Search results for "Kuvataidekasvatus"
showing 7 items of 7 documents
"Luovuus ei synny uudestaan innovaatioseminaareissa" : diskurssianalyyttinen tutkimus kuvataiteen asemasta osana peruskoulun uudistunutta opetussuunn…
2018
Pro gradu -tutkielmani tavoitteena oli selvittää, minkälaista keskustelua kuvataiteesta käytiin osana peruskoulun opetussuunnitelmauudistusta. Tutkimuksen aineistona olivat perusopetuksen tuntijaon uudistamistyöryhmälle vuosina 2009-2012 toimitetut lausunnot, jotka ottivat kantaa tuntijakoon kuvataiteen osalta. Aihe oli ajankohtainen, sillä vuonna 2009 alkuun laitettu peruskoulun tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyö toimi pohjana vuonna 2016 käyttöönotetulle valtakunnalliselle peruskoulun opetussuunnitelmalle. Analysoin aineistoa retorisesti painottuneen diskurssianalyysin keinoin. Tutkimukseni teoreettis-metodologinen viitekehys paikantui sosiaalisen konstruktionismin traditioon, jolloin …
Kuvataidekasvatuksen uudistaminen ja asema suomalaisessa peruskoulu-uudistuksessa kuvaamataidon opettajien näkökulmasta : haastattelututkimus
2013
Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, kuinka kuvataidekasvatus ja taidepedagoginen ajattelutapa muuttui peruskoulu-uudistuksen aikana (1970-‐1977). Tutkimus painottuu nimenomaan tuohon aikaan uudistuksessa mukana olleiden kuvaamataidonopettajien näkökulmiin aiheesta. Tutkimusaineisto koostuu viidestä haastattelusta, siirtymävaiheenmateriaalista, sekä aiempaan tutkimukseen peruskoulu-uudistuksesta. Haastattelut on toteutettu puolistruktuoituina teemahaastatteluina. Tutkimusaineiston analysointi perustuu viiteen narratiiviin, jotka historiallisen kirjallisuuden kanssa yhdessä muodostavat yhden suuremman kokonaisuuden. Aineisto perustuu suurelta osin muistitietoon, joten tavoitteenani on esit…
Työkaluja lapsilähtöiseen taidekasvatukseen : Reggio Emilian kasvatusnäkemys ja lastentarhanopettajakoulutuksen kuvataidekasvatus
2008
Omat nimet kirjoissa? : tekijänoikeus ja lapsen oikeus tekijyyteen
2019
Kuvatoisinto kurinpidon ja hoitotyön kehyksenä : Turun Psykiatrisen vankisairaalan seinämaalauskokoelma laitoshoidon historian näkökulmasta
2011
Tutkin pro gradu -työssäni Turun Kakolanmäellä vuosina 1911 – 2007 toimineen Psykiatrisen vankisairaalan seinämaalauksia. Yksittäisen kuvan sijaan kiinnitän huomioni maalausprojektiin ja toisintokuvaan tekemisen tapana. Lähestyn vankipotilaiden maalaamia toisintokuvia suomalaisen mielisairaan- ja vankeinhoidon historian näkökulmasta ja pohdin, kuinka 1920- 1930-luvuilla maalatut kuvat asettuivat vankilan ja mielisairaalan käytänteitä lainaavaan laitoskulttuuriin. Tarkennan laitosmuotoisen hoidon ja rankaisemisen periaatteisiin ja arvioin, kuinka Suomen ensimmäinen vankien mielisairaalasairaala niitä hoitotyössään sovelsi. Filosofi Henri Lefebvren (1901 – 1991) esittämä tulkinta tilan sosiaa…
Lupa tulla näkyväksi : kuvataideterapeuttinen toiminta kouluissa
2008
Kuvataideterapialla voidaan edistää oppimista ja oppilaiden terveyttä. Kuvataideterapian avulla kehittyvät myös oppilaiden visuaaliset taidot, tunteen ilmaisu ja itsetuntemus. Tämän havaitsi Päivi-Maria Hautala tarkastellessaan väitöskirjassaan kuvataideterapian mahdollisuuksia opetuksessa ja oppimisessa Suomen kouluissa. Hautala haastatteli tutkimukseen koulujen kuvataideterapeutteja ja määritteli kuvataideterapian olemusta lasten ja nuorten kasvun sekä kehityksen tukijana.Hautala havaitsi väitöstutkimuksessaan eron koulukulttuurin ja terapiakulttuurin välillä. Toisin kuin koulussa terapiassa oppijaa ei nähdä opettamisen kohteena, vaan hän on omassa kasvussaan aktiivinen toimija. Tutkimus …
Kaupunki esteettisten kokemusten paikkoina : arkkitehtuurikasvatuksen tarkastelua kokijakeskeisen ympäristöestetiikan näkökulmasta
2014
Tässä Pro Gradu tutkielmassa tarkastellaan arkkitehtuurikasvatusta kokijakeskeisen ympäristöestetiikan näkökulmasta. Lisäksi tuon esille humanistisen maantieteen ja ympäristöpsykologian näkökulmia aihealueen tarkastelussa. Hahmottelen yleistä kuvaa siitä, mitä Suomessa toteutettava arkkitehtuurikasvatus pitää sisällään. Tutkimus on laadullinen ja teorialähtöinen ja sen tavoitteena on tuoda arkkitehtuurikasvatukseen uudenlaista näkökulmaa, jossa rakennettua ympäristöä lähestytään kokijan näkökulmasta ja sen esteettisiä laatupiirteitä huomioiden. Tutkielmassa käsitellään paikan merkitystä kokijalle ja kokijan ja ympäristön vastavuoroista suhdetta muun muassa fenomenologisen ympäristöestetiika…