Search results for "AlInN"

showing 10 items of 184 documents

”Pieni kiinalainen vuosi” – Kiinan kielen opetuksen aloittaminen Jyväskylän lukioissa

2011

Jyväskylän lukioissa alkaa kiinan kielen opetus keväällä 2012, kunhan sopiva opettaja löytyy. Kiinan kielen opetuksen aloittamista Jyväskylän lukioissa on ollut ajamassa Cygnaeus-lukion rehtori Ari Pokka, jota haastattelin asian tiimoilta. Pokka kertoi, että kiinan kielen opetuksesta on puhuttu jo vuosista 2005 ja 2006 alkaen, mutta hanke toteutui vasta nyt, sillä aiemmin siihen ei ole ollut varaa. Kiinan kielen ja sen opetuksen lisäksi keskustelimme haastattelun aikana Jyväskylän lukioissa tehtävistä kielivalinnoista sekä lukioiden tulevaisuuden näkymistä. nonPeerReviewed

kielivalinnathaastattelulukiokiinan kieli
researchProduct

Kaksikielisten vanhempien kielivalinnat

2016

Käsittelen kirjoituksessani kaksikielisten vanhempien kielivalintoja ja sitä, miten nämä valinnat näkyvät perheiden kielipolitiikassa. Artikkeli perustuu pro gradu -tutkielmaani (Sjöberg 2015), jossa tarkastelin miten kaksikieliset vanhemmat, joilla on kieliparina suomi ja ruotsi, valitsevat lapsilleen puhuttavan kielen ja mitkä tekijät vaikuttavat tähän valintaan. Oman kaksikielisen taustani vuoksi perheiden kaksikielisyys ja vanhempien kielivalinnat oli pro gradu -tutkielmaani luonnollinen aihe. nonPeerReviewed

kielivalinnatkaksikielisyysperheen kielipolitiikka
researchProduct

Kielten opiskelu uuteen kukoistukseen?

2021

kielivalinnatkieltenopetusopinto-ohjausainevalinnatvieraat kieletkoulutuspolitiikka
researchProduct

Språkstigen i de svenskspråkiga skolorna – utmaningar och möjligheter

2021

I denna artikel är vårt syfte är att betrakta språkreserven och vad den innebär ur de svenskspråkiga skolornas perspektiv. Vi tar avstamp i nationella styrdokument, forskning- och utvärderingsrapporter, språkundervisning och elevernas språkstig i syfte att belysa de svenskspråkiga skolornas särdrag, behov och utmaningar från småbarnspedagogik upp till andra stadiet. nonPeerReviewed

kielivalinnatruotsinkielinen koulukielivaranto
researchProduct

Suomen kielen asema monikielisessä vastaanottokeskuksessa

2017

Tämä tutkimus käsittelee vastaanottokeskusta kielenkäyttö- ja oppimisympäristönä. Aihetta tarkastellaan turvapaikanhakijoiden, suomen kielen opettajien ja kielimaiseman näkökulmista. Tutkimus sijoittuu kaksikieliselle alueelle, jossa ruotsin kieli on enemmistökielen asemassa. Keskeinen tutkimuskysymys on, miten eri kielet näkyvät turvapaikanhakijoiden ja vastaanottokeskuksen arjessa. Lisäksi tarkastellaan, miten turvapaikanhakijat suhtautuvat suomen kielen opiskeluun ja miten vastaanottokeskuksen opettajat kokevat suomen kielen merkityksen ja oman roolinsa kaksikielisellä alueella. Tutkimus on osa Soveltavan kielentutkimuksen keskuksen Jag bor i Oravais -hanketta, jota rahoittaa Svenska kul…

kielivalinnatsuomen kielikieliympäristöruotsin kielivastaanottokeskuksetmonikielisyysasenteetkielen oppiminenopetuskieli-ideologiatEtnografinen tutkimusturvapaikanhakijatkielellinen identiteetti
researchProduct

Taloustieteiden opiskelijoiden kielivalinnat yliopistossa

2012

Monipuoliset, toiminnalliset kieli-, viestintä- ja kulttuuritaidot ovat keskeisiä osaamisalueita työelämässä. Tähän viittaavat säännöllisesti sekä talouselämän edustajat (esim. Elinkeinoelämän keskusliitto EK 2010) että alan opetustehtäviin työllistyneet (ks. Kieli, koulutus ja yhteiskunta marras-joulukuu 2011). Mutta mitä mieltä ovat he, joita asia tulevaisuudessa koskee? Tässä artikkelissa esitellään laajalle joukolle suomalaisia taloustieteiden opiskelijoita tehdyn kyselyn keskeisimmät tulokset. Kyselyssä kartoitettiin taloustieteiden opiskelijoiden asenteita kielten opiskelua kohtaan ja selvitettiin heidän kielivalintojensa motiiveja. nonPeerReviewed

kielivalinnattutkimusyliopisto
researchProduct

Kieli vai kieliä tarjottimella

2010

Viimeistään peruskoulun toisella luokalla pienet oppilaat vanhempineen ovat suuren valinnan edessä – mikä kieli valitaan lapsen ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi? Viime vuosien kasvavan trendin mukaan valinnan vaikeutta on monessa maamme kaupungissa helpotettu tarjoamalla ainoastaan englantia ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi. Kielivalinnan asemesta voitaisiin puhua pakkoenglannista. Kaikki eivät ymmärrettävästi ole tyytyväisiä tarjottimen antiin, sillä makuja on monia. Myöskään Jyväskylän kaupungissa, jossa koulutetaan sankoin joukoin (kielten)opettajia, valinnanmahdollisuutta ensimmäisen vieraan kielen kohdallaei ole. Jyväskylässä tutustuminen kielten maailmaanon kahta koulua lukuun ottamat…

kielivalinnatvalinnaisaineetkielet
researchProduct

Vanhemmat kielivalintojen äärellä

2020

Jyväskylän yliopistossa tehtiin tapaustutkimus syksyllä 2019 alkaneen varhennetun kieltenopetuksen kielivalinnoista. nonPeerReviewed

kielivalinnatvanhemmatkieltenopetuskielipolitiikka
researchProduct

Välttämättömyyspuheesta vaivaan

2017

kirja-arvosteluthoivatyövastuuvalinnanvapausvalta
researchProduct

Äidinkieli ja kuuluminen Suomen muunkielisten kirjailijoiden kielivalinnoissa

2020

Käsitteen ”suomalainen kirjallisuus” on perinteisesti ymmärretty viittaavan Suomessa suomeksi tai ruotsiksi kirjoitetulle kirjallisuuteen, mutta 1990-luvulta alkaen väestön nopea monikielistyminen on laajentanut myös täällä asuvien kirjailijoiden kielikirjoa. Tässä artikkelissa pohditaan, miksi useimmat Suomessa asuvat muunkieliset kirjailijat jatkavat työskentelyä äidinkielellään, vaikka se käytännössä sulkisi heidät ulos suomalaisesta kirjallisuusinstituutiosta. peerReviewed

kirjallisuuskielivalinnatSuomikirjailijatmonikielisyysäidinkieliArtikkelitKulttuurintutkimus
researchProduct