Search results for "Kvalitatiivinen tutkimus"
showing 10 items of 471 documents
"Pulpetti passivoi, ulkoilmakoulu aktivoi" : opettajien kokemuksia ulkoilmakoulun toteuttamisesta
2014
Vilja Välimäki (2014). ”Pulpetti passivoi, ulkoilmakoulu aktivoi”: Opettajien kokemuksia ulkoilmakoulun toteuttamisesta. Liikuntakasvatuksen laitos ja Opettajankoulutuslaitos, Jyväskylän yliopisto. Liikuntapedagogiikan ja kasvatustieteen pro gradu –tutkielma. 108 sivua. Liitteet 8 sivua. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää millaisia kokemuksia opettajat saavat ulkoilmakoulun toteuttamisesta Suomessa. Lisäksi tarkoituksena oli kuvata miten opettajat toteuttivat ulkoilmakoulua. Tutkimukseen osallistui kaksi alakoulun opettajaa luokkineen, kahdesta eri koulusta. Opettajat toteuttivat ulkoilmakoulua yhdeksän viikon ajan syksyllä 2013. Kriteerinä ulkoilmakoululle oli, että opettajan tulee ker…
6-luokkalaisten ajatuksia ja kokemuksia täydellisyyteen pyrkimisestä ulkonäössä ja koulussa
2012
Kahden maan irtolainen : Namibian ulkosuomalaisten kulttuurinen identiteetti 2000-luvulla
2008
ulkosuomalaiset 2000-luvulla. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää namibiansuomalaisten kulttuurisen identiteetin muodostumista suomalaisen ja namibialaisen yhteiskunnan ristivedossa. Tähän pyrittiin tarkastelemalla merkitysvälitteisesti niitä kulttuurisen identiteetin tekijöitä, jotka liittyvät muista ryhmistä erottautumiseen, kulttuurisiin piirteisiin ja arvoihin sekä vuorovaikutusverkostoihin. Tutkielmaa varten haastateltiin kahtatoista Namibian pääkaupungissa Windhoekissa tilapäisesti tai vakituisesti asuvaa Suomen kansalaista. Haastateltavat löydettiin Suomen Windhoekin suurlähetystön ylläpitämältä suomalaislistalta. Aineisto kerättiin teemahaastattelumenetelmällä ja analysoitiin kv…
Levytyssopimuksesta CD-levyksi : unkarilaisen PG Csoport -yhtyeen levyntuottamisprosessi
1999
Uuden uran edessä: ohjausympäristöt irtisanomisen jälkeen ICT-alan ammattilaisten kokemana
2016
Jurmu, Jorma. 2016. UUDEN URAN EDESSÄ. Ohjausympäristöt irtisanomi-sen jälkeen ICT-alan ammattilaisten kokemana. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. 102 s. Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella ohjausta ja ohjausympäristöjä ict-alan ammattilaisten näkökulmasta irtisanomistilanteen jälkeen. Ilmiö avautuu tässä tutkimuksessa ohjauskokemusten ja niihin liittyvien odotusten kautta. Tutkimustehtävänä on selvittää, miten tehostetut ohjaukselliset toimet edistävät ict-alan ammattilaisten siirtymistä uralla eteenpäin irtisanomisen jälkeen. Tämä kvalitatiivinen tutkimus rakentui fenomenologisella tutkimusotteella. Tutkimukseen osallistui kahdeksan EG…
The potential socio-economic and environmental impacts of solar PV mini-grid deployment on local communities: a case study of rural island communitie…
2016
Solar PV mini-grid electrification application has been introduced in Ghana to provide electricity for some rural areas that are located disproportionately beyond the reach of the national grid. Through the Renewable Energy Act (832) enacted in 2011, the government of Ghana has developed policy plan to vigorously increase the share of renewable energy sources in the generation mix to 10% by the year 2020. In accordance with the policy, the Ghana Energy Development and Access Project (GEDAP) under the Ministry of Energy (MoE) have undertaken the goal to deploy solar PV mini-grid systems to supply electricity to the rural island communities on the Volta Lake. By virtue of their locations, the…
Taking a Break from News : A Five-nation Study of News Avoidance in the Digital Era
2021
This article comparatively examines news avoidance in a rapidly changing media environment. We utilize findings from a large dataset of 488 in-depth interviews with media consumers, conducted in Argentina, Finland, Israel, Japan, and the US. We aim to make a contribution to the study of news avoidance by providing a comprehensive and nuanced understanding of the drivers, practices, and patterns of news avoidance as they occur in and are shaped by a variety of national contexts. We argue that news avoidance is shaped not only by individual characteristics, but is also manifested and performed as part of specific time frames and socio-cultural factors. We distinguish two drivers of intentiona…
Meta-Study
2022
Meta-study is a method for analysing the content and the process of knowledge production in a body of qualitative research. Conducting a meta-study involves four steps: (1) meta-data-analysis which involves the study of empirical findings; (2) meta-method which examines the epistemological soundness and rigour of methods; (3) meta-theory which examines the structures, assumptions, and principles underpinning the primary research studies; and (4) meta-synthesis which brings the three steps together and considers the plausibility of existing accounts, what has been neglected, and what new avenues have been opened for advancing knowledge. Qualitative researchers in sport and exercise psycholog…
Vammaisten henkilöiden osallisuus ja sen monet tasot : "saa olla osallinen arjessa"
2016
TIIVISTELMÄ VAMMAISTEN HENKILÖIDEN OSALLISUUS JA SEN MONET TASOT “Saa olla osallinen arjessa” Piia Liinamaa Sosiaalityö Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Pro gradu -tutkielma Jyväskylän yliopisto / Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Ohjaaja: YTT Kari Ilmonen Syksy 2016 Sivumäärä: 87 sivua, 3 liitettä ____________________________________________________________________________ Tämä kvalitatiivinen pro gradu -tutkimus liittyy vammaisten henkilöiden osallisuuteen ja sen toteutumisen muotoihin ja tapoihin. Selvitän, miten ja millaisissa asioissa ja tilanteissa vammaisten henkilöiden osallisuus ilmenee. Tutkin, millä osallisuuden tasoilla vammaisten henkilöiden osallisuutta kuvattaessa l…