Search results for "93"
showing 10 items of 1707 documents
Nykyaikaista naista luomassa : Kotilieden, Emäntälehden ja Toverittaren pukeutumisohjeet kansalaiskasvatuksena 1920- ja 1930-luvuilla
2019
Suomalaisen 1900-luvun alun porvarillisen naisliikkeen tavoitteena oli kasvattaa sivistyneitä, siveellisiä, taloudellisia ja ahkeria naisia. Tässä artikkelissa Arja Turunen tutkii, kuinka uudenlaisia naiskansalaisuuden ihanteita opetettiin naistenlehtien pukeutumisohjeiden kautta. Artikkelin aineistona ovat 1920- ja 1930-luvuilla Kotiliedessä, Emäntälehdessä ja Toverittaressa julkaistut pukeutumista ja muotia käsitelleet jutut. Lehtien säästäväisyyttä ja käytännönläheisyyttä painottaneet pukeutumisneuvot heijastivat lukijoiden taloudellista tilannetta, mutta artikkelissa osoitetaan, että ne samalla edustivat myös kulutuskulttuurin tuloa sekä kytkeytyivät aikakauden kansalaiskasvatuksen tavo…
"Keskiluokkaistuva kansakoulunopettajisto" : Jyväskylän opettajaseminaarin opiskelijoiden kulttuurisosiaaliset taustat seminaariyhteisössä vuosina 19…
2016
Tässä tutkimuksessa selvitän Jyväskylän kansakouluopettajaseminaarin opiskelijoiden kulttuurisosiaalisia taustoja sekä niiden ilmentymistä seminaarin opetuksessa 1920- ja 1930-luvuilla. Kulttuurisosiaalisella taustalla tarkoitan opiskelijoiden sosioekonomista asemaa ennen seminaariin tuloa. Kulttuurisosiaalisen taustan muodostavat opiskelijan sosiaalinen tausta, taustakoulutus sekä se, miltä paikkakunnalta hän on kotoisin. Sosiaalisella taustalla tarkoitetaan tutkimuksessa opiskelijan perhetaustaan pohjautuvaa yhteiskunnallista sosiaalista statusta. Tutkimuksessa sukupuolella on tärkeä osa tarkastelunäkökulmassa, sillä seminaari oli jaettu nais- ja miesosastoon koko seminaarin toiminnan aja…
Hyötyä ja kaunistusta : Keski-Suomen Emäntäkoulun historiallinen puutarha
2014
Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee Keski-Suomen Emäntäkoulun historiallista puutarhaa ja puistomaista ympäristöä. Emäntäkoulu perustettiin Mankolan tilalle lähelle Jyväskylän keskustaa, ja maataloushallituksen arkkitehti Jalmari Peltosen suunnittelema koulurakennus valmistui vuonna 1932. Koulussa opiskeltiin monipuolisia talouden- ja kodinhoidon töitä, joiden katsottiin kuluvan maalaistalon emännälle. Emäntäkouluun kuului laaja koulupuutarha, jolla oli tärkeä asema opetuksessa ja sisäoppilaitoksen ruokatalouden ylläpitämisessä. Emäntäkoulun käyneiden naisten kautta kotipuutarhat ja puutarhaviljelys levisivät maaseudulle. Mankolan alue, johon tutkimuskohde sisältyy, on suojeltu valtakunnal…
Paikallinen itsehallinto uhattuna : kuntien hallinnon lisätty valvonta vuosina 1933-1936
1999
Kansanvalta vaarassa! : Väinö Tannerin demokratian puolustus vuosina 1930-1932
2004
Opettajaksi sopivuuden ja sopimattomuuden raja sukupuolikysymyksenä
2021
FM Anna-Kaisa Ylikotilan Suomen historian väitöskirja Mallikansalaisen säröilevä ihanne – Opettajaksi sopivuuden ja sopimattomuuden määrittely suomalaisessa opettajankoulutuksessa vuosina 1920–1945 tarkastettiin perjantaina 27.8.2021 klo 12 Jyväskylän yliopistossa. Vastaväittäjänä toimi professori Jukka Rantala Helsingin yliopistosta ja kustoksena yliopistotutkija, dosentti Heli Valtonen. Väitöskirja on luettavissa JYX-julkaisuarkistossa osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39- 8783-1. nonPeerReviewed
"Se mikä kelpaa porvarille, saa kelvata tämän maan työmiehellekin!" : kulttuuripoliittinen arvokeskustelu teatterien avustuksista vuosina 1929-1932
2002
« La nature et le sport travailliste dijonnais : plein air et tourisme au service de l’émancipation des masses (1935-fin des années 1960) »
2004
La Sala Parpalló en el Centre Cultural La Beneficència (1995-1999)
2020
During the period 1995-1999, the Sala Parpalló was located in the Beneficència Cultural Center of Valencia, sharing the place with the spaces of the Museum of Prehistory, the Museum of Ethnology and the IVEI. In the investigation it exposed a technical file for each of the 57 self-produced exhibitions carried out in the period and a selection of the studies that accompanied them: the files are displayed chronologically according to the procedures used. The work concludes with the analysis of the objectives that were mainly all the programming: 1) Sala Parpalló as an integrated project; 2) Studies and exhibitions around the Valencian Cultural Imaginary; 3) Analysis of the postmodern crisis; …