Search results for "Asian"
showing 4 items of 494 documents
Riskiyhteiskunnan nuoret : tutkimus Eurajoen, Kuhmon ja Äänekosken lukiolaisten suhtautumisesta ydinjätteiden loppusijoitukseen
1997
Puheviestinnän asiantuntijana moniammatillisessa yhteistyössä
2006
Moniammatillinen yhteistyö ja jaettu asiantuntijuus ovat entistä enemmän tulevaisuuden haasteena asiantuntijuuden kehittymisessä. Moniammatillisen työorientaation laajentumisen myötä puheviestinnän ammattilaiselle tarjoutuu monia rooleja, joissa hän voi soveltaa asiantuntijuuttaan luovasti. Puheviestinnän asiantuntija pystyy tutkimaan, jäsentämään ja konkretisoimaan vuorovaikutuksen ilmiöitä ja muuttamaan niistä saadun tiedon yhdessä muiden alojen asiantuntijoiden kanssa esimerkiksi koulutussuunnitelmaksi tai kehityshankkeeksi. Rooleja voivat olla moniammatillisen yhteistyön koordinoijan ja kehittäjän, viestinnän suunnittelijan, viestintäsuhteiden asiantuntijan ja puheviestintätaitojen koul…
Modernin kuihtuva kaunokainen : syömishäiriöt ja moderni kulttuuri
1997
Ammatillisen kasvun kannalta merkittäviksi koetut tilanteet luokanopettajien kertomuksissa
2016
Tutkimuksessa tarkastellaan luokanopettajien kertomuksia merkittäviksi kokemistaan ammatilliseen kasvuun johtaneista tilanteista eli situaatioista ja pyritään tulkitsemaan niiden kautta syntyneitä opettajuuden oivalluksia. Lisäksi selvitetään, mitkä tekijät yksilön ympäristösuhteessa sekä toimintaympäristössä tukevat luokanopettajien ammatillista kasvua. Tilannekuvaksia tarkastelemalla pyritään myös hahmottamaan luokanopettajien asiantuntijuuden kehittymisen laatua. Luokanopettajien kertomuksista nousseita merkityksiä tarkastellaan alan aiempien tutkimusten, tutkijan tulkintojen ja vastaajien taustatietojen valossa. Merkittävimpiä taustatietoja ovat vastaajien kuvaamat työyhteisöt toimintay…