Search results for "HD"
showing 10 items of 4547 documents
Paperiliitto ja kilpailukyky-yhteiskunta : Paperilitto suomalaisen yhteiskunnan rakennemuutoksen vuosina 1985-2009
2010
Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, miten Paperiliitto on toiminut suomalaisen yhteiskunnan rakennemuutoksen vuosina 1985-2009. 1980-luvulla tehtiin poliittisia päätöksiä, jotka avasivat kotimaisia markkinoita ulkomaiselle kilpailulle ja omistukselle. Suomi otti ensiaskeleita kohti globalisaatiota. Metsäteollisuudessa se johti perinteisten vientiyhdistysten hajoamiseen ja toimialan kansainvälistymiseen. Samalla paperiteollisuuden kotimaiset työpaikat ovat vähentyneet lähes puoleen 1970-luvulta tähän päivään mennessä. Teollisuustyöpaikkojen katoamista voidaan kutsua deindustrialisaatioksi. 1980-luvun puolivälissä myös Suomessa parikymmentä vuotta käynnissä ollut hyvinvointivaltion laajenemin…
Epävarmuus, muutos ja ammatilliset jännitteet : suomalainen sosiaalityö 1990-luvulla sosiaalityöntekijöiden tulkinnoissa
2005
Hannu Piiroinen tarkasteli väitöskirjatyössään kahdessa suomalaisessa sosiaalialan ammattilehdessä (Sosiaaliturva ja Sosiaalityöntekijä) vuosina 1990 – 1997 julkaistujen sosiaalityöntekijöiden kirjoitusten kautta rakentuvaa kuvaa suomalaisesta sosiaalityöstä. Hän kiinnitti huomiota niihin tulkintatapoihin, joilla sosiaalityöntekijät tekevät ymmärrettäväksi sosiaalityöhön liittyviä epävarmuustekijöitä ja ammatillisia jännitteitä 1990-luvun Suomessa. Piiroinen osoittaa, että sosiaalityöntekijät tulkitsevat 1990-luvun laman ja yhteiskunnallis-kulttuurisen rakennemuutoksen saaneen aikaan epävarmuutta ja ammatillisia jännitteitä sosiaalityössä. Sosiaalityön epävarmuus liittyy laman mukanaan tuom…
Etusivun politiikkaa : yhteiskunnallisten toimijoiden representointi suomalaisissa sanomalehtiuutisissa 1987-2003
2004
FL Jukka Holmbergin journalistiikan väitöskirjan ”Etusivun politiikkaa. Yhteiskunnallisten toimijoiden representointi suomalaisissa sanomalehtiuutisissa 1987-2003.” tarkastustilaisuus. Vastaväittäjänä professori Pertti Suhonen (Tampereen yliopisto) ja kustoksena professori Raimo Salokangas.Jukka Holmberg tutki puoluetaustan ja sitoutumattomuuden vaikutusta sanomalehtien pääuutissivujen politiikan uutisiin 1980-luvun lopulta 2000-luvulle tultaessa eli aikana, jolloin Suomessa siirryttiin puoluepohjaisen lehdistöjärjestelmän loppuvaiheista täysin markkinavetoiseen järjestelmään. The research assesses the development of subjectivity and partiality in Finnish political journalism as the party p…
Lapsuuden kriisi ja taantuva leikkikulttuuri? : arvio Marjatta Kallialan teoksesta Enkeliprinsessa ja itsari liukumäessä.
2000
The Rise of Finnish-Language Popular Literacy Viewed through Correspondence to Newspapers 1856–70
2014
In the mid-19th century, a significant number of persons among the Finnish-speaking rural populace learned to read fluently and write for the first time. One of the first purposes to which Finnish-speakers could put their writing was letters to the press. This paper first provides a brief overview of how rural Finnish-speaking commoners acquired functional literacy. It then examines what letters to newspapers written by self-educated commoners reveal about writers’ motives, the uses to which writing could be put in mid- 19th century Finland, and the tensions which arose when newly literate commoners began to criticize their social superiors in the press and no longer needed their help in re…
Valoisamman tulevaisuuden puolesta : YK:n yleiskokouksen täysistunnoissa sekä toisessa komiteassa käydyt keskustelut kestävästä kehityksestä vuonna 2…
2010
Kestävä kehitys oli ollut kansainvälisen yhteisön toiminnan päämääränä 1970-luvulta lähtien. Ilmiön taustalla oli kasvanut huoli ympäristön tilasta. Asiaan otettiin virallisesti kantaa ensimmäisen kerran Tukholman ympäristökonferenssissa vuonna 1972, jonka jälkeen vuonna 1987 kestävä kehitys konkretisoitui käsitteenä niin sanotun Bruntlandin komission raportissa seuraavalla tavalla: "Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa". Käsitteestä tuli tämän jälkeen suosittu kansainvälisen yhteisön keskuudessa. Kestävän kehityksen edistämisen yhtenä pääarkkitehtina voidaan pitää YK:ta, joka järjesti monia k…
Kirkko ja kaupunki -lehden puhe Jumalasta ja uskosta vuonna 2009
2011
Suomalaiset lukevat seurakuntalehtiä. Vuonna 2007 tehdyn Gallup Ecclesiastican mukaan puolet suomalaisista luki seurakunta- tai muuta kristillistä lehteä muutaman kerran vuodessa ja kaksi kolmasosaa vähintään kerran vuodessa. Kristilliset lehdet eivät kuitenkaan ole olleet kovin suosittuja tutkimuskohteita varsinkaan viestintätieteissä. Tässä tutkielmassa tehdään siksi sisällönanalyysia Suomen suurimman seurakuntalehden Kirkko ja Kaupungin artikkeleista vuodelta 2009. Pyrkimyksenä on ottaa selvää, millaista kuvaa ne tuottavat Jumalasta ja uskosta. Pääkaupungissa ilmestyvä seurakuntalehti ei voi olla ottamatta huomioon seurakuntalaisten individualistista arvomaailmaa. Suomalaiset ovat maalli…
Sourcing on the internet: Examining the relations among different phases of online inquiry
2021
This study examined students’ engagement in sourcing throughout online inquiry, that is, when they specified the information need, formulated search queries, evaluated online texts, and composed a written product. Participants were 167 upper secondary school students. Students completed an online inquiry task in a restricted online environment that utilized authentic online texts. Students’ prior topic knowledge and reading fluency was measured and controlled for in the analysis. The results showed that students engaged in sourcing even in the earliest phases of online inquiry. A sequential regression analysis indicated that the more frequently students engaged in sourcing in specifying the…
"Table 12: Cross-section limits lepton specific tanb 1" of "Search for a heavy Higgs boson decaying into a $Z$ boson and another heavy Higgs boson in…
2018
The cross section times BR(A->ZH) times BR(H->bb) limits for an A boson in the lepton specific, tanbeta 1, 2HDM. For each signal point, characterised by the mass pair (mA, mH), two limits are provided, the observed and the expected. The correct width as predicted by this particular parameter choice of the 2HDM is used. For lepton specific only gluon-gluon fusion is used and the nb=2 category only.
"Table 14: Cross-section limits lepton specific tanb 3" of "Search for a heavy Higgs boson decaying into a $Z$ boson and another heavy Higgs boson in…
2018
The cross section times BR(A->ZH) times BR(H->bb) limits for an A boson in the lepton specific, tanbeta 3, 2HDM. For each signal point, characterised by the mass pair (mA, mH), two limits are provided, the observed and the expected. The correct width as predicted by this particular parameter choice of the 2HDM is used. For lepton specific only gluon-gluon fusion is used and the nb=2 category only.