Search results for "PET"
showing 10 items of 12749 documents
Oppilaantuntemus samanaikaisopettajien näkemänä
2012
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia menetelmiä samanaikaisopettajat käyttävät rakentaessaan omaa oppilaantuntemustaan ja millaisena opettajat näkevät vuorovaikutuksen merkityksen oppilaantuntemuksen rakentumisessa. Oppilaantuntemuksella tarkoitan tässä tutkimuksessa sitä tietoa, jota opettaja oppilaastaan kartuttaa, sekä niitä opettajan henkilökohtaisia käsityksiä oppilaasta taitoineen ja valmiuksineen, joihin pohjaten opettaja pyrkii tukemaan oppilaan koulutyöskentelyä. Tutkimusaineistona olivat Keski-Suomen Kelpo-hankkeen samanaikaisopetuskokeiluun osallistuneen 24 opettajan laatimat päiväkirjat, joista etsin merkintöjä oppilaan-tuntemuksesta. Merkinnät luokittelin kokoaman…
Eriytyneitä tehtäviä ja yhteistä toimintaa keskustelunanalyyttinen tutkimus opettajan ja koulunkäyntiavustajan vuorovaikutuksesta oppitunneilla
2008
Opettajan osaaminen - vuorovaikutusta ja dialogia
2018
Hyvästä opettajasta on kirjoitettu lukuisia kirjoja ja oppaita. Kuitenkaan opettajan osaamisesta ei ole yhtenäistä käsitystä. Viimeaikainen tutkimus painottaa vuorovaikutustaitoja, dialogia ja opettajan kykyä mukauttaa opetusta oppilaiden tarpeisiin. nonPeerReviewed
Ristiriitoja ja reflektiota : opettajien näkemyksiä vuorovaikutuksessa tapahtuvasta arvioinnista
2021
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan opettajien näkemyksiä siitä, millaisia haasteita on luokkahuoneen vuorovaikutustilanteissa tapahtuvassa formatiivisessa arvioinnissa. Aineisto koostuu viiden opettajan keskusteluista täydennyskoulutuksessa. Keskustelujen teemoina olivat opettajien omien videonäytteiden ja kirjallisen materiaalin pohjalta opettajan sensitiivisyys, palaute ja dialogisuus. Vaikka keskustelun perussävy koulutuksen aikana oli myönteinen ja aineena oli oman työn kehittäminen, esiin nousi huomattava määrä oppimista edistävän luokkahuonevuorovaikutuksen ja arvioinnin haasteita. Laadullinen aineistolähtöinen sisällönanalyysi kohdistui näihin haasteisiin sekä opettajien esittämiin ra…
Esiopettajien ohjausvuorovaikutuksen piirteet
2006
Teacher turn-allocation and repair practices in classroom interaction : a multisemiotic perspective
2010
This study describes teacher turn-allocation and repair practices in classroom interaction. The primary aim is to investigate what kinds of embodied actions and other semiotic resources teachers draw on when allocating turns to next speakers and when projecting repair actions in activities structured according to the tripartite instructional sequence of Initiation-Response-Evaluation. The study combines the theoretical and methodological framework of Conversation Analysis and a Goodwinian view of interaction as dynamically and reflexively created through a myriad of semiotic resources. The data base consists of 24 video-recorded lessons, from which 376 turn-allocations and 34 repair sequenc…
Lastentarhanopettajien huippukokemukset työhyvinvointia rakentamassa
2010
Tutkimus tarkastelee lastentarhanopettajien työhön liittyviä huippukokemuksia. Teoreettisena lähtökohtana toimii Csikszentmihalyin flowkäsite. Ilmiötä lähestytään kolmen tutkimusongelman avulla, joilla selvitetään huippukokemusten ominaisuuksia, työtiimin ja -yhteisön merkitystä niiden ilmenemiseen sekä huippukokemusten yhteyttä työhyvinvointiin. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut löytää työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ja mahdollisia keinoja hyvinvoinnin lisäämiseksi päiväkotikontekstissa. Lastentarhanopettajien työhön liittyvät huippukokemukset eli työhön uppoutumisen hetket olivat erityisiä kokemuksia ja ne erosivat arkisesta työnilosta. Tilanteisiin sisältyi onnistumisen ja pystyv…
Teachers' emotions related to students : a critical review
2014
Opettajien tunteita on tutkittu yhä enemmän muutaman kuluneen vuosikymmenen aikana. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on esitellä ja arvioida viimeaikaisia tutkimuksia, jotka koskevat opettajien oppilaisiin liittyviä tunteita. Lisäksi tarkastelussa ovat englanninopettajien oppilaisiin liittyvät tunteet. Tämä katsaus on osa pro gradu -tutkielmaani Opettajankoulutuslaitoksella. Tutkimus lähestyy tunteita relationaalisesta näkökulmasta. Sen mukaan tunteet ovat pääosin sosiaalisia ja syntyvät vuorovaikutuksessa ympäristön ja muiden ihmisten kanssa. Tunne on reaktio sosiaaliseen, ihmisen tärkeäksi kokemaan tapahtumaan ja tunne myös vaikuttaa ihmisen toimintaan. Relationaalinen lähestymi…