Search results for "ESRU-sykli"

showing 2 items of 2 documents

Formatiivinen arviointi ja siihen vaikuttavat häiriötekijät yläkoulun biologian opetuksessa

2018

Uuden suomalaisen perusopetuksen opetussuunnitelman myötä vuorovaikutuksen merkitys korostuu yhä enemmän opetuksessa. Oppilaita aktivoivat tutkivan oppimisen työtavat ovat yleistyneet tavanomaisen opettajajohtoisen opetuksen rinnalla ja lisäksi painotetaan opetusmenetelmien monipuolisuutta sekä opetuksen eriyttämisen tärkeyttä. Viimeisimpien tutkimustuloksien tukemana formatiivisen arvioinnin nähdään vaikuttavan sekä opettamiseen että oppilaiden oppimiseen positiivisesti. Formatiivinen eli jatkuva arviointi mahdollistaa opetuksen kohdentamisen ja muokkaamisen jo oppimisprosessin aikana. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää keskustelusyklien esiintymistä ja laatua opettajajohtoisessa sekä t…

opettajajohtoinen opetusperusopetusvuorovaikutushäiriötekijätformatiivinen arviointiperusopetuksen opetussuunnitelmatutkiva oppiminenopetuskeskustelusyklitarviointiESRU-syklitbiologiaopetussuunnitelmat
researchProduct

Informaali formatiivinen arviointi fysiikan oppituntien eri vaiheissa

2016

Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että formatiivisella arvioinnilla on positiivisia vaikutuksia opettamiseen ja oppimiseen. Myös tutkiva oppiminen kasvattaa suosiotaan tieteen opetuksessa. Tässä Pro Gradu –tutkielmassa selvitettiin, kuinka informaali ”on-the-fly” formatiivinen arviointi vaihtelee fysiikan eri oppitunnin vaiheissa: opettajajohtoisessa ja tutkivassa oppimisessa. Tutkimuksessa analysoitiin kahden yläkoulun opettajan ja heidän 8. luokkalaisten fysiikan oppitunneilla esiintyneitä ”on-the-fly” (OTF) keskusteluja. Tutkimuksessa esitettiin kolme tutkimuskysymystä: 1) Kuinka OTF-keskustelujen määrä vaihtelee oppitunnin eri vaiheissa, 2) muuttuuko OTF-arviointi laadullisest…

oppitunnitformatiivinen arviointifysiikkaopetusarviointiESRU-sykli
researchProduct