Search results for "1890-luku"

showing 5 items of 5 documents

"Päihdyttävien juomien valmistamisesta ja käyttämisestä" : alkoholirikokset ja niiden kontrollointi Mikkelin seudulla 1895-1905

2017

Pro gradu-tutkielmassa kartoitetaan, millaisia alkoholirikoksia Mikkelin seudulla tehtiin ja miksi, kuten myös miten näitä rikoksia kontrolloitiin ja valvottiin vuosina 1895–1905. Tarkemmiksi tutkimuskohteiksi on rajattu kolme eniten oikeuksissa näkynyttä rikosta: viinan salapolttaminen, laiton myyminen sekä juopuminen julkisella alueella. Pääasiallisina lähteinä tutkimuksessa on käytetty rikoshistoriassa keskeisiä oikeusistuinten pöytäkirjoja sekä näiden tukena aikalaissanomalehtiä. Edellä mainituista kolmesta rikoksesta oli tutkimusajanjakson aikana syytettynä yhteensä 338 henkilöä. Suurin osa syytetyistä oli miehiä. Naisia oli mukana viinan salapolttamis- ja myymisrikoksissa, mutta juopu…

1895–1905kriminologiaalkoholirikoksetmyyntiMikkelirikosjuopumusalkoholisalapoltto1890-luku1900-luku
researchProduct

Yrjö Blomstedtin ja Victor Sucksdorffin Kainuu

2016

Kainuun museomuseologiaperinteenkerääjättulkintasuomalaisuusspatial practicesperinnevalintamuseologyart historyintertekstuaalisuusbasic researchmatkakertomuksetcultural semioticsSuomi1890-lukuKainuupolitics of sciencemiljöömuotokuvatcultural environment studiesmuseokokoelmamuseaaliset prosessitetnografiaSucksdorff Victor JmuseoartefaktitsemiotiikkaSucksdorff Victormateriality and memorykulttuuriperintötutkimusmatkatBlomstedt Yrjöheritografiaapplied researchheritologiakulttuuriympäristökulttuurisemiotiikkamuseum and heritage studiesSuomen muinaismuistoyhdistyskeruumatkat
researchProduct

Vapaat taidenäyttelyt 1896-1903 eurooppalaisessa ja suomalaisessa kontekstissa - Sigurd Wettenhovi-Aspan rooli

2014

kritiikkisymbolismisanomalehdettaidenäyttelyt1890-lukuWettenhovi-Aspa Sigurd1900-luku
researchProduct

Sport as a channel for cultural identity - an examination ofamateur and professional activities : a case study of the Gaelic Athletic Association (GA…

2011

Gaelic Athletic Association (GAA) sports are under the threat of global and more commercially viable sports. This thesis examines the relationship between the GAA and the communities it is involved with. The research has shown a research gap relating to the significance of the GAA in the lives of Irish people, while also examining this organisation through amateur and professional perspectives throughout this research. The impact of this study is of a significant importance in the relationship that exists between Irish people and the GAA. The main research task evaluates the relationship between the GAA as an organisation and the people who participate in the sports. The method of research …

liikuntakulttuuriharrastajaturheiluammattiurheiluGaelic Athletic Association1880-lukuidentiteettiIrlanti1890-lukukulttuuri-identiteetti1900-luku
researchProduct

Kansan ja valtion virallisen ulkopolitiikan välissä : New York Timesin näkemys Espanjasta, Kuuban kapinallisista ja Yhdysvaltain ulkopolitiikasta Esp…

2014

sodatKuubaulkopolitiikkaEspanjalehdistöNew York Times1890-lukuYhdysvallat
researchProduct