Search results for "LUMO"

showing 10 items of 164 documents

Upper secondary school students´motivation towards school and the English language

2013

Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää, kuinka lukiolaisten oppilaiden motivaatio voi vaihdella eri oppiaineiden kesken. Tutkielmani lähtökohtana olevien hypoteesien mukaan hyvä koulumotivaatio ei takaa korkea motivaatiota englannin kielessä, eikä hyvä motivaatio englannissa takaa korkeaa koulumotivaatiota. Halusin tutkia näitä eroavaisuuksia, ja tarkastella tuloksien suhdetta oppilaan itsearvioidun kielitaidon sekä englannin arvosanan kanssa. Tutkimusmenetelmäni on kvantitatiivinen, ja aineiston keruu tapahtui kyselyn avulla. Tutkimukseen osallistui yhteensä 33 lukioikäistä oppilasta. Siitä huolimatta, että osa tuloksista osoittautui tilastollisesti merkittäviksi, päätin hyödyntää kvalita…

englantiKoulumotivaatiokielitaito
researchProduct

Korkeakouluasteen avointen etäopintojaksojen suorittamisen eri vaiheiden riskitekijät

2022

Osana opetuksen tutkimuspohjaista kehittämistä pyrimme erityisesti tukemaan etäopintoihin sitoutumista, joka on yleisesti kontaktiopiskeluun sitoutumista heikompaa. Kehitystyön tueksi kartoitimme verkkokyselyllä sitoutumisen riskitekijöitä etäopintoja suorittavilla opiskelijoilla Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa. Keskityimme opintojakson suorittamisen ajalliseen ulottuvuuteen. Riskitekijät näyttävät vaihtelevan suorittamisen eri vaiheissa. Kaikkiin etäopiskelun haasteisiin ei ole mahdollista vaikuttaa, mutta ehdotamme kehitystoimenpiteitä sitoutumisen vahvistamiseksi. nonPeerReviewed

etäopiskeluopiskelumotivaatioopiskeluopintosuorituksetsitoutuminenriskitekijätopinnotavoin yliopistokorkeakouluopetus
researchProduct

FLUMO: FLexible Underwater MOdem

2019

The last years have seen a growing interest in underwater acoustic communications because of its applications in marine research, oceanography, marine commercial operations, the offshore oil industry and defense. High-speed communication in the underwater acoustic channel has been challenging because of limited bandwidth, extended multipath, refractive properties of the medium, severe fading, rapid time variation and large Doppler shifts. In this paper, we show an implementation of a flexible Software-Defined Acoustic (SDA) underwater modem, where modulation parameters are completely tunable to optimize performance. In particular, we develop the system architecture following two key ideas. …

extended multipathSDAOrthogonal frequency-division multiplexingComputer sciencemarine commercial operationsUnderwater; acoustic ; software defined ; modem; JANUS; SDA; FSK; RedPitaya; WatermarkSettore ING-INF/01 - ElettronicaacousticFSKmodulate signalsDemodulationcontrolled testbedsUnderwaterunderwater acoustic channelOFDMFrequency-shift keyingFLUMOunderwater acoustic communicationsBandwidth (signal processing)Frequency shift keyingflexible Software-Definedoffshore oil industrysoftware definedRedPitayaflexible underwater MOdemmodulated signalsmodulation parameterstunable systemrefractive propertiesMultipath propagationStandardssystem architectureDoppler shiftsunderwater acoustic communicationhigh-speed communicationflexible systemElectronic engineeringDoppler shiftFadingoceanographymodemSettore ING-INF/03 - Telecomunicazionirapid time variationField programmable gate arraysmarine researchmodemsJANUSWatermarkSystems architectureUnderwater
researchProduct

"Oppisi ruotsia erilaisissa tilanteissa ja oppisi hyödyntämään monia eri taitoja" : en studie om integrering av svenska som B1-språk i andra skolämnen

2017

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää sekä oppilaiden että opettajien käsityksiä oppiainerajat ylittävästä oppimisesta eli eheyttämisestä toiminnallisesti ruotsin kielessä. Tutkimusta varten luotiin kaksi erilaista toiminnallista oppituntia, toinen seitsemäsluokkalaisille ja toinen lukiolaisille, joissa yhdistettiin ruotsia muihin oppiaineisiin ja jotka toimivat lähtökohtana itse tutkimukselle. Tutkimus toteutettiin oppilaiden osalta kyselytutkimuksena, ja siihen osallistui yhteensä 40 oppilasta. Lisäksi kahta ruotsinopettajaa haastateltiin. Materiaali analysoitiin kvalitatiivisin menetelmin. Tutkimukseen osallistuvat oppilaat pitivät oppituntia pääosin positiivisena kokemuksena ja ha…

funktionell inlärningoppiminenopiskelumotivaatiohelhetsskapande undervisningKvalitatiivinen tutkimusämnesintegreringruotsi toisena kielenäeheyttäminenkieletopetusmenetelmätkokonaisopetusundervisningsmetodermurrosikäisettoiminnalliset menetelmät
researchProduct

Optimistit opintiellä : opinnoissaan menestyvien nuorten hyvinvointi lukiosta jatko-opintoihin

2007

Sirpa Vahtera tutki väitöstyössään opinnoissaan menestyvien nuorten ajattelu- ja toimintastrategioita ja psyykkistä hyvinvointia lukiosta jatko-opintoihin. - Lukioissa kannattaa vaalia oppimisen ja yhdessä tekemisen iloa. Optimistinen suhtautuminen tulevaisuuteen ja omien tietojen ja taitojen positiivinen arviointi ovat lukiolaisen psyykkistä hyvinvointia varsinkin Suomessa, jossa jatko-opintoihin siirtyminen on monelle nuorelle pitkä ja raskas prosessi, Vahtera kertoo. Vahtera etsi tutkimuksessaan nuorten psyykkistä hyvinvointia ja opiskelua parhaiten tukevia ajattelu- ja toimintatapoja. Opinnoissaan menestyvät nuoret käyttivät optimistista ajattelu- ja toimintastrategiaa. Optimistinen str…

goal orientationsopintomenestysoptimismiopiskelijatopiskelumotivaatioschoolhigh school studentsachievement and social strategieskouluviihtyvyysabiturientitacademic achievementhenkinen hyvinvointilukiolaisetnuoretwell-beingsiirtymävaihekoulutusvalinnatmenestyminen
researchProduct

Motivational Challenges of Engineers Participating in an Online Upskilling Program

2022

The present powerful surge of available online learning platforms will provide employees with enhanced opportunities to rapidly develop their skills, regardless of time and place. Despite the potential, there are challenges for participants on online learning platforms to finalise the courses they engage in. The reasons for the high number of students dropping out before completion of the course are motivational, social, and technological. Studies show that large skill gaps exist among industry employees worldwide. It is often caused by the implementation of new technologies, digitalization, as well as increasing requirements on sustainability and resilience. E-learning provides a major opp…

haasteet (ongelmat)industryopiskelumotivaatioupskillingengineering educationtäydennyskoulutusinsinööritonline learning platformoppimisalustatverkko-oppiminen
researchProduct

Avoimen yliopiston nollasuorittajat – miksi opinnot eivät etene?

2021

Nykyinen koulutuspolitiikka vastaa työelämän muutostarpeisiin ohjaamalla työuran eri vaiheissa olevia aikuisia kehittämään osaamistaan jatkuvan oppimisen hengessä. Moni hakeutuu toiveikkaana avoimeen yliopistoon, mutta yllättävän monen opinnot eivät etene lainkaan. Kutsumme näitä opiskelijoita nollasuorittajiksi. Tutkimus selvittää avoimen yliopiston nollasuorittajien opintojen etenemättömyyden syitä. Tutkimus toteutettiin syksyllä 2018 verkkokyselynä. Vastauksia saatiin 185 vastausprosentin ollessa 45. Tulosten mukaan etenemättömyyttä selittää kolme tekijää: 1) elämänalueiden yhteensovittamisen vaikeudet, 2) puutteet akateemisissa opiskelutaidoissa ja 3) passiivisuus ohjaukseen hakeutumise…

haasteet (ongelmat)opintomenestysmotivaatioopiskelijatopiskelumotivaatioelinikäinen oppiminenyhteensovittaminenopintosuorituksetsitoutuminenavoin yliopistosuoriutuminenajankäyttöopiskeluopinnotopiskelutaito
researchProduct

Määrällisten tutkimusmenetelmäopintojen aikana syntyneet haavat sekä niiden juuret ja parannuskeinot : kasvatustieteen opiskelijoiden näkökulma

2022

haasteet (ongelmat)opiskelijatopiskelumotivaatiokokemuksetmetodologiakasvatustiedetutkimusmenetelmätkvantitatiivinen tutkimusasenteetahdistuskorkeakouluopetus
researchProduct

Kaveripiirin merkitys ammattikoululaisten koulumotivaatiossa

2015

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kaveripiirin merkitystä ammattikoululaisten koulumotivaatiossa. Tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita siitä, muistuttavatko nuoret kavereitaan motivaation suhteen, solmivatko he uusia kaverisuhteita samanlaisen motivaation perusteella sekä vaikuttaako kaveripiirille tyypillinen motivaatio heidän omaan motivaatioonsa. Motivaatiota tutkittiin sisäisenä koulumotivaationa sekä käyttäytymiseen liittyvinä suoritusstrategioina: tehtävään suuntautumisena ja tehtävän välttelynä. Tutkimusaineisto kerättiin ammattikoulun opiskelijoilta ensimmäisenä (n = 1293) ja toisena (n = 644) opiskeluvuotena Niilo Mäki Instituutin Motivoimaa-hankkeen yhteydessä. Kyselyt toteut…

kaveripiiriopiskelumotivaatiosisäinen motivaatiosamaistuminenammattikoululaisetselektiokoulumotivaatioystävätsuoritusstrategiatsuoriutuminensosiaaliset suhteet
researchProduct

Oppilaan tilannesidonnainen kiinnittyminen yläkoulussa : yhteydet yleiseen kiinnittymiseen ja eri tilannetekijöihin

2021

Tässä väitöstutkimuksessa tarkasteltiin yläkouluikäisten oppilaiden kouluun kinnittymistä sekä siinä ilmenevää tilannesidonnaista vaihtelua. Oppilaan kouluun kiinnittyminen eli student engagement on käsite, jota käytetään kuvaamaan oppilaan suhdetta kouluun, opiskeluun ja oppimiseen. Kiinnittyminen yhdistetään siihen, missä määrin ja miten oppilas osallistuu ja sitoutuu koulutyöhön, sekä siihen, kuinka oppilas kokee kouluympäristön tukevan omaa koulunkäyntiään ja oppimistaan (mm. Fredricks ym., 2004; Wang ym., 2019). Kouluun kiinnittyminen on moniulotteinen ilmiö, ja siten kiinnittymistä tarkasteltaessa pyritään ymmärtämään oppilaan oppimiseen vaikuttavia tekijöitä samanaikaisesti useammast…

koulutyötilannesidonnainen oppiminenopiskelumotivaatioyläkoululaisetkouluympäristösitoutuminenoppimistuloksetsosiaalinen vuorovaikutusopettaja-oppilassuhdekouluviihtyvyys
researchProduct