Search results for "Artikkel"

showing 10 items of 582 documents

Tila, kuuluminen ja kuva

2016

Kulttuuriympäristöt ovat alueita, jotka rakentuvat ajassa ja tilassa ihmisen ja ympäristön välisen toiminnan tuloksena. Kulttuuriympäristöt ovat jatkuvassa kehityksen ja muutoksen tilassa olevia tapahtumaketjuja, joissa maisemat avautuvat ja sulkeutuvat ja joissa uusia rakennuksia pystytetään ja vanhoja joko hylätään, puretaan tai suojellaan. Muuttuvaisuudestaan huolimatta kulttuuriympäristöillä mielletään olevan keskeinen merkitys ihmisen identiteetille ja viihtyvyydelle.[1] Miten ihmiset pystyvät luovimaan tässä muutoksen virrassa ja kiinnittymään ja tuntemaan kuuluvansa omaan elinympäristöönsä? Yhden lähestymistavan edellä esitettyihin kysymyksiin tarjoaa ympäristön kuvalliseen esittämis…

yhteenkuuluvuuskulttuuriympäristöArtikkelittilalcsh:NX440-632lcsh:History of the artskuvatTahiti
researchProduct

“Äänestin jaloillani!” Ammatin vaihtaneiden varhaiskasvatuksen opettajien näkökulmia työn ja toimintakulttuuriin muutokseen

2023

Huoli ammatinvaihtajien määrästä opetus- ja kasvatusalalla on yleistynyt Suomessa kuluneen vuosikymmenen aikana. Tässä tutkimuksessa tarkastelemme ammatista poistuneiden varhaiskasvatuksen opettajien (n = 164) kokemuksia ammatinvaihtoon johtaneista tekijöistä sekä ammatinvaihdon asemoitumista työuran eri vaiheisiin. Monimenetelmällisen tutkimuksen analyysitapoina olivat laadullinen sisällönanalyysi sekä tilastollinen vertailu. Paikansimme ammatinvaihtoon johtaneita tekijöitä neljälle tasolle: yhteiskunnalliselle, organisaation, relationaaliselle sekä yksilölliselle tasolle. Tuloksemme osoittavat ammatinvaihtopäätöksen muodostuvan useista eri tekijöistä, emmekä voineet paikantaa yksittäistä …

yhteiskunnallinen arvostussyytprekariaattiopettaja516 Kasvatustieteetarvostusammatin vaihtaminenGeneral Medicinesosiaalinen asemaammatillinen kehitysvarhaiskasvatuksen opettajat511 KansantaloustiedeVarhaiskasvatustyöuranaisvaltaisuusArtikkelittyön organisointityöelämätyökulttuuriammatinvaihtoTyöelämän tutkimus
researchProduct

Yhteisö tuotantovoimana : yhteisölliset työtilat ja prekaarin työvoiman liikkeet

2016

yhteisölliset työtilatprekariaattiyhteisöllisyystyötilattoimistotyöVertaisarvioidut artikkelittyövoimayhteisötTiede & edistys
researchProduct

Game of Thrones -pelin Let's Play -videot ja populaarikulttuurin vastaanotto esityksenä

2019

Suositun Valtaistuinpeli (Game of Thrones) -tv-sarjan myötä George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu -kirjasarjaan perustuvasta transmediauniversumista on tullut ilmiö, jolla on faneja huomattavasti laajemmin kuin vain fantasiaharrastajien piirissä. Tässä artikkelissa pyrin selvittämään tapoja, joilla ihmiset kokevat Valtaistuinpelin maailman, hahmot ja tapahtumat, ja sitä, miten he niitä tulkitsevat ja suhteuttavat omaan elämänkokemukseensa. Hypoteesina on, että Let’s Play -videot tarjoavat hedelmällisen aineiston pelien ja yleisemmin populaarikulttuurin synnyttämien kokemusten tarkasteluun.Tutkimusmenetelmänäni on Game of Thrones -videopelistä tehtyjen Let’s Play -videoiden analysointi e…

yhteisöllisyysbusiness.industryvideopelitverkkoyhteisötHappeningMedia studiesPopular culturePerformative utteranceVertaisarvioidut artikkelitGame of ThronesfaniusLet’s Play -videotPublishingreseptioPhenomenontelevisiosarjatpopulaarikulttuuriExchange economyFantasySociologyFandombusinessLähikuva – audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen julkaisu
researchProduct

Puheviestinnän asiantuntijana moniammatillisessa yhteistyössä

2006

Moniammatillinen yhteistyö ja jaettu asiantuntijuus ovat entistä enemmän tulevaisuuden haasteena asiantuntijuuden kehittymisessä. Moniammatillisen työorientaation laajentumisen myötä puheviestinnän ammattilaiselle tarjoutuu monia rooleja, joissa hän voi soveltaa asiantuntijuuttaan luovasti. Puheviestinnän asiantuntija pystyy tutkimaan, jäsentämään ja konkretisoimaan vuorovaikutuksen ilmiöitä ja muuttamaan niistä saadun tiedon yhdessä muiden alojen asiantuntijoiden kanssa esimerkiksi koulutussuunnitelmaksi tai kehityshankkeeksi. Rooleja voivat olla moniammatillisen yhteistyön koordinoijan ja kehittäjän, viestinnän suunnittelijan, viestintäsuhteiden asiantuntijan ja puheviestintätaitojen koul…

yliopiston kieli- ja viestintäopinnotsosiaalisten tilanteiden pelkojännittäminenkieli- ja viestintäopinnotmoniammatillisuuspsykologin puheviestintätaidot opiskelijaterveydenhoitopuheviestinnän opetuspsykologitesiintymisjännityssosiaaliset tilanteetopiskelijaterveydenhoitoPharmacology (medical)jaettu asiantuntijuusArtikkelitpuheviestintätaidotyliopistotmoniammatillinen yhteistyö
researchProduct

Kirjoittamisen diskurssit lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opetussuunnitelman perusteissa ja äidinkielen ylioppilaskokeen määräyksissä

2017

Artikkelissa tarkastellaan lukion opetussuunnitelman perusteissa 2003 sekä syksyllä 2012 annetuissa ylioppilaskokeen äidinkielen määräyksissä esiintyviä kirjoittamisen diskursseja. Opetusta ohjaavien dokumenttien analyysivälineenä on Ivaničin (2004) malli kirjoittamisen diskursseista: kirjoittamisessa voi olla kyse taidosta, luovuudesta tai prosessista, se voi olla tekstilajien tuottamista (genrediskurssi), sosiaalisten käytänteiden noudattamista tai sosiopoliittista toimintaa. Artikkelissa selvitetään, miten eri diskurssit näkyvät dokumenteissa, ovatko dokumenttien kirjoittamiskäsitykset keskenään samanlaisia sekä miten käytetty malli soveltuu äidinkielen opetusta ohjaavien dokumenttien an…

ylioppilaskirjoituksetLinguistics and Languagekirjallisuusta6122lukioopetussuunnitelmaäidinkieliLanguage and LinguisticsideologiaylioppilaskoediskurssiArtikkelitopetussuunnitelmatkirjoittaminenVirittäjä
researchProduct

Näkökulmia nuorten monikielisyyteen ja Suomen kielivarantoon

2021

ylioppilaskirjoituksetMonet maahanmuuttotaustaiset nuoret käyttävät päivittäin useita eri kieliä. Tässä artikkelissa tarkastellaan suomea toisena kielenä opiskelevien nuorten kokemuksia monikielisyydestään ylioppilaskokeesta kerätyn aineiston pohjalta. Tekstit avaavat kiinnostavan näkymän monikielisten nuorten arkeen ja toisaalta myös Suomen kielivarannon nykytilaan ja kielten hierarkiaan.suomi toisena kielenämonikielisyysmaahanmuuttajatausta
researchProduct

x

2022

ympäristökirjoittaminenArtikkelit / Artiklarkokemuksellisuustunteetympäristötunteetluova kirjoittaminenluontosuhdeympäristökasvatusympäristötietoisuusluovat menetelmätenvironmental writing
researchProduct

Pienten lasten osallisuus vuorohoidon iltojen vuorovaikutustilanteissa

2021

Tutkimuksessa tarkastellaan, kuinka pienten lasten osallisuus toteutuu vuorohoidon iltojen vuorovaikutustilanteissa ja millaisia haasteita tähän liittyy. Aineisto kerättiin havainnoimalla 20–36 kk ikäisten lasten iltoja kahdessa erilaisessa vuoropäiväkodissa. Temaattisen analyysin perustana toimivat Lundyn (2007) kuvaamat, Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) lapsen oikeuksien sopimuksen artiklaan 12 pohjautuvat lasten osallisuuden edellytykset. Huomion kohteena olivat erityisesti työntekijöiden toiminta ja sen lapsille luomat mahdollisuudet ilmaista mielipiteitään sekä tulla kuulluksi ja huomioiduksi. Muuttuva iltaryhmä sekä päiväkodin rutiinit ja säännöt rajoittivat toisinaan lasten osallisuud…

young childrenvarhaiskasvatusvuorovaikutuslasten oikeudetvuorohoitoVertaisarvioidut artikkelitpäivähoitovarhaiskasvatuksen vuorohoitopienet lapsetvuorohoidon illattaaperoikäisetflexibly scheduled ECECparticipationosallisuusevening ECEC
researchProduct

Yrittäjyyskasvatuksen pedagogisia lähtökohtia pohtimassa

2001

Yrittäjyystutkimuksessa biologinen perimä, yrittäjäksi syntyminen, on siirtynyt taustalle. Painopistettä on suunnattu kasvatukselliseen pohdintaan. Se on tuottanut tutkimusta pääasiassa yrittäjyyden tieteenalalla. Pääpaino on ollut toisaalta aikuisväestön, jo ammatissa toimivien tai työttömien kouluttamisessa yrittäjiksi, toisaalta yrittäjyyden kytkemisessä ammatillisen ja korkean asteen koulutukseen. Yrittäjyyden pedagogisten perusteiden pohdinta on sen sijaan vasta lähtemässä liikkeelle.

yrittäjyys [http://www.yso.fi/onto/yso/p1182]yrittäjyyskasvatusyrittäjyyskasvatus [http://www.yso.fi/onto/yso/p19497]oppiminen [http://www.yso.fi/onto/yso/p2945]General MedicineGeneral ChemistryArtikkelit
researchProduct