Search results for "Killinen"
showing 3 items of 23 documents
Pelastaako pelaaminen matematiikan? : pelillisyys osana kuudennen luokan matematiikan opetusta
2015
TIIVISTELMÄ Danschu, P. & Salminen, M. 2015. Pelastaako pelaaminen matematiikan? Pelillisyys osana kuudennen luokan matematiikan opetusta. Jyväskylän yliopisto. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. 105 s. ja 5 liitettä. Tarkasteltaessa kansallisten sekä kansainvälisten matematiikan oppimiseen liittyvien tutkimusten tuloksia on todettu, että oppilaiden asenne matematiikkaa kohtaan on heikentynyt Suomessa 2000-luvulla. Yhtenä ratkaisuna asenteiden muuttamiseen on nähty pelien ja pelillisyyden tuominen osaksi matematiikan opetusta. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia opettajien käsityksiä pelillisyydestä ja sitä, millaisia vaikutuksia pelillisyyden toteuttam…
Metsäkukkia juurineen : menetelmiä harmonikansoiton aikuispedagogiikkaan
2011
Musiikkipedagogiikka pohtii oppimista perinteisesti lasten ja nuorten kautta. Tutkielmassani kuitenkin lähestyn erilaisia oppimisen käsitteitä aikuisen harmonikansoiton harrastajan näkökulmasta ja pyrin löytämään heille sopivat harjoitusmetodit, jotka auttaisivat motivoitumaan, harjoittelemaan oikein ja hallitsemaan paremmin harmonikan soittotekniikkaa. Käsittelen myös harmonikan syntyvaiheita, sen musiikillisen kehityksen historiaa, rakennetta, soittoteknisiä mahdollisuuksia ja analysoin harmonikansoiton aiempia oppimateriaaleja ja tutkimuksia. Tutkimukseni kohdistuu aikuisten harmonikansoittajien musiikillisten tavoitteiden mukanaan tuomiin haasteisiin ja niiden ratkaisemiseen. Aikuisten …
Musiikillisen vuorovaikutuksen dynamiikkaa : tapaustutkimus musiikkiterapiassa soitetuista improvisaatioista
2012
Tässä kandidaatin tutkielmassa tutkitaan psykodynaamisen musiikkiterapiajakson aikana soitettuja improvisaatioita musiikkiterapeuttiseen käyttöön kehiteltyjen musiikkianalyysimenetelmin. Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella asiakkaan ja terapeutin välistä musiikillista vuorovaikutusta, musiikin dynamiikkaa ja siinä tapahtuvia muutoksia terapian kaaressa. Tutkimuksen aineisto on osa Jyväskylän yliopiston musiikin laitoksella tehtyä kansainvälistä Braintuning- tutkimusta, jossa selvitettiin improvisaatiolle pohjautuvan musiikkiterapian vaikutusta masennuksesta toipumiseen. Tämän tutkimuksen aineisto koostuu yhden asiakkaan musiikkiterapiassa soitettujen improvisaatioiden äänitteistä. Musi…