Search results for "Jyväskylän yliopisto"
showing 10 items of 288 documents
Sustainability for JYU : Jyväskylän yliopiston ilmasto- ja luontohaitat
2021
Näin tehtiin Minervan perintö
2003
Suuren datan järjestäjät : Jyväskylän yliopiston ICT-alan koulutuksen ja tutkimuksen vaikuttavuus 1967-2017
2017
Millainen oli Jyväskylän Tieteellinen kirjasto ennen yliopiston perustamista?
2012
Jyväskylän tieteellisen kirjaston toiminta keskittyi aluksi kattavan kansallisen kokoelman rakentamiseen. Kirjallisuuttakartutettiin yksityisten ja yhteisöjen merkittävillä kokoelmilla, lahjoituksina saaduilla aineistoharvinaisuuksilla sekä kansalaisten talkootyönä. Vapaakappaleoikeuden myötä vuonna 1919 kirjaston merkitys tunnustettiin ja se saavutti tasa-arvoisen aseman Helsingin yliopiston kirjaston kanssa. Jyväskylän Kasvatustieteellisen korkeakoulun aloitettua toimintansa käynnistyi kirjaston erikoistuminen opetusja tutkimustoiminnan tarpeisiin vastaavaksi palvelulaitokseksi. nonPeerReviewed
Kirjasto keskellä kampusta : Jyväskylän yliopiston kirjasto 100 vuotta
2012
Sattumaa, haperotatteja ja keltainen syklotroni : aikalaistarinoita Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan 50-vuotiselta t…
2015
"Miten valtava mahdollisuuksien maa yliopistoympäristö onkaan" : opiskelijoiden oppimiskokemuksia yliopistoympäristössä 1990-luvulla
1998
Informaatiolukutaidon hallinnan standardeista tiedonhankinnan opetuksen perusta?
2001
Erikseen vai yhdessä? Tietopalvelujen vakiintuminen Jyväskylän yliopiston kirjaston ytimeen
2012
Informaatiolukutaito on keskeinen akateemisen asiantuntijuuden ulottuvuus ja työelämätaito. Mirja Laitinen kertaa artikkelissaan Jyväskylän yliopiston kirjaston tietopalvelujen kehitystä ja sulautumista osaksi kirjaston keskeistä palvelutarjontaa, sekä tiedonhankinnan opetuksen ja ohjauksen nousua kirjaston tietopalvelun keskeiseksi tehtäväksi. Artikkelissa myös tarkastellaan kirjaston tietopalvelun ammattilaisten tehtäviä digitaalisessa maailmassa, jossa tiedonhankinta ja -hallinta ovat muuttuneet ratkaisevasti. nonPeerReviewed