Search results for "Integraatio"
showing 10 items of 217 documents
Ryhmäajattelu opiskelijaryhmän tapana vältellä ristiriitoja
2015
Tutkimuksessa tarkastellaan opiskelijaryhmän työskentelyä ryhmän kirjoittamien pöy-täkirjojen sekä tutkijoiden omien kokemusten pohjalta. Huomiota kiinnitetään erityisesti ryhmän tiedostamattomaan puoleen, pyrkimyksenä löytää merkityksiä ryhmän toiminnalle ja tätä kautta selityksiä, miksi ryhmän on ollut vaikea toimia perustehtävänsä mukaisesti. Tutkimus keskittyy tarkastelemaan ryhmän toimintaa psykodynaamisen ryhmäajatteluteorian pohjalta. Tutkimuskohteena on Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksessa vuonna 2009 aloittanut integraatioryhmä, johon myös tutkijat itse ovat kuuluneet. Aineisto koostuu integraatioryhmän pöytäkirjoista, jotka on kirjoitettu opiskelijoiden kolmen ensimm…
Vauvauinti ja 1-7 -vuotiaiden lasten havaintomotorinen kehitys
2000
Sopeutumattomuus, integraatio ja koulukulttuuri
2001
Kansalaisuuskäsitykset maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksessa
2015
Tutkimuksessa kartoitan millaisia kansalaisuuskäsityksiä maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksessa ilmenee sekä koulutuksen suunnitelmatason että käytännön opetuksen tasolla. Selvitän onko kotoutumiskoulutuksen tavoitteena multikulturalistinen idea kansalaisuudesta, jossa maahanmuuttajat säilyttävät oman kulttuurinsa, vai assimiloiminen eli sulauttaminen suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Lisäksi tutkin, painotetaanko kotoutumiskoulutuksessa taloudellista, sosiaalista, kulttuurista, poliittista vai henkistä integraatiota. Aineistoina käytin kirjallista dokumenttia, Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteet 2012 sekä itse tekemiäni haastatteluita ko…
Jyväskyläläisten maahanmuuttajaoppilaiden kokemuksia hyvinvoinnistaan
2001
Induktiovaihe integraatiokoulutuksen käyneiden opettajien kokemana
2017
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten yliopistossa integraatiokoulutuksen käyneet luokanopettajat ovat kokeneet induktiovaiheen sekä ensimmäisen vuotensa työelämässä. Tutkimuksen tarkastelun kohteena oli lisäksi opettajien saama tuki induktiovaiheessa sekä opettajankoulutuksen kehittäminen. Aihe on tärkeä, jotta induktiovaihetta ja koulutusta voitaisiin kehittää. Aineisto kerättiin sähköpostin välityksellä laadullisella kyselyllä. Kyselyyn vastasi viisi integraatiokoulutuksen käynyttä opettajaa. Kyselyt analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksessa selvisi, että opettajat kokivat induktiovaiheen haastavana. Tutkittavien ensimmäisen työvuoden kokemuksia leimas…
Becoming a new Finn through language : non-native English-speaking immigrants' views on integrating into Finnish society
2009
Russkoâzyčnye molodye immigranty v Finlândii : integraciâ v kontekste obučeniâ i ovladeniâ âzykom
2011
Tuettu työntekijä työyhteisössä : "Sen työyhteisön pitäs olla ensiks kyllä aika hyvin kasvanu, ja sieltä se niinku kaikki lähtee."
2000
Constructing social Europe through European cultural heritage
2021
The political and economic crises of the recent decades as well as the new changes brought on by globalization and digitalization have contributed to exacerbate social inequalities and injustice and revealed different social realities in Europe. The EU increasingly deals with social issues in its cultural and heritage policy. In this article, we explore the construction of this social dimension and advance the concept of 'social Europe' by exploring its cultural aspect based on our analysis of a recent EU heritage action, the European Heritage Label. In this action, the narrations of the European past and the attempts to foster common cultural heritage in Europe function as building blocks …