Search results for "ääntäminen"
showing 10 items of 199 documents
Kiinalaisen kaunokirjallisuuden suomennokset 1900-luvulla : kääntämisen ja vastaanoton kulttuurinen konteksti
2013
Translation of idioms in the Finnish version of Dan Brown's The Da Vinci Code
2006
Niveaux de domestication dans la traduction finnoise d'« Exercices de style » de Raymond Queneau
2016
Tutkimuksen aiheena on käännöstieteen alaan kuuluva domestikaatio, eli lokalisaatio tai ”kotoutaminen”, joksi Kaisa Koskinen sitä kutsui. Domestikaatio vaikuttaa tekstin vastaanottamiseen, sekä ymmärrettävyyden että tunteiden tasolla. Kotoutettu teksti on helppolukuista kohdekielellään eikä selkeästi esitä itseään käännöstyön tuloksena. Toisaalta niin sanotusti ”vierasmaalaistettu” teksti ei välttämättä ole sen vaikeaselkoisempi, vaikka sekin on mahdollista, vaan se voi yksinkertaisesti muistuttaa lukijalle, että kyseessä on käännös. Keinoina ovat esimerkiksi vieraskieliset sanat, lauserakenteet tai kulttuuriset tekijät. Myös virheet voivat tehdä tekstistä vierasmaalaisempaa. Lisäksi lukija…
Connotations in Kenneth Grahame's The wind in the willows and its Finnish translation
2009
Zur Übersetzung kulturspezifischer Begriffe : am Beispiel von Arto Paasilinnas Romanen Hirtettyjen kettujen metsä, Suloinen myrkynkeittäjä und Ulvov…
2001
Neljännesunssi yhdeksälläkymmenellä taalalla : kotoutuksen sietämätön keveys William Burroughsin suomennoksissa
2015
Käännösgraduni tarkastelee kotouttamista ja vieraannuttamista valitsemissani katkelmissa William Burroughsin suomennoksia, omani mukaan lukien. Se sisältää johdannon, käännösnäytteen, käännöspäiväkirjan ja analyysin. Olen valinnut tutkimusmateriaalini yrittäen saada kirjailijan monipuolisesta tuotannosta mukaan mahdollisimman kattavan kuvan – toisaalta valintaa on ohjannut se, mitä kirjailijalta on aiemmin suomennettu. Käännöstieteen teorian osalta tukeudun tutkielmassani mm. Ritva Leppihalmeen, Outi Paloposken, Irma Sorvalin, Katja Vuokon ja Lawrence Venutin ajatteluun. Metodiksi olen valinnut vertailevan lähestymistavan: tarkastelen suomennoksia ja paikallistan niiden keskinäisiä eroja. N…
Domestication and foreignisation in the Finnish and Swedish translations of the BFG by Roald Dahl
2014
Tutkielman aiheena ovat Roald Dahlin kirja The BFG (1982) ja sen suomen- ja ruotsinkieliset käännökset Iso Kiltti Jätti ja SVJ, kääntäjinä Tuomas Nevanlinna ja Meta Ottosson. Pyrkimyksenä on selvittää, miten kääntäjät käyttävät kotouttamista ja vieraannuttamista käännöksissään, erityisesti kääntäessään kulttuurisidonnaisia elementtejä. Hypoteesina on, että molemmissa käännöksissä on käytetty sekä kotouttamista, että vieraannuttamista. Taustakirjallisuuden pohjalta voidaan olettaa, että kulttuurisidonnaiset elementit ovat sellaisia, joita usein muokataan käännettäessä. Tämän vuoksi analyysissä keskitytään kulttuurisidonnaisten elementtien käännöksiin. Tarkemmassa analyysissä verrataan käännö…
Friends, Frendit, Vänner : en jämförelse av svenska och finska undertexter i Tv-serien Friends
2011
Vierassanat Kauneus ja terveys -lehdessä
2011
Tutkielman tavoitteena on tarkastella, millaisia vierassanoja käytetään suomalaisessa naistenlehdessä. Näkökulmina ovat lainasanojen rakenne, niiden sisältämät konsonanttiyhtymät, ääntäminen ja oikeinkirjoitus sekä etenkin se, mitä uutta ja suomen kielelle vierasta niihin sisältyy. Aineisto koostuu yleisnimistä, jotka on kerätty muutamista Kauneus ja terveys -lehden numeroista vuosilta 2007 ja 2009. Lisäksi tutkielmaan sisältyy pieni vertailuaineisto numerosta 5/2000. Varsinaista aineistoa on 478 sanaa ja vertailuaineistoa 127 sanaa. Aineistossa on sekä sitaatti- että erikoislainoja, jotka ovat yksiosaisia, yhdyssanoja tai sanaliittoja. Suurin osa on substantiiveja. Mukautettuja lainoja on …
Desiderius Erasmus Rotterdamilaisen käsitys klassisen latinan ääntämisestä
2007
Desiderius Erasmus Rotterdamilainen (1469-1536) oli renessanssin humanisti, jolla oli laaja kirjallinen tuotanto. Koulutukseltaan hän oli teologian tohtori. Hänen äidinkielensä oli hollanti, mutta hän laati kaikki teoksensa latinaksi. Hän julkaisi vuonna 1528 Baselissa dialogin latinan ja kreikan kielten ääntämisestä, De recta Latini Graecique sermonis pronuntiatione dialogus (DRP), josta otettiin ilmestymisensä jälkeen useita painoksia eri puolilla Eurooppaa 1700-luvun alkuun asti. Erasmuksen aikaan latina oli Euroopan oppineiden yhteinen kirkon, tieteen ja diplomatian kieli. Puhuttu latina kukoisti klerikaaliyhteisöissä, mutta klassisten esikuvien ihannointi oli jo levinnyt Euroopassa laa…