Search results for "APAL"
showing 10 items of 274 documents
Akuuttien polvivammojen esiintyvyys 10-14-vuotiailla jalkapalloilijoilla
2017
Elina Myllymäki (2017). Akuuttien polvivammojen esiintyvyys 10-14-vuotiailla jalkapalloilijoilla. Terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto (fysioterapia), pro gradu-tutkielma, 40 s, 1 liite. Jalkapallon harrastajamäärä on jatkanut kasvuaan Suomessa ja maailmalla. Polvivammojen esiintyvyyden tunnetaan olevan vanhemmilla jalkapallon pelaajilla yleistä. Tiedetään myös, että nuorena saatu vakava polvivamma lisää nivelrikon riskiä sekä voi heikentää elämänlaatua ja liikunta-aktiivisuutta aikuisiällä. Kuitenkin lasten jalkapallovammoista tiedetään hyvin vähän. Etenkin alle 13-vuotiaiden polvivammojen esiintyvyydestä on rajallisesti tutkimuksia, vaikka juuri puberteetin aikana riski loukkaant…
Nuorten jalkapalloilijoiden tyyppivammat, vammojen syntymisen riskitekijät ja harjoittelu
2015
Jalkapallo on lasten ja nuorten suosituin urheilulaji Suomessa. Sen harrastamisella on lukuisia positiivisia terveysvaikutuksia, mutta siinä on todettu olevan suuri vammariski verrattuna moneen muuhun joukkuelajiin. Jotta vammojen ennaltaehkäiseminen olisi mahdollista, tulee ensin selvittää jalkapalloilijoille tyypillisimmät vammat sekä mahdolliset riskitekijät. Loukkaantumiskierre alkaa usein jo nuorella iällä, mistä syystä vammojen tutkimisen tulisi suuntautua nuoriin urheilijoihin. Lisäksi harjoitusmäärien selvittäminen antaa tärkeää tietoa siitä, liikkuvatko nuoret jalkapalloilijat riittävästi suositusmääriin nähden. Huolimatta siitä, että jalkapallovammatutkimuksia on tehty paljon, on …
Sport as an industry in Finland : exploring the economic significance, contributions, and development of the sport sector as an industry
2016
"Sen mä haluan aina sanua kaikille valamentajille, että ikinä ei pirä suosia omaa tytärtä" : tapaustutkimus isistä lastensa jalkapallovalmentajina
2014
Care Poverty
2022
Vanhuuden markkinat : ikäihmisten kokemuksia yksityisten hoivakotien Internet-mainoksien tuottamista vanhuskuvista ja hoivapalveluiden sisällöstä
2014
Ravinnon vaikutuksia valikoituihin verimuuttujiin kansallisen tason miesjalkapalloilijoilla kilpailukaudella
2015
Johdanto. Jalkapalloilijoiden tulee ravitsemuksessaan kiinnittää erityisesti huomiota riittävään energian ja suojaravinteiden saantiin johtuen lajin harjoittelu- ja kilpailuvaatimuksista. Puutteellisella ravitsemuksella sen sijaan voi olla esimerkiksi elimistön immuunipuolustusjärjestelmän toimintaa heikentävä vaikutus ja näin ollen suurentunut riski sairastua infektioihin kauden aikana. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää mahdollisia muutoksia jalkapalloilijoiden valikoiduissa verimuuttujissa kilpailukauden aikana sekä heidän ravinnonsaantiaan. Menetelmät. Tutkimukseen osallistui 22 jyväskyläläistä miesjalkapalloilijaa iältään 24,9 ± 5,6 vuotta. Tutkimus toteutettiin kilpailukaud…
Internetin liikuntapalveluiden käyttö – sosiaalisuuden näkökulma
2014
Natunen, Laura Internetin liikuntapalveluiden käyttö – sosiaalisuuden näkökulma Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2014, 24 s. Tietojärjestelmätiede, kandidaatin tutkielma Ohjaaja: Kari, Tuomas Tässä kandidaatintutkielmassa tutkittiin Internetin liikuntapalveluita sekä niiden käyttöä sosiaalisuuden näkökulmasta. Tutkielma toteutettiin kirjallisuuskatsauksena, joten tulokset perustuivat aiemmin tehtyihin tieteellisiin julkaisuihin. Tutkielmassa etsittiin vastatusta kolmeen tutkimuskysymykseen: mitä tarkoitetaan Internetin liikuntapalveluilla, mitä tarkoitetaan sosiaalisuudella Internetin liikuntapalveluiden konseptissa sekä vaikuttaako sosiaalisuus Internetin liikuntapalveluiden käyttöön? Inte…
Jalkapallo nuorten maahanmuuttajamiesten kotouttajana
2012
Tämän tutkimuksen tarkoitus on kuvata nuorten maahanmuuttajamiesten kokemuksia jalkapallon pelaamisen vaikutuksista heidän Suomeen kotoutumisessa. Tarkoituksena oli selvittää, minkälaista vuorovaikutusta maahanmuuttajilla oli suomalaisten kanssa jalkapalloa pelatessa. Tarkoituksena oli myös tuoda ilmi maahanmuuttajien kokemuksia mahdollisesta rasismin kohtaamisesta jalkapallon parissa. Näiden lisäksi halusin tutkia, mitä jalkapallo on opettanut maahanmuuttajille suomalaisesta kulttuurista. Tutkimukseen osallistui kolme nuorena Suomeen tullutta maahanmuuttajamiestä, jotka olivat pelanneet muuttonsa jälkeen Suomessa jalkapalloa. Tutkimusaineistoni keräsin teemahaastattelujen avulla. Litteroit…
Understanding small sports under globalization : a study on women’s American football: the global dynamics of women’s American football involving Fin…
2023
With more attention given to women’s sports, this study focuses on the research gap in women's American football as a heavily under-researched field. The paper aims to examine the global dynamics of women's American football by highlighting the position of the sport in opportunities, challenges, and development process. The study investigates the environment of women's American football by asking the following questions: How is women's American football functioning in the USA and in Finland? What is the nature of international competition in the IFAF Women's World Championship? And what are the challenges and opportunities presented in women's football globally, in Finland, and in the USA? …