Search results for "NEMU"
showing 10 items of 66 documents
Lutakko - savuisesta tehdasalueesta Jyväskylän helmeksi : vaihtoehtoista kaupunkisuunnittelua
2012
Teollisuutta katoaa 2000-luvun alun suomalaisesta kaupungista. Teollisuusrakennusten alta vapautuva alue on usein pinta-alaltaan suuri ja sijainniltaan keskeinen. Jyväskylän Lutakossa oli puunjalostusteollisuutta vuoteen 1995 asti. Alueen käyttötarkoituksen uudelleensuunnittelu on ollut mielenkiintoinen ja vaativa projekti. Vuonna 2012 Lutakko on vetovoimainen asuin- ja työssäkäyntialue, jonka lopullinen hahmo alkaa olla selvillä, ja suunnittelutyön arviointi on mahdollista. Lutakon suunnittelussa on erityistä, että yksityinen yhtiö omistaa maa-alueen ja on päävastuussa projektin etenemisestä. Suomalaisessa kaupunkitutkimuksessa kaupunkikulttuuri ja -sosiologia sekä kaupunkisuunnittelu ja a…
Kehitysvammatyö kunnissa : johtavien virkamiesten näkemyksiä kehitysvammatyön järjestämisestä kunnissa
2000
Kansalaisopistojen oppilaitos- ja ylläpitäjärakenteen arviointi : osaraportti 2 : rakenteellisten muutosten, lakiuudistusten ja oman toiminnan arvioi…
2012
Kansalaisopistojen oppilaitos- ja ylläpitäjärakenteen arviointi perustuu opetus- ja kulttuuriministeriön Koulutuksen arviointineuvostolle osoittamaan toimeksiantoon. Arviointi raportoidaan kahdessa osassa. Ensimmäinen osaraportti kohdistui kansalaisopistojen laatu- ja kehittämisavustuksiin sekä ylläpitämislupiin. Tässä toisessa osaraportissa arvioidaan rakenteellisten muutosten, vapaan sivistystyön lakiuudistusten ja oman toiminnan arvioinnin toteutumista kansalaisopistoissa. Raportissa esitetään vastaukset seuraaviin kysymyksiin: 1) Millaisia vaikutuksia kansalaisopistojen yhdistymisillä tai muilla rakenteellisilla muutoksilla on kansalaisopistojen palvelujen laatuun, alueelliseen saavutet…
Tapaustutkimus lakkautetun kyläkoulun oppilaiden kokemuksista
2013
Maua Mazuri yapendeza : laululeikkien tarkastelua Tansanian musiikki- ja kulttuuriperinteen valossa
2005
Reaalipalkkojen suhdannevaihtelu ja sen osatekijät
2014
Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella reaalipalkkojen suhdannevaihtelua sekä aggregaattipalkkojen vaihtelussa esiintyvän työmarkkinarakenteen muutoksista syntyvän harhan lähteitä ja voimakkuutta. Tutkimuksessa tarkastellaan myös eroja eri sukupuolten sekä ammattiasemien palkkojen vaihtelussa. Reaalipalkkojen suhdannevaihtelun tutkimus on ollut miltei koko viime vuosisadan makrotaloustieteen näkökulmasta kiinnostavaa, sillä makrotaloustieteelliset mallit ovat joutuneet kehittymään selittämään vaihtelevia tutkimustuloksia. Vaikka kirjallisuudessa onkin jo päädytty reaalipalkkojen suhdanteiden mukaiseen vaihteluun sekä rakennemuutoksen tuoman harhan vaihtelun voimakkuutta heikentävään v…
Työtasapainon muutoksen merkitykset, kohtaamistavat ja oppimishaasteet työntekijöiden näkökulmasta : esimerkkitutkimus vanhusten palvelukodin työyhte…
2000
Suomalaisen teollisuusjärjestelmän rakenne ja vuorovaikutussuhteet 1921-2007
2011
Deindustrialisaatio ja muutoksen hallinta Kouvolassa
2015
Globaalien markkinoiden ja digivallankumouksen myötä Suomen metsäteollisuus on jo pidemmän aikaa käynyt läpi rakenteellista muutosta. Kansainvälinen kilpailu, tehostamisvaatimukset sekä painopaperin kysynnän lasku ovat johtaneet ylikapasiteetin poistoon, joka yhdessä Suomen sisäisen talouden ja elinkeinojen rakennemuutoksen kanssa on vaikuttanut merkittävästi paperiteollisuuden työpaikkojen vähenemiseen. Metsäteollisuuden historia Suomen viennin veturina on oikeuttanut sellu- ja paperiteollisuuden edun ajamista metsä-, energia- ja talouspolitiikassa. Paperiteollisuutta kohdannut rakennemuutos noudattelee myös muita länsimaita kohdannutta perinteisen teollisuuden katoa, mutta onko muutokseen…