Search results for " ERK"

showing 6 items of 26 documents

Erkki Kulovesi henkilö- ja muotokuvaajana : aikakausi 1940-luvulta 1960-luvun loppuun

2000

henkilökuvausmuotokuvausKulovesi Erkki
researchProduct

Kollokaatiot ja sanasto Erkki Laatikaisen kolumneissa

2014

Tarkastelen maisterintutkielmassani sanomalehti Keskisuomalaisen pitkäaikaisen päätoimittajan Erkki Laatikaisen persoonallista kielenkäyttöä. Laatikaisen viikoittaiset kolumnit ovat tunnettuja valtakunnallisestikin, paitsi siitä, että hän ottaa mieluusti kantaa ajankohtaisiin aiheisiin niin myös siitä, että hänen tyylinsä on hyvin tunnistettava. Maisterintutkielmassani haluankin selvittää, mitkä teksteistä tekee ”laatikaismaisia”. Tarkoitukseni on selvittää, mikä Laatikaisen kollokaatioissa eli sanayhdistelmissä on erityistä sekä mikä hänen sanastostaan tekee tunnistettavan. Kollokaatioiden lisäksi esittelen yhdyssanojen ja sanaliittojen muodostusta sekä hänen sanastonsa tyypillisiä tyylipi…

kollokaatiopäätoimittajatLaatikainen ErkkikolumnitidiolektitsananmuodostusKeskisuomalainenfraseologia
researchProduct

Ikkunat auki Paneurooppaan! : suomalainen keskustelu kreivi Coudenhove-Kalergin Euroopan kansallisvaltiosta 1923-1937

2000

nationalismiVala ErkkiPaneurooppa1930-lukuSuomiSuomen Paneurooppalainen yhdistysKaila EinoTulenkantajat (kirjailijaryhmä)poliittinen historiaCoudenhove-Kalergi Richard1920-luku
researchProduct

Correlation among pAKT, pERK1/2 and DNA fragmentation index in human cumulus cells to determine oocyte competence

2018

The aim was to correlate specific biological aspects of cumulus cells isolated from individual cumulus-oocyte complexes (COCs) with the clinical outcome of the related embryos.

pAKT ERK DNA fragmentation index cumulus cellsSettore BIO/06 - Anatomia Comparata E Citologia
researchProduct

Talviaisten rahapaja : luku- ja kirjoitustaidon hyödyntäminen rahanväärennöstarkoituksiin 1800-luvun puolivälissä

2022

Luku- ja kirjoitustaito muodostivat 1800-luvun puolivälissä sekä yksilön että hänen lähiyhteisönsä näkökulmasta tärkeää aineetonta pääomaa, koska etenkin maaseudulla ne olivat harvinaisia taitoja. Niiden avulla oli mahdollista saavuttaa hitaasti karttuvaa yhteisöllistä luottamusta, rakentaa verkostoja ja saavuttaa henkilökohtaisia etuja, joista monet liittyivät myös taloudelliseen menestykseen. Näitä taitoja saattoi käyttää myös pikavoittojen hankkimiseen yhteisöllisten normien näkökulmasta kyseenalaisin keinoin, esimerkiksi väärentämällä rahaa. Kivijärveläinen Erkki Turpeinen oli taitava rahanväärentäjä, joka osasi hyödyntää luku- ja kirjoitustaitoaan omiin tarkoituksiinsa. Pohdin artikkel…

suomen kieliväärentäjätaineeton pääomaväärentäminenaineeton pääoma; elämäkertatutkimus; kirjoitustaito; lukutaito; mikrohistoria; rahanväärentäjät; rahauudistus; rikollisuus; suomen kielielämäkertatutkimusTurpeinen ErkkirikollisuusrahanuudistuslukutaitorahaKivijärvikirjoitustaitomikrohistoriaVertaisarvioitu artikkeli1800-luku
researchProduct

Nulla dies sine linea : avauksia Erkki Melartinin vaikutteisiin, verkostoihin ja vastaanottoon henkilö- ja reseptiohistoriallisena tutkimuksena

2008

Tuire Ranta-Meyer tutki väitöskirjassaan suomalaisessa musiikkielämässä 1900-luvun alkupuolella vaikuttanutta säveltäjä Erkki Melartinia (1875 - 1937) eri rooleissaan ja aikakautensa musiikillisessa yhteiskunnassa. Säveltäjäntyönsä lisäksi Melartin toimi kapellimestarina ja pitkäaikaisena konservatorion johtajana, musiikinteorian ja sävellyksenopettajana sekä erilaisten järjestöjen ja asiantuntijalautakuntien jäsenenä. Ranta-Meyerin työ on ensimmäinen Erkki Melartinista tehty väitöskirja.Ranta-Meyer tarkasteli Erkki Melartinin omia opettajasuhteita, pedagogisia vaikutteita ja verkostoja sekä institutionaalista kehittäjän roolia nykyisin Sibelius-Akatemiana tunnetun oppilaitoksen johtajana j…

sävellyksetAinokirjeenvaihtosäveltäjätmusiikinhistoriakulttuurihistoriaMelartin Erkkikapellimestarit
researchProduct