Search results for "Children"
showing 10 items of 1661 documents
Motoristen taitojen ja lihasvoiman vuorovaikutus lapsuudessa ja nuoruudessa
2018
Lasten motoriset taidot ja lihasvoima eivät kehity perimän määrittämään täyteen potentiaaliinsa ilman mahdollisuuksia harjoitella liikkumista erilaisissa ympäristöissä ja tilanteissa. Suurin osa varhais- ja keskilapsuuden motorisia taitoja ja lihasvoimaa kehittävästä toiminnasta on omaehtoista ja vapaata leikinomaista fyysistä aktiivisuutta. nonPeerReviewed
Matemaattisten taitojen kehitys kouluiässä
2018
Matemaattisten taitojen kehitys on luonteeltaan kasaantuvaa: aikaisempi osaaminen helpottaa uuden oppimista ja tasoerot matematiikan taidoissa lasten välillä kasvavat koulunkäynnin edetessä. Matematiikan osalta alkuopetus näyttäisikin hyödyttävän eniten taidoiltaan edistyneimpiä lapsia – taitotasoltaan heikommat lapset jäävät samalla jälkeen. Kehityskulkuun vaikuttavat monet erilaiset tekijät, joista yksi keskeisimmistä on lukujen luettelun sujuvuus ennen kouluikää. Myös motivaatiolla on oma merkityksensä matemaattisten taitojen oppimisessa. Tässä luvussa käsitellään matemaattisten taitojen kehitystä esiopetus- ja kouluvuosien aikana sekä kognitiivisia ja motivaatioon liittyviä asioita, jot…
Świat jak z kreskówki - kuriozum animowanych postaci
2016
Artykuł poświęcony jest charakterystyce kuriozalnych postaci z kreskówek emitowanych przede wszystkim przez stację Cartoon Network, a także Disney XD oraz telewizję Polsat. Analiza bohaterów tychże animacji miała wykrystalizować czynniki, które wpływają na pojawienie się pierwiastka niezwykłości, dziwaczności w kreskówkach. Tekst został podzielony na trzy części. Każda z nich poświęcona jest jednemu z warunków, który wpływa na postrzeganie bohaterów animacji przez pryzmat kuriozalności.
Lapsen osallisuus Suomen adoptiolainsäädännössä – lainsäädännön muutosten ja niiden historiallisten syiden tarkastelua osallisuusnäkökulmasta
2019
Artikkelissa tarkastellaan normatiivisen, oikeushistoriallisen näkökulman kautta lapsen osallisuutta ja sen institutionalistista muutosta suomalaisessa adoptiojärjestelmässä. Keskeinen kysymys on, miten ja miksi lapsen asema osallistuvana subjektina on historiallisesti määritelty ja muuttunut adoptiota ja lastensuojelua koskevassa lainsäädännössä. Osallisuuden muutoksia lainsäädännössä tarkastellaan suhteessa kansainvälisessä adoptiojärjestelmässä ja lapsen oikeusasemassa 1920 -luvulta vuoteen 2018 tapahtuneisiin muutoksiin. Aineistona käytetään a) adoptio- ja lastensuojelulainsäädäntöä ja sen valmisteluasiakirjoja ja b) adoptioon, oikeusteoriaan ja lapsen lainsäädännöllisen aseman historia…
Maternal parenting styles, homework help, and children’s literacy development in language minority and Finnish-speaking families
2017
The aim of this study was to examine the role of mothers’ (language minority mothers, LM, n = 49, and Finnish-speaking mothers, MP, n = 368) parenting styles and maternal help with their children’s homework in the children’s (mean age 11.43 years) literacy skills at fourth grade in Finland. In addition, the moderating effect of a child’s gender on this relationship was investigated. The results showed that the LM mothers used psychological control more than MP mothers. Furthermore, the more LM mothers used warmth and psychological styles of parenting, the more they helped their daughters, not sons, with homework. MP mothers’ parenting styles did not relate to their children’s reading and sp…
Early prediction of reading : phonological awareness and related language and cognitive skills in children with a familial risk for dyslexia
2007
PsL Anne Puolakanaho selvitti väitöstutkimuksessaan, miten leikki-ikäisten 3 - 5-vuotiaiden lasten kielelliset ja kognitiiviset taidot ovat yhteydessä lukemisen virheettömyyteen ja sujuvuuteen kouluiässä. Puolakanaho tutki myös, missä määrin dysleksiaa eli sitkeää lukemisvaikeutta voidaan ennakoida lapsikohtaisesti, yksilöllisten riskitekijöiden perusteella jo huomattavasti ennen esikouluikää. Aiemmin lukutaitoa ennustavaa tutkimusta on tehty vanhemmilla lapsilla ja lähinnä kirjoitusjärjestelmältään epäsäännöllisessä englannin kielessä. - Myös kirjoitusjärjestelmältään säännönmukaisessa suomen kielessä leikki-ikäisten fonologis-kielelliset taidot kuten kyky tunnistaa puheesta tavuja ja äänt…
Who's Got the Power? : Young Children's Power and Agency in the Child-Parent Relationship
2015
Children’s rights and their increasing voice in families have made relations between parents and children more democratic. Despite this, child-parent relationships have been claimed to be relationships between unequals from the perspective of power. Often, power is understood as top-down with parents as wielders of power over their children and children as recipients of parental demands. The generational ordering of relations between children and adults poses the challenge of how to conceptualize power in the child-parent relationship, and how methodologically to study power and children’s agency, in particular, from the viewpoint of young children. This study explored in what ways power an…
A lattice of participation: reflecting on examples of children's and young people's collective engagement in influencing social welfare policies and …
2014
The article introduces four case studies from Wales, France and Finland and explores the situated, intergenerational and dynamic nature of collective participation in child welfare settings. Collective participation is conceived of as a process of engagement in which children and young people have some influence over the initiation or direction of a project; and as seeking a product, or outcome. The case studies represent a range of forms of collective engagement and highlight some key resources which supported children's participation (communicative spaces, time, money, knowledge, social position, attitudes, social networks, institutional commitment, equipment, food and transport). Challen…
Contemporary British society in the magic world of J. K. Rowling's Harry Potter books
2003
Härmistetty kuolema: pelonhallintaa zombi-kuvakirjoissa
2018
Artikkeli tarkastelee zombikuvakirjojen tapoja käsitellä zombeissa ruumiillistuvaa rumaa ja väkivaltaista kuolemaa. Se keskittyy erityisesti tapoihin, joilla zombeihin liittyviä pelkoja pyritään kuvakirjoissa hallitsemaan. Kaunistavan, tieteellisiä selityksiä painottavan estetisoinnin lisäksi se tarttuu esteettisen härmistämisen käsitteeseen, eräänlaiseen naurettavaksi tekevään rumentamiseen, jonka se liittää taikauskoon ja kuvamagiaan. Vaikka esteettistä härmistämistä voidaan pitää animistisuudessaan jossain määrin primitiivisenä ja lapsellisena esitystapana, artikkeli esittää, että se on lopulta melko yleinen populaarikulttuurinen pelonhallinnan tapa. Alentaessaan ja karnevalisoidessaan y…