Search results for "Jyväskylän yliopisto"

showing 10 items of 288 documents

Kirjasto, Hallintorakennus, Athenaeum, Musica : rakennushistoriaselvitys, Jyväskylän yliopisto, Seminaarinmäki

2017

Arkkitehti Arto Sipisen suunnittelemat neljä Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäen rakennusta ovat edustava esimerkki 1970- luvun yliopistorakentamisesta. Niistä pystyy tulkitsemaan oman aikakautensa rakentamisen ihanteet ja vaikutteet. Tällaisia ovat olleet muun muassa pyrkimys tehokkaaseen ja taloudelliseen rakentamiseen. Sipisen suunnittelemat rakennukset edustavat myös Jyväskylän yliopiston oppihistorialle tärkeätä kasvuvaihetta. Laajemmassa kulttuurihistoriallisessa merkityksessä rakennukset voidaan kytkeä 1960-luvulla alkaneeseen korkeakoulujen muutosvaiheeseen, jonka tavoitteena oli synnyttää koko Suomen kattava yliopistojärjestelmä. Tämä tarkoitti myös erittäin vilkasta rakentamisvai…

rakennuksettoimistorakennuksetJyväskyläkirjastorakennuksetrakennushistoriaJyväskylän yliopistoyliopistokirjastotrakennussuojelukulttuurihistorialliset rakennuksethistoriaJyväskylän yliopiston kirjastoyliopistot
researchProduct

Kulttuuriperintö sairastaa : sisäilmaongelmaisen rakennussuojelukohteen diskursiivinen muotoutuminen

2016

Tutkielmani kiinnostuksenkohteena on julkisen keskustelun ilmiö, jossa rakennussuojelun konteksti yhdistyy rakennussuojelukohteessa, jossa on sisäilmaongelmia, terveyden ja hyvinvoinnin kontekstiin ja aiheuttaa eriävien arvojen yhteentörmäyksen. Tutkin ilmiötä analysoimalla diskurssianalyysin keinoin, miten sisäilmaongelmista kärsivään ja rakennussuojelun piirissä olevaan kulttuuriperintökohteeseen suhtaudutaan sekä millaisin diskurssein viestitään sekä sisäilmaongelmista että rakennussuojelusta. Julkisen keskustelun ilmiön tarkastelun lisäksi perehdyn kulttuuriperinnön käsitteeseen, rakennussuojelun kehitysvaiheisiin ja sisäilmaongelmien luonteeseen syvällisemmin. Tarkastelen rakennettua k…

rakennusperintöJyväskyläAalto AlvarsisäilmaJyväskylän yliopistorakennussuojeluDiskurssianalyysiarvotkulttuuriperintö
researchProduct

Energiatehokkuuden parantaminen ja rakennussuojelu korjausrakentamisessa : tapausesimerkkinä Jyväskylän yliopiston T-rakennuksen peruskorjaushanke 20…

2015

Rakennetulla ympäristöllä on merkittävä rooli globaalien energiansäästötavoitteiden saavuttamiseen tähtäävissä toimenpiteissä. Kestävällä rakentamisella, rakennuskannan energiatehokkuuden parantamisella, kiinteistöjen energiankulutuksen pienentämisellä sekä uusiutuvien polttoaineiden ja vähäpäästöisempien lämmitysjärjestelmien käytöllä voidaan tehokkaasti vähentää päästöjä ja torjua ilmastonmuutosta. Olemassa olevan rakennuskannan kohdalla tulee kuitenkin aina samalla huomioida myös sen kulttuurihistorialliset arvot sekä rakennusperinnön säilyminen. Tässä pro gradu ‐tutkielmassa on tarkasteltu rakennussuojelun ja energiatehokkuuden parantamiseen tähtäävien toimenpiteiden yhdistämisen proble…

rakennusperintöJyväskyläenergiatehokkuusrakennettu ympäristöJyväskylän yliopistoSipinen Artorakennussuojeluilmastonmuutoksetkorjausrakentaminen
researchProduct

Asenteet ja rekrytointi IT-alan opiskelijarekrytointi Jyväskylän yliopiston Informaatioteknologian tiedekunnassa

2009

rekrytointiopiskelijatitseluottamusJyväskylän yliopistoasenteetstereotypiattieto- ja viestintätekniikka-ala
researchProduct

ATK-palveluiden laatu : case: Jyväskylän yliopiston atk-keskus

2008

sisäinen tiedotuspalvelutkuilumalliasiakastyytyväisyysasiakaspalveluJyväskylän yliopistolaatu
researchProduct

Sattumaa vai vakaata harkintaa : jatko-opiskelijaksi ryhtyminen Jyväskylän yliopistossa elämänkulun, akateemisen identiteetin muodostumisen ja tiedek…

2006

sosialisaatiojatko-opiskelukorkea-asteen koulutusJyväskylän yliopistoidentiteettielämänkaaritiedeyhteisöt
researchProduct

Unohdettu sosiologi : Faina Jyrkilä sosiaalihuollon ja sosiaalisten ongelmien tutkijana

2016

sosiologitsosiologiaAvauksia ja keskusteluaJyrkilä Vieno FainahenkilöhistoriaJyväskylän yliopistososiaalihuoltoprofessorittutkimushistoriasosiaalityöntekijät
researchProduct

Polkuja yhteiskuntatieteisiin

2015

Kirjasta, Toimittajat, 5 Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksesta, Toimittajat, 8 OSA I Tiede, Petteri Niemi ja John Pajunen, 19 Erään tutkimuksen tarina, Timo Anttila ja Tomi Oinas 60, Kertomusten rakentuminen haastatteluvuorovaikutuksessa, Elina Virokannas, 82 Kieli ja tulkinta, Pekka Korhonen, Marja Keränen, Kia Lindroos, Marko Nousiainen, Mika Ojakangas ja Jouni Tilli, 97 Osa II Klassikot ja me, Mikko Yrjönsuuri, 127 Sosiologia yhteiskunnan rakenteiden ja toimijoiden tulkkina, Pertti Jokivuori, Petri Ruuskanen, Martti Siisiäinen, Terhi-Anna Wilska, 142 Politiikka ja poliitikko, Eeva Lehtonen, Onni Pekonen ja nimimerkki Palokorhonen, 183 Sukupuolentutkimus yhteiskuntatieteissä, Jo…

sukupuolentutkimustiede (ilmiöt)sosiologiaoppiaineetvaltio-oppikvantitatiivinen tutkimusyhteiskuntatieteetkorkeakouluopetustieteellinen ajattelusosiaalityöfilosofiayhteiskuntapolitiikkaJyväskylän yliopistotutkimusmenetelmätkorkeakouluopiskelututkimustiedekasvatuskvalitatiivinen tutkimuskäsiteanalyysi
researchProduct

"Finnish is so out of date" : suomen kieli korkeimman opetuksen kielenä

2016

Suomalainen yhteiskunta kansainvälistyy nopeasti ja yliopistokin on jo monikielinen ja -kulttuurinen työ- ja opis-keluympäristö. Yliopistojen rahoitus painottuu yhä enemmän kansainvälisyydestä palkitsemiseen, koska menestys-tä mitataan kansainvälisillä mittareilla. Samalla englanti on yleistynyt opetuskäytössä. Suomen kieli ei ole kansain-välisyyden vasta-argumentti, vaikka sellaisena se välillä esitetään. Tutkimuksessani keskityn siis selvittämään suomen kielen asemaa korkeimman opetuksen kielenä tutkimalla asenteita ja arvoja, joita opintoasiainpäälliköiden haastatteluista, opiskelijoilla teetetystä kyselystä ja yliopiston strategisista dokumenteista voidaan nähdä suomen kieltä kohtaan. T…

suomen kieliJyväskylän yliopistokielipolitiikkaasenteetopetuskielikansainvälistyminensosiolingvistiikkakorkeakouluopetus
researchProduct

Korppi-opintotietojärjestelmän tietokantakyselyiden nopeuttaminen

2008

suorituskykySQLKorppi (opintotietojärjestelmä)indeksitnopeuttaminentietokantakyselytrelaatiotietokannatkyselykielethakemistotPostgreSQLopintotietojärjestelmätoptimointilähdekooditJyväskylän yliopistotietojärjestelmät
researchProduct