Search results for "Linen"

showing 10 items of 5348 documents

Erot järjestykseen! : Eurovision laulukilpailu, kansallisuus ja televisiohistoria

2006

Eurovision laulukilpailu (euroviisut) on ollut näkyvä osa suomalaista televisiokulttuuria vuodesta 1961 alkaen. Kahden televisiokanavan aikaan se oli suureellinen tapaus arkisen ohjelmiston joukossa ja kiistelty suosikkiohjelma. Nykyisin Eurovision laulukilpailulla ei enää ole samanlaista erikoisasemaa vuotuisessa TV-kalenterissa, mutta se herättää yhä vilkkaita mediakeskusteluja. Niissä kansallisuus on ollut keskeinen huolenaihe. Erot järjestykseen! avaa näkökulman suomalaisen television ja populaarikulttuurin historiaan. Kulttuurintutkimuksen ja feministisen tutkimuksen keinoin tarkastellaan, kuinka Eurovision laulukilpailuun liittyvässä media-aineistossa tuotetaan ja järjestetään eroja. …

1960-lukujulkinen keskustelulaulukilpailutlaulajatsosiologiaaffektiivisuustelevisiosuomalaisuushistoriakulttuurihistoriakansallisuus1990-lukumusiikkiohjelmatkansainvälisyysmediakulttuuriSuomitelevisio-ohjelmatkulttuurierotidentiteettiEurovision laulukilpailutkansallinen kulttuuriyhtyeet2000-2005epäonnistuminen1970-lukuviihdeohjelmatesittäjät1980-lukukansallinen identiteettimusiikkimakupopulaarikulttuurihäpeäkulttuurintutkimusfeministinen mediatutkimusmenestyminen
researchProduct

Freejazz afrikanamerikkalaisen nationalistisen identiteetin ilmentäjänä 1960-luvun Yhdysvalloissa

2011

Tässä tutkimuksessa tutkittiin millä tavoin freejazz ilmensi afrikanamerikkalaisten nationalistista identiteettiä Yhdysvalloissa 1960-luvulla. Tavoitteena oli selvittää erilaisia afrikanamerikkalaisen kulttuurin kautta rakennetun nationalistisen identiteetin presentaatiotapoja freejazzin kontekstissa. Freejazzia lähestyttiin ulkopuolelta käsin sen sosiaalispoliittisen kontekstin kautta. Tutkimuksen aineistona oli freejazzia, 1960-luvun afrikanamerikkalaisten sosiaalista kontekstia sekä kulttuuria käsittelevä kirjallisuus. Afrikanamerikkalaista nationalistista identiteettiä rakennettiin 1960-luvulla kulttuurin avulla. Afrikanamerikkalaiset nationalistit valitsivat afrikanamerikkalaisten koll…

1960-lukunationalismifreejazzafrikanamerikkalainen nationalismikulttuurinen musiikintutkimusrakenteellinen homologiaestetiikkaYhdysvallatmusiikintutkimuskulttuuriidentiteettiafroamerikkalaisetkulttuurinen identiteettimusta estetiikkakulttuuri-identiteetti
researchProduct

Searching for the human factor : psychology, power and ideology in Hungary during the early Kádár period

2016

1960-lukupoliittinen järjestelmätieteenhistoriasosialismitwentieth centuryhistory of mental healthTekstianalyysiEast Central Europekielentutkimuskontekstuaalisuusvaltiososialismimielenterveyden historiastate socialismhistory of human sciencesyhteiskuntapolitiikkahistory of psychologystalinismitiedepolitiikkaKádár JánosHungaryCold Warpoliittinen kulttuuri1970-lukukylmä sotaUnkaripsykologitSussexin koulukuntatekstintutkimusItä-Eurooppapragmatismi1980-lukuanti-stalimismipsykologiarevisionismiyhteiskuntasuunnitteluaatehistoria1950-lukusosiaalinen kontrolli
researchProduct

Yhteiskunnan moottori vai kivireki? : suuret ikäluokat ja 1960-lukulaisuus

2004

1960-lukuyhteiskuntaluokatasenteetkäyttörikollisuussolidaarisuushyvinvointivaltiomatkailuarvotsuuret ikäluokatelämäntapakunnan työntekijätsosiaalinen pääomayhteiskuntakehityspalvelutpäihteetikäryhmätyhteiskuntarakenneasuminentyöttömyyskuluttajakäyttäytyminenkulttuuriharrastuksetToivonen Timoyhteiskunnallinen muutoskulttuurintutkimusalkoholikulttuuri
researchProduct

"Ei se, että lama oli, vaan että meijjät lamaannutettiin" : kasvatusilmaston, ja erityisesti auktoriteetin muutos laman jälkeisessä Suomessa opettaja…

2015

Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten pitkän uran tehnyt opettaja on kokenut viime vuosikymmenten yhteiskunnalliset ja arvolliset muutokset kasvatuksen kentällä. Fenomenologis-hermeneuttinen tapaustutkimus perustuu aiemmalle tutkimustiedolle, tutkijan omille kokemuksille sekä ajankohtaiselle keskustelulle. Aineisto itsessään on kerätty teemahaastattelun avulla. Tutkimuskysymykset on esitetty ensimmäisessä luvussa, ja niihin etsitään vastauksia eri tieteenaloilta valittujen tutkimusten, haastatteluaineiston sekä asiantuntijoiden kirjoittamiin artikkeleiden avulla. Tutkimuksessa ei ole erillisiä teoria-tai tuloskappaleita. Loppuyhteenveto- ja pohdintaosio esittelevät tärkeimmät tutkim…

1990-lukuauktoriteettilamakasvatuskouluperhearvotyhteiskunnallinen muutoskasvatuskulttuurin muutos
researchProduct

Children in advertisements : visual representation of children in Time magazine, volumes of 1994, 2004 and 2014

2017

Mainosten representaatiot vaikuttavat käsitykseemme itsestämme ja muista. Vaikka mainontaa on tutkittu laajasti, lapsia ja mainontaa on tutkittu lähinnä siitä näkökulmasta, millaisia mainoksia lapsille on suunnattu tai miten mainonta vaikuttaa lapsiin. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella lasten representaatiota aikuisille suunnatuissa mainoksissa. Lisäksi halutaan selvittää ovatko mainokset muuttuneet vuosien aikana. Tutkimuksen aineistona ovat Time-lehden vuosikerrat 1994, 2004 ja 2014. Aineistossa on kaiken kaikkiaan 80 erillistä mainosta, joiden pohjalta tyypillinen representaatio luotiin. Kyseisinä vuosina mainosmäärät aikajärjestyksessä olivat: 19, 37 ja 24. Teoreettinen vii…

1990-lukumainontarepresentaatiochildren2000-lukurepresentationlehtimainontavisuaalinen viestintäTime (aikakauslehti)2010-lukuadvertisingLaadullinen tutkimuslapset
researchProduct

Epävarmuus, muutos ja ammatilliset jännitteet : suomalainen sosiaalityö 1990-luvulla sosiaalityöntekijöiden tulkinnoissa

2005

Hannu Piiroinen tarkasteli väitöskirjatyössään kahdessa suomalaisessa sosiaalialan ammattilehdessä (Sosiaaliturva ja Sosiaalityöntekijä) vuosina 1990 – 1997 julkaistujen sosiaalityöntekijöiden kirjoitusten kautta rakentuvaa kuvaa suomalaisesta sosiaalityöstä. Hän kiinnitti huomiota niihin tulkintatapoihin, joilla sosiaalityöntekijät tekevät ymmärrettäväksi sosiaalityöhön liittyviä epävarmuustekijöitä ja ammatillisia jännitteitä 1990-luvun Suomessa. Piiroinen osoittaa, että sosiaalityöntekijät tulkitsevat 1990-luvun laman ja yhteiskunnallis-kulttuurisen rakennemuutoksen saaneen aikaan epävarmuutta ja ammatillisia jännitteitä sosiaalityössä. Sosiaalityön epävarmuus liittyy laman mukanaan tuom…

1990-lukusosiaalityölehdistökirjoittelujännittäminenlamatyöelämäyhteiskunnallinen muutosammattilehdetsosiaalityöntekijätepävarmuusammatti-identiteetti
researchProduct

Lapsuuden kriisi ja taantuva leikkikulttuuri? : arvio Marjatta Kallialan teoksesta Enkeliprinsessa ja itsari liukumäessä.

2000

1990-lukuvanhempi-lapsisuhdekasvatuskulttuurin muutoslapset (ikäryhmät)leikkiminenyhteiskunnallinen muutoslapsuusleikitlastenkulttuuri
researchProduct

Intercultural crisis communication during the 2011 Fukushima nuclear disaster

2014

With the motivation of contributing to further development of the emerging field of intercultural crisis communication, the study aims at exploring the reasons why the global media criticized the Japanese authorities’ crisis communication during the 2011 Fukushima nuclear disaster through the inductive content analysis on both the Japanese authorities’ crisis communication and the global media’s perceptions on the Japanese authorities’ crisis communication. The data collected from 11 March to September 2011, including 160 press releases, transcripts of the foreign press conferences and speeches delivered at the international conferences by the Japanese authorities, and 120 news reports from…

2000-lukuJapaniintercultural crisis communicationkulttuurienvälinen viestintäydinvoimalatFukushima nuclear disasterFukushimakriisiviestintästereotype
researchProduct

Velka on totaalinen sosiaalinen fakta

2015

Maailmantaloudessa kriisistä on tullut uusi normaalitila. 1990-luvun lopun Aasian ja Etelä-Amerikan taantumien logiikka toistuu 2000-luvulla Yhdysvalloissa ja vanhalla mantereella. Nämä kaikki kriisit ovat kehkeytyneet finanssitalouden keskeisimmän elementin, velan, logiikan mukaan. Velka ei ole kuitenkaan yksinomaan taloudellinen ilmiö. Pikemminkin se on valtasuhde, joka selittää esimerkiksi julkista keskustelua sosiaaliturvasta ja jäsentää ihmisten ajallisuutta. nonPeerReviewed

2000-lukutalouspolitiikkavelkaantuminenlamakansainvälinen taloustaloudelliset kriisityhteiskuntateoriat1900-luku
researchProduct