Search results for "Korkeakoulutus"
showing 10 items of 39 documents
Korkeakoulutuksesta liikunta-alan muuttuville työmarkkinoille : liikunnan yhteiskuntatieteiden koulutusohjelmasta vuosina 2000-2014 valmistuneiden ma…
2015
Moni liikunnan yhteiskuntatieteiden opiskelija joutuu opintojensa aikana pohtimaan, minkälaisiin työtehtäviin he voivat koulutuksensa myötä päätyä, ja tulevaisuuden suunta on mahdollisesti vielä valmistumisen jälkeenkin epäselvä. Myös nykyisten työmarkkinoiden luonne saattaa herättää epävarmuutta työllistymistä ajatellen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten liikunnan yhteiskuntatieteiden koulutusohjelmasta vuosien 2000–2014 aikana valmistuneet maisterit ovat sijoittuneet työelämään. Lisäksi tutkittiin, miten liikunnan yhteiskuntatieteiden koulutus vastaa työelämän vaatimuksia ja minkälaiset edellytykset koulutus on luonut liikunta-alan asiantuntijuudelle. Tutkimus toteutett…
”Liike-englantia olen oppinut työelämässä” – Muulla tavoin hankittu kieliosaaminen näkyväksi korkeakouluopinnoissa
2012
Artikkelissa käsitellään aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen (AHOT) menettelytapoja ammattikorkeakouluissa. Kieli- ja viestintäopintojen AHOT-menettelyt ammattikorkeakouluissa linkittyvät korkeakoulujen kieli- ja viestintäopintojen (AHOT)-suosituksiin. Suositukset on laadittu AHOT korkeakoulussa -hankkeessa syksyllä 2011 yhteistyössä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kieli- ja viestintäasiantuntijoiden kanssa. nonPeerReviewed
Ajatuksia koulutusviennistä – mahdollisuudet ja riskit vaakakupissa
2015
Koulutusosaamisen viennistä tulee kehittää yksi Suomen tulevaisuuden tärkeimmistä vientituotteista. Näin kaavailtiin vuonna 2010 julkaistussa opetus- ja kulttuuriministeriön raportissa (OKM 2010). Suomessa ajatus koulutuksesta vientituotteena on suhteellisen tuore käsite ja kattaa laajan skaalan erilaisia koulutusosaamisen viennin muotoja. Monissa muissa maissa, etenkin Australiassa, Isossa-Britanniassa sekä Yhdysvalloissa, koulutuksella on tehty kauppaa yli rajojen jo vuosikymmeniä. Koulutuksen suurimmat vientimaat ovat luonnollisesti englanninkielisiä maita, joiden koulutusosaamisella on kysyntää yli rajojen, ja joissa tutkintomaksut ovat arkipäivää. Usein näissä maissa väestörakenteen mu…
The effect of polytechnic reform on migration
2011
This paper examines the effect of the polytechnic reform on geographical mobility. A polytechnic, higher education reform took place in Finland in the 1990s. It gradually transformed former vocational colleges into polytechnics and also brought higher education to regions that did not have a university before. This expansion of higher education provides exogenous variation in the regional supply of higher education. The reform raised the mobility of high school graduates across local labour markets in the years after they had completed their secondary studies, which indicated increased mobility between high school and post-secondary education. We estimate that the reform enhanced the annual…
Speechlessness, anxiety, and confusion in a teacher education student group
2017
The aim of the study was to explore the tensions, as experienced by student teachers, in a teacher education program that is based on psychodynamic theory. Previous research shows that students have had orientation problems in innovative university studies because it involves students having to take steps toward their discomfort zone. It was therefore considered important to study the mismatch or match of the training model and student experiences. The data were gathered through student interviews. The data analysis utilized a case study methodology and proceeded from thematic network analysis toward a deeper interpretation of the data. The analysis shows students struggle to understand the…
The Role of Curriculum Theory in Contemporary Higher Education Research and Practice
2017
In the light of recent debates on the possible issues in curriculum studies, formulated particularly in the field of sociology of education, this chapter discusses the role and the importance of curriculum theories in higher education. Focusing on the historical and the conceptual roots of curriculum theory approaches, the argument is that the dispute and the separation between normative and critical roles of curriculum theories are important to overcome in today’s competency-based and outcome-focused context of higher education. Basil Bernstein’s ideas on the vital role of knowledge are discussed in relation to the origins of the so-called crisis in curriculum theories. It is suggested tha…
Sosiaalisen median hyödyntäminen kansainvälisessä opiskelijarekrytoinnissa
2012
Pro gradu -tutkielmassa sosiaalista mediaa sekä korkeakoulutusta tarkasteltiin kokonaisuutena ja etsittiin vastausta tutkimuskysymykseen: Miten sosiaalisen median palveluita ja luontaisia ominaisuuksia voidaan hyödyntää korkeakoulun kansainvälisessä opiskelijarekrytoinnissa? Tutkimuksen motiivina on ollut teknologia- ja korkeakoulumaailmassa tapahtuneet uudistukset ja muutokset, kuten Web 2.0:n kehittyminen ja korkeakoulutuksen kansainvälistyminen. Tutkimusmenetelmänä käytettiin Internet-kyselyä, jolla kerättiin aineistoa ulkomaisilta korkeakoulukelpoisilta ja maisteriopinnoista kiinnostuneilta henkilöiltä. Kyselyn aineistoa käsiteltiin kuvailevin tilastotieteen menetelmin. Tutkielmassa ava…
Suomalainen korkeakoulutus kriisissä?
2005
”Voi liioittelematta sanoa, että kaikki suomalaiset yliopistot kuuluvat ’maailmanluokan’ yliopistoihin. Mistä siis nousee Jorma Rantasen ja Anne Brunilan raporteissa esitetty ehdotus luoda Suomeen muutama ’maailmanluokan’ yliopisto, joiden ohella olisi kansallisen tai maakunnallisen tason opinahjoja? Kysymys näyttäisi olevan koulutuspolitiikan suunnan muutosyrityksistä kohti markkinatalouden kilpailuun perustuvaa arvomaailmaa”, kirjoittaa professori Jussi Välimaa.
"Työkokemukseen perustuvaa osaamista ei prosessissa arvostettu " : tutkimus hyväksilukujen ja aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisen toteutumisesta…
2016
Siirtymät ammatillisesta koulutuksesta korkeakoulutukseen Suomessa ja muissa Pohjoismaissa
2018
Mahdollisuudet siirtyä ammatillisesta koulutuksesta jatko-opintoihin korkea-asteelle erottelevat Pohjoismaisia koulutusjärjestelmiä. Artikkelissa vertaillaan neljän Pohjoismaan, Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan nuorten ammatillisen koulutuksen väyliä tästä näkökulmasta: miten ne mahdollistavat siirtymät korkea-asteelle. Artikkeli liittää aluksi kysymyksen jatko-opintoihin siirtymisen mahdollisuuksista laajempaan kansainväliseen keskusteluun elinikäisestä oppimisesta, minkä jälkeen luonnehditaan lyhyesti pohjoismaisten korkeakoulujärjestelmien eroja. Sen jälkeen tarkastellaan ammatillisen koulutuksen järjestelmiin eri Pohjoismaissa tehtyjä reformeja ja niiden vaikutuk…