Search results for "Jyväskylä"

showing 10 items of 735 documents

Jyväskyläläisten ravintoloiden anniskeluoikeudet ja valvonta 1932-1939

2015

Epäonnistuneen kieltolain myötä Suomeen laadittiin itsenäisyyden ajan ensimmäinen väkijuomalaki. Väkijuomalain myötä yksityiset henkilöt, yhdistykset, järjestöt sekä yksityiset kerhot saattoivat perustaa anniskeluravintoloita. Tässä tutkielmassa tarkastellaan Jyväskyläläisiä anniskeluravintoloiden anniskeluoikeusprosessia ja ravintoloiden valvontaa kieltolain päättymisestä vuonna 1932 talvisodan syttymiseen syystalvella vuonna 1939. Yhteiskunta oli sisällissodan myötä edelleen jakaantunut. Myös Alkoholiliike jakoi ravintolat yhteiskuntaluokkien mukaan. Tutkielman ensimmäisenä tavoitteena on selvittää, miten anniskeluoikeutta haettiin ja millaiset jyväskyläläiset ravintolat oikeutta hakivat …

1930-lukuJyväskyläravintolatanniskeluoikeudetvalvontaAlkoholiliike
researchProduct

"Keskiluokkaistuva kansakoulunopettajisto" : Jyväskylän opettajaseminaarin opiskelijoiden kulttuurisosiaaliset taustat seminaariyhteisössä vuosina 19…

2016

Tässä tutkimuksessa selvitän Jyväskylän kansakouluopettajaseminaarin opiskelijoiden kulttuurisosiaalisia taustoja sekä niiden ilmentymistä seminaarin opetuksessa 1920- ja 1930-luvuilla. Kulttuurisosiaalisella taustalla tarkoitan opiskelijoiden sosioekonomista asemaa ennen seminaariin tuloa. Kulttuurisosiaalisen taustan muodostavat opiskelijan sosiaalinen tausta, taustakoulutus sekä se, miltä paikkakunnalta hän on kotoisin. Sosiaalisella taustalla tarkoitetaan tutkimuksessa opiskelijan perhetaustaan pohjautuvaa yhteiskunnallista sosiaalista statusta. Tutkimuksessa sukupuolella on tärkeä osa tarkastelunäkökulmassa, sillä seminaari oli jaettu nais- ja miesosastoon koko seminaarin toiminnan aja…

1930-lukuopiskelijatkoulutustaustaJyväskylän seminaari1920-lukusosiaalinen taustakansakoulunopettajat1900-lukusukupuoli
researchProduct

Hyötyä ja kaunistusta : Keski-Suomen Emäntäkoulun historiallinen puutarha

2014

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee Keski-Suomen Emäntäkoulun historiallista puutarhaa ja puistomaista ympäristöä. Emäntäkoulu perustettiin Mankolan tilalle lähelle Jyväskylän keskustaa, ja maataloushallituksen arkkitehti Jalmari Peltosen suunnittelema koulurakennus valmistui vuonna 1932. Koulussa opiskeltiin monipuolisia talouden- ja kodinhoidon töitä, joiden katsottiin kuluvan maalaistalon emännälle. Emäntäkouluun kuului laaja koulupuutarha, jolla oli tärkeä asema opetuksessa ja sisäoppilaitoksen ruokatalouden ylläpitämisessä. Emäntäkoulun käyneiden naisten kautta kotipuutarhat ja puutarhaviljelys levisivät maaseudulle. Mankolan alue, johon tutkimuskohde sisältyy, on suojeltu valtakunnal…

1930-lukupuistotJyväskyläkulttuurihistorialliset suojelukohteetkotitalousoppilaitoksetKeski-Suomen EmäntäkoulukulttuuriympäristöKeski-Suomipuutarhataidepuutarhatkouluympäristö
researchProduct

Nuoruuden huumaa tanssin tahtiin : tanssitilaisuudet osana nuorten vapaa-aikaa 1960-luvun lopun Jyväskylässä

2002

1960-lukuJyväskylätanssinuoruus
researchProduct

Kaupunkisuunnittelun kerroksisuus : tapaustutkimus 1960-luvun kaupunkisuunnittelusta, esimerkkialueena Jyväskylän kaupungin III kaupunginosan korttel…

1998

1960-lukuJyväskyläyhdyskunta- ja kaupunkisuunnittelu
researchProduct

Jyväskylän yliopiston kampus, Seminaarinmäki : Jyväskylä, Alvar Aalto 1951-1971 & Arto Sipinen 1970-1974

2017

1960-lukuUniversity of Jyväskyläarchitecture1950'shistoria1960's 1970'smodernismiJyväskyläyliopistotmodernismkampuksetrakennuksetAalto Alvar1970-lukuarkkitehtuuribuildingscampus areasSeminaarinmäkiJyväskylän yliopistoSipinen Artopostwar periodsodanjälkeinen aikahistory1950-lukukulttuurihistorialliset rakennuksetcultural heritage buildingsuniversities
researchProduct

1970-luvun lähiökeskusta rakennettuna kulttuuriympäristönä : kompaktikaupunki Jyväskylän Huhtasuolla

2016

Maisteritutkielma käsittelee 1960-luvun puolivälissä Suomessa tapahtunutta yhdyskuntasuunnittelun murrosta, jossa puutarhakaupungin kaavoitusteoria vaihtui ruutukaavapohjaiseksi, yhteisöllisyyttä korostavaksi kompaktikaupungiksi. Kaavoituksen paradigmanmuutos limittyy ajallisesti yhteen voimakkaan yhteiskunnallisen murroskauden kanssa. Tiivis ruutukaava mahdollisti liikennevirtojen nostamisen kaavoituksen keskiöön, tehokkaan täyselementtirakentamisen sekä kaupan keskittämisen itsepalvelupohjaisiin suuryksiköihin. Näitä yhteiskunnan modernisoitumista mahdollistaneita tekijöitä ei oltu huomioitu 1940-luvulla Otto-I. Meurmanin Asemakaavaopissa esittelemässä funktionalistispohjaisessa puutarhak…

1960-lukulähiötJyväskyläkompaktikaupunkikulttuuriympäristöruutukaavayhdyskuntasuunnitteluHuhtasuo1970-lukuarkkitehtuurikaupunkisuunnittelu
researchProduct

Teatterikritiikki intohimojen näyttämöillä : tapaus Keskisuomalainen: teatterikritiikin ulkoasun, sisällön ja paradigmojen sekä kriitikon aseman muut…

2016

1960-lukunewspaper Keskisuomalainenculture journalismKeskisuomalainen (sanomalehti)teatteriarvosteluthegemoniaJyväskylä City Theatre2010-lukuart criticismmuutostheatre criticsSuomen arvostelijain liittokriittinen lähilukukulttuurijournalismi1990-lukutapaustutkimusprofessiotmediakulttuurihegemonymedia changejournalistinen paradigmalähilukuFinland's Critics' Associationteatterikritiikkitheatre criticismkulttuuritoimittajat1970-lukuparadigmsjoukkoviestimetesteettinen paradigmaparadigmatparadigm shift2000-lukunykykulttuurin tutkimus1980-lukuJyväskylän kaupunginteatteriarvostelijatsanomalehdetpoikkitieteisyyskulttuurintutkimusvalta
researchProduct

Taloustieteilijöiden harjoittelijavaihdosta poikkitieteelliseen johtajuuteen : AIESEC Jyväskylä 1969-2009

2014

Pro gradu -työni on toimeksiantona tehty AIESEC Jyväskylän 40-vuotishistoria. Järjestön historiaa tarkastellaan arkistolähteiden ja alumnien haastattelujen pohjalta. AIESEC perustettiin 1948 rauhanaatteen pohjalle luomaan ymmärrystä kulttuurien välille kansainvälisen harjoitteluvaihdon avulla. AIESEC Jyväskylä perustettiin 1969 osaksi Jyväskylän yliopiston taloustieteiden ainejärjestöä Pörssi ry:tä, ja sen toiminta oli suunnattu taloustieteilijöille. Toiminta koostui harjoittelupaikkojen hankinnasta paikallisiin yrityksiin, ulkomailta tulleiden harjoittelijoiden vastaanottamisesta ja kesäohjelman järjestämisestä saapuville harjoittelijoille. Heikosti kansainvälistyneessä Keski-Suomessa järj…

1960-lukuopiskelijajärjestötKeski-Suomi1970-lukutaloustieteetopiskelijavaihtojärjestöt1990-lukuAIESEC JyväskyläJyväskylä2000-luku1980-lukukansainvälisyysJyväskylän yliopisto
researchProduct

Kapina kampuksella

2013

Ei tullut kumousta. Ei vaikka vasemmistoradikaali opiskelijaliike kapinoi, metelöi ja teki vallankumoustyötä vuosikausia innokkaasti, uhrautuvasti, teorianmukaisesti ja kurinalaisesti. Opiskelijaradikalismin aikakaudella 1960- ja 1970-luvulla tapahtui paljon. Jyväskylässä opiskelijat taistelivat ja kirjoittivat. He lakkoilivat, polttivat auton ja valtasivat yliopiston päärakennuksen. Opiskelijapolvi seurasi toista. Opiskelijaliike syntyi, tiivistyi, hajosi moneen suuntaan – ja lakkasi. Tutkimuksessaan professori Kustaa H. J. Vilkuna analysoi opiskelijaradikalismia paikallisena ilmiönä. Hän arvioi opiskelijaliikkeen poliittista kulttuuria, sen synty- ja kehitysprosesseja, rakenteita, identit…

1960-lukupoliittiset liikkeetopiskelijapolitiikkavasemmistoliikkeetJyväskyläradikalismiopiskelijatopiskelijaliikkeetpoliittiset opiskelijajärjestöttaistolaisuus1970-lukupoliittinen toiminta
researchProduct