekstiviestittäjänä
Lauri Linjamasubject
tekstiviestitkielelliset taidotlukutaitokirjoitustaitotekstiviestialakoulun oppilaatluku- ja kirjoitustaitolapsetdescription
Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia tekstiviestikielen piirteitä ja niiden yhteyksiä luku- ja kirjoitustaitoon ja kielellisiin taitoihin 9-10-vuotiailla lapsilla. Tutkimusaineisto on osa Iso-Britannialaisen Coventryn Yliopiston ja Jyväskylän yliopiston yhteistyönä toteutettavaa kansainvälistä vertailevaa tutkimusta, jonka tarkoituksena on tutkia lasten tekstiviestittelyn yhteyttä kirjoitetun kielen taitoihin. Tutkimus suoritettiin keväällä 2009 kolmella koululla 3. ja 4. luokalla olevien lasten keskuudessa. Tekstiviestien osalta aineistona oli oppilaiden (n = 64) kirjoittamia tekstiviestejä kuvitteellisiin tilanteisiin (tekstiviestitehtävä luokassa) ja samassa yhteydessä kirjoitettuja vastauksia toisten kirjoittamiin viesteihin. Lisäksi osalta lapsista (n = 16) oli käytettävissä heidän tutkimusviikon aikana kirjaamiaan autenttisia lähetettyjä tekstiviestejä. Tekstiviestitehtävien lisäksi osa lapsista (n = 33) osallistui kirjoitetun kielen ja kielellisten taitojen testauksiin, jotka sisälsivät luku- ja kirjoitustaidon mittoja (mekaaninen lukutaito, luetun ymmärtämisen ja oikeinkirjoitus) sekä kielellisten taitojen mittoja (sanavarasto, nopea nimeäminen, fonologinen tietoisuus ja muisti). Tulosten mukaan tekstiviestikielen keskeisiä piirteitä ovat runsas puhekielisten muotojen käyttö sekä sanojen lyhentäminen erilaisin keinoin. Kielellisten taitojen ja tekstismien (kirjakielestä poikkeavia ilmaisuja tai symboleja) käytön välillä havaittiin yhteyksiä, jotka viittaavat siihen, että runsaasti tekstismejä käyttävät 9-10-vuotiaat ovat kielellisesti taitavia. Tytöt käyttävät hieman poikia enemmän tekstismejä.
| year | journal | country | edition | language |
|---|---|---|---|---|
| 2010-01-01 |