Search results for "Pau"

showing 10 items of 1636 documents

Ideasta viimeistellyksi tekstiksi : tapaustutkimus prosessikirjoittamisesta lukiossa

2012

Tutkimuksessani selvitin, miten lukiolaisten usean version kautta työstämät kirjoitelmat rakentuvat vaihe vaiheelta. Tutkimukseni tavoitteena oli hahmottaa, millaisia tekoja kirjoittajat teksteilleen tekevät kirjoittamisen eri vaiheissa. Tutkimuksen aineisto koostui lukiolaisten eri vaiheessa olevista tekstiversioista (ajatuskartta, rakennesuunnitelma, ensimmäinen versio, lopullinen versio), opiskelijoiden teksteistään saamasta palautteesta sekä opettajan haastattelusta. Analyysimenetelmiä olivat tekstianalyysi ja sisällönanalyysi. Lisäksi tarkastelin aineistoa numeerisesti. Opettajan haastattelua analysoimalla sain selville opetuksessa toteutetut kirjoittamisprosessin vaiheet, joita olivat…

lukiolaisetprosessikirjoittaminenäidinkieliTapaustutkimuskirjoittaminen
researchProduct

"Sitä mä oisin koululta toivonut, et ois sitä apua saanut!" : kansainvälisesti adoptoitujen lasten vanhempien kuvaukset lastensa ensimmäisestä kouluv…

2015

Tämän laadullisen tapaustutkimuksen tarkoitus oli selvittää adoptiovanhempien kokemuksia lastensa ensimmäisestä kouluvuodesta. Tavoitteena oli tutkia, miten vanhemmat kokivat lastensa sopeutumisen kouluyhteisöön sekä millaisia haasteita kansainvälisesti adoptoidut lapset olivat koulussa kohdanneet. Haastattelin kuuden kansainvälisesti eri maista adoptoidun lapsen vanhempaa. Haastattelutyypeistä tulin valinneeksi teemahaastattelun. Litteroin aineistoni välittömästi haastatteluiden jälkeen. Analysoin tulokset aineistolähtöisesti sisällönanalyysia käyttäen. Tutkimukseni mukaan adoptiolapset olivat kohdanneet koulussa ihonväriinsä kohdistuvaa ihmettelyä tai nimittelyä. Kaverisuhteet olivat tuot…

luokanopettajaalkuopetuskouluadoptioluokanopettajatTapaustutkimuskiintymyssuhdeKvalitatiivinen tutkimuslapsetkansainvälinen adoptioadoptiolapset
researchProduct

Esimies-alaissuhteen luottamus vuorovaikutuksessa rakentuvana ilmiönä

2015

Luottamus työpaikoilla on moniulotteinen tutkimuskohde, haastavuudessaan kiinnostava ja mukaansatempaava. Aihe on ajankohtainen, sillä luottamus korostuu muutoksessa ja sen viestinnässä. Luottamus työpaikoilla näkyy ilmapiirissä ja vaikuttaa työhyvinvointiin. Aiempi tutkimus on painottunut luottamuksen edellytyksiin ja seurauksiin, ei niinkään luottamuksen dynaamiseen luonteeseen. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tutkia luottamuksen kehittymisen prosessia esimiehen ja alaisen välillä viestinnän ja vuorovaikutuksen näkökulmasta. Laadullinen tutkimusaineisto on kerätty haastattelemalla itäsuomalaisten palveluorganisaatioiden esimies-alaispareja erikseen ja yhdessä. Aineistosta paljastui, että…

luottamuksen rapautuminenvuorovaikutusesimies-alaissuhdeluottamusPharmacology (medical)momentumArtikkelitluottamuksen rakentuminenPrologi
researchProduct

Luottolaitoksen tilinpäätöksen erityispiirteet ja luottolaitoksen tilinpäätöksen yhdisteleminen IFRS-standardien mukaan raportoivan konsernin tilinpä…

2012

Rahoitusmarkkinoilla toimivan luottolaitoksen toiminta poikkeaa perinteisen teollisuusyrityksen toiminnasta esimerkiksi toimintaympäristön, suhdanneherkkyyden ja riskien kannalta. Luottolaitoksen tilinpäätökselle on asetettu muun muassa näistä syistä erityiset vaatimukset. Tämä tutkimus on konstruktiivinen case-tutkimus, jonka tarkoituksena on rakentaa case-yritykselle ohje, joka käsittelee luottolaitoksen tilinpäätöksen erityispiirteitä sekä luottolaitoksena toimivan tytäryhtiön tilinpäätöksen yhdistämistä osaksi konsernitilinpäätöstä. Case-yritys on suomalainen konserni, jolla on vuonna 2011 perustettu tytäryritys, joka tulee harjoittamaan luottolaitostoimintaa. Luottolaitoksen tilinpäätö…

luottolaitoksettaseettuloslaskelmatkonsernitIFRS-standardittilinpäätösKonsernitilinpäätösrahoituslaskelmatLuottolaitosTapaustutkimusSegmenttiraportointi
researchProduct

Influence of long-term postmenopausal hormone replacement therapy on estimated structural bone strength: A study in discordant monozygotic twins.

2011

Although postmenopausal hormone-replacement therapy (HRT) is known to prevent fractures, knowledge on the influence of long-term HRT on bone strength and its determinants other than areal bone mineral density is scarce. This study used a genetically controlled design with 24 monozygotic female twin pairs aged 54 to 72 years in which one cotwin was using HRT (mean duration 8 years) and the other had never used HRT. Estimated bone strength, cross-sectional area, volumetric bone mineral density, bone mineral mass, and cross-sectional density and mass distributions were assessed in the tibial shaft, distal tibia, and distal radius with peripheral computed tomography (pQCT). In the tibial shaft,…

luustoidenttiset kaksosetluuvaihdevuosien jälkeinen hormonikorvaushoitopostmenopausal hormone replacement therapy
researchProduct

Lääkevalmisteet ja ravintolisät suomalaisessa kilpaurheilussa

2016

Koponen, M. 2016. Lääkevalmisteet ja ravintolisät suomalaisessa kilpaurheilussa. Terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto, liikuntalääketieteen pro gradu -tutkielma, 56 s, 5 liitettä. Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet lääkevalmisteiden ja ravintolisien käytön olevan yleistä kilpaurheilijoiden keskuudessa. Tutkimusaineistoa on kerätty haastattelemalla, semistrukturoiduilla kyselylomakkeilla sekä Olympialaisissa dopingtestauksen yhteydessä myös dopingtestipöytäkirjoista. Suomessa dopingtestipöytäkirjoja ei ollut aikaisemmin käytetty tutkimusaineistona. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää suomalaisten kilpaurheilijoiden lääkevalmisteiden ja ravintolisien käyttöä vuonna 20…

lääkkeetlääkevalmisteravintolisäkilpaurheiluravintoainevalmisteetdopinglääkeaineetKilpaurheilijadopingtestausurheilijat
researchProduct

Vapautuksen ekologia : ympäristöeettisen maaseutupolitiikan peruslähtökohtia

1994

In Environmentally ethical rural policy we have sought to find a solid ethical as well as aesthetic basis from ecological food production for securing the life and vitality of rural life in Finland. Liberation ecology combines the approach used by liberation theology with ecology. A decision made by an individual farmer could be the start of a new rural policy based on environmental ethics. At the same time, it could help people to free themselves from the "straightjacket" of the market economy through increased ecological awareness. The environmentally ethical viewpoint is always a human viewpoint. Although we can artificially isolate in our mind some absolute values in nature, this valuat…

maaseutupolitiikkaelintarviketuotantomaaseutuetiikkaympäristöetiikkaympäristöfilosofiavapautuksen teoogia
researchProduct

Le mal comme événement

2010

mal comme événement[SHS.DROIT] Humanities and Social Sciences/LawPaul Ricoeur
researchProduct

Modeling optical constants from the absorption of organic thin films using a modified Lorentz oscillator model

2022

Optical constants of organic thin films can be evaluated using the Lorentz oscillator model (LOM) which fails to fit inhomogeneously broadened absorption of highly concentrated molecular films. In modified LOM (MLOM), the inhomogeneous broadening is implemented through a frequency-dependent adjustable broadening function. In this work, we evaluate the optical constants of rhodamine 6G doped poly-vinyl alcohol thin films with varying doping concentration (including also extensively high concentrations) using MLOM, which outperforms LOM by showing a better agreement with the experimental results. Our proposed method provides a way to accurately determine optical constants of isotropic organic…

mallintaminenLIMITATIONSväriaineetDIELECTRIC FUNCTIONdouppaus (puolijohdetekniikka)116 Chemical sciencesDIANHYDRIDEohutkalvotoptiset ominaisuudetpolymeeritElectronic Optical and Magnetic Materials
researchProduct

Neatņemamās daļas tiesīgo un neatņemamās daļas jēdziena izpratne un problēmjautājumi

2019

Bakalaura darbs „Neatņemamās daļas tiesīgo un neatņemamās daļas jēdziena izpratne un problēmjautājumi” ir aktuāls temats mantojuma tiesībās, jo tas ietver sevī ne tikai mūsdienās sastopamās civiltiesiskās attiecības, bet arī vairākus problēmjautājumus, kurus, autoresprāt, ir svarīgi noskaidrot un izpētīt to iespējamo risinājumu. Tāpēc darba mērķis ir neatņemamās daļas tiesīgo un neatņemamās daļas jēdziena un problēmjautājumu analīze un izpēte. Lai tiktu sasniegti izvirzītie mērķi, darbā tika analizēta neatņemamās daļas tiesīgo un neatņemamās daļas jēdziens un vēsturiskā attīstība, pētīta tiesu prakse, iepazīti Latvijas Republikas un ārvalsts normatīvie akti.

mantojuma atstājējsneatņemamā daļaneatņemamās daļas tiesīgieJuridiskā zinātnegribas izpaudums
researchProduct