Search results for "Peru"

showing 10 items of 1005 documents

Perustulokeskustelu Suomessa : sisällönanalyysi perustulokeskustelusta Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksissa 1990-2015

2016

TIIVISTELMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, sosiaalityön yksikkö MANNINEN, TEEMU: Perustulokeskustelu Suomessa – Sisällönanalyysi perustulokeskustelusta Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksissa 1990-2015 Pro gradu –tutkielma, 86 s. Ohjaaja: Kati Närhi Elokuu 2016 Tutkimuksessa selvitetään Helsingin Sanomien mielipidekirjoitusten perusteella millaisena Suomessa käyty perustulokeskustelu on näyttäytynyt vuosien 1990-2015 välisenä aikana. Perustulolla tarkoitetaan kuukausittain kansalaisille vastikkeettomasti maksettavaa rahasummaa, jonka saamiseksi ei edellytetä työvelvoitetta eikä sen saaminen ole sidonnainen varallisuuteen, ansioihin, asuinpaikkaan tai siviilisäät…

sosiaaliturvakeskusteluperustulomielipidekirjoituksetkansalaispalkkakannustinloukuttyöttömyysSisällönanalyysiHelsingin Sanomatköyhyys
researchProduct

Matkalla muutokseen : sosiaalialan projektitoiminnan perustelut, tavoitteet ja toimintatavat Sosiaaliturva-lehden kirjoituksissa 1990-luvulla

2009

Päivi Rinne tutki väitöskirjassaan, millaisia muutoksia palveluihin ja ammattityöhön sosiaalialan projekteilla tavoiteltiin, miten projekteja perusteltiin ja miten niissä toimittiin tavoitteiden saavuttamiseksi.Valtionhallinnossa toteutettiin 1990-luvulla julkishallinnon reformi, jossa vastuu julkisten palveluiden järjestämisestä siirtyi kunnille. Monet sosiaalialan projektit niin kunnissa kuin järjestöissäkin syntyivät reaktiona tähän haasteeseen. Valtio ohjasi projekteilla kuntia aktiivisiksi toimijoiksi, jotka toteuttavat strategista suunnittelua, jakavat vastuuta palveluiden tuottamisesta mm. järjestöjen kanssa sekä osaavat sovittaa yhteen tarpeita ja taloutta.– Kuntien haluttiin ottava…

sosiaalityöprojektittoimintamuodotsosiaalipalveluthyvinvointivaltioperuspalvelutkolmas sektorisosiaalialaGrounded theorySosiaaliturva (aikakauslehti)tavoitteet
researchProduct

Näyttöön perustuva sosiaalityön käytäntö : järjestelmällinen katsaus vuosina 2010-2012 julkaistuista tutkimuksista

2014

Tutkimuksen kohde on näyttöön perustuvan sosiaalityön käytännön tutkimus. Tavoite on selvittää tutkimalla tutkimusta, löytyisikö selityksiä sosiaalityön käytännössä ilmeneviin ongelmiin, joista suurin on se, että tieteellisellä tutkimuksella ei näytä olevan juuri mitään roolia sosiaalityön käytännössä missään pain maailmaa. Menetelmä on järjestelmällinen tutkimuskatsaus kolmena vuonna julkaistuihin tutkimuksiin. Menetelmää sovelletaan poikkeuksellisesti niin, että tutkitaan tutkimusmassan omi-naisuuksia, ei niinkään yksittäisten tutkimusten sisältöä tai tuloksia. Tutkimuskysymyksiä on kolme, joista ensimmäinen on taustakysymys: mitä näyttöön pe-rustuvalla käytännöllä tarkoitetaan. Tutkimuks…

sosiaalityötutkimuskäytäntönäyttöön perustuva käytäntö
researchProduct

Vankien oikeudet vankeusrangaistuksen aikana Suomessa : näkökulmana vankeuslaki ja perusoikeudet.

2018

Tässä tutkielmassa tutkin sitä, millaisia oikeuksia vangeilla on vankeusrangaistuksen aikana ja miten ne toteutuvat vankeuslain ja perusoikeuksien näkökulmasta. Sosiaalityö pyrkii vaikuttamaan omalta osaltaan vankien oikeuksiin, joten sen tuominen mukaan tähän tutkielmaan on olennaista. Tutkimuskysymykseni muodostuu seuraavasti: millaisia oikeuksia vangeilla on, ja miten oikeudet toteutuvat perusoikeuksien ja vankeuslain näkökulmasta? Tutkimuksien ja Rikosseuraamuslaitoksen raporttien mukaan vangit kokevat epäoikeudenmukaisuutta oikeuksien toteutumisessa. Vuonna 2006 uudistettiin vankeuslakia, jonka tavoitteena oli parantaa vankien oikeusturvaa ja täytäntöönpanon sisältöä.…

sosiaalityövankilatvankeusoikeudetvankeuslakiperusoikeudet
researchProduct

"Kyllä tää tästä!" : nuoret peruskoulun ja toisen koulutusasteen välivaiheessa

2005

sosialisaatioammatinvalintanuoretkoulutustoisen asteen koulutuselämänhallintasiirtymävaiheperuskoulusiirtymäaikasyrjäytyminen
researchProduct

Luokassa luokassa? : miten vanhempien status-tekijät vaikuttavat lasten toissijaiseen sosialisaatioon ja luokittumiseen ensimmäisinä kouluvuosina?

2011

Bourdieu presented his theory of class and class reproduction and I'm interested in founding out how does socialization process affect this dynamic process in an egalitarian western country. Does educational system determine the future of the children by renewing the class structure or does the equal opportunities to succeed academically invalidate the reproduction cycle. By using longitudinal Alkuportaat-data (N=2258) from years 2006-2008 a co-variate analysis and a hierarchical modelling were made. Mathematical problem-solving and fluency in mother tongue were used as indicators for successful secondary socialization. The class structure is presented by parents' socio-economic status, deg…

sosialisaatiokognitiiviset taidotyhteiskuntaluokatcognitive skillsclass reproductionsocializationkouluperuskouluclassuusintaminen
researchProduct

Perusopetuksen oppilaiden sosioemotionaalisen kehityksen tuen tarpeet ja tukimenetelmät opettajien arvioimana

2013

Tutkimuksessa tarkasteltiin, millaisia sosioemotionaalisen kehityksen tuen tarpeita koululaisilla on opettajien arvioimana, millaisia tukimenetelmiä opettajat tuntevat ja käyttävät sosioemotionaalista tukea tarvitsevien lasten kanssa työskennellessään sekä miten tuloksellisiksi he nämä menetelmät arvioivat. Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena lomake-tutkimuksena. Aineisto kerättiin neljän etelä-suomalaisen kunnan tai kaupungin yhteensä 17 koulusta syksyllä 2012. Tutkimukseen osallistui yhteensä 45 opettajaa, joista 17 oli erityisopettajia, 15 aineenopettajia ja 12 luokanopettajia. Aineisto analysoitiin laskemalla aineistoa kuvailevia keskiarvoja ja keskihajontoja sekä prosenttiosuuksia,…

sosioemotionaalinen kehitysperusopetustukeminentunteetsosiaaliset taidotkoulutunnetaidotkiusaaminensosiaalinen käyttäytyminen
researchProduct

Svensklärarnas erfarenheter av undervisning av elever med invandrarbakgrund

2014

Tämän tutkielman tarkoituksena on kartoittaa ruotsin opettajien kokemuksia maahanmuuttajien opettamisesta suomalaisessa peruskoulussa sekä opettajien käsityksiä omista taidoistaan opettaa ja kohdata maahanmuuttajataustaisia oppilaita. Tutkimuksessa otettiin myös selvää, miten oppilaiden erilaiset kulttuuriset ja kielelliset taustat vaikuttavat koulun arkeen laajemmin ja miten ruotsin opet-tajat kokevat yhteistyön maahanmuuttajavanhempien kanssa. Aineisto kerättiin tutkimushaastattelun avulla. Haastatteluun osallistui viisi yläkoulun ruotsin kielen opettajaa kahdesta eri kaupungista. Suurimpana haasteena ruotsin kielen oppimisessa opettajat nimesivät oppilaiden puutteellisen suomen kielen ta…

språkinlärningtvåspråkighetinvandrareruotsin kielikaksikielisyysmonikielisyysperuskoulumångspråkighetsvensklärarekielen oppiminenopettajatopetusmaahanmuuttajat
researchProduct

Dos conceptos de Estado en el debate constitucional español de 1931

2019

statevaltioteoriatparliamentparlamentarismikäsitehistoriavaltio (instituutio)Espanjaconstitutional debate of 1931Constitution of 1931perustuslaitsovereigntysuvereniteettipoliittinen historia
researchProduct

Lastensuojelun tutkimusperustan vahvistamisen haasteita ja mahdollisuuksia

2021

- Lastensuojelun toimintamallit voivat olla lupaava tapa parantaa lastensuojelua, mutta systemaattisen kirjallisuuskatsauksemme mukaan niiden vaikuttavuudesta on vielä hyvin vähän tietoa. Tarve mallien vaikuttavuustutkimukselle on suuri. - Lastensuojelun tutkimusperustaisuuden edistämisessä voidaan toimintamallien ohella hyödyntää muita rinnakkaisia strategioita. -Kehittämistyöhön tulisi kytkeä nykyistä enemmän arviointitutkimusta. Näin uusista lupaavista menetelmistä ja malleista saataisiin tuotettua tietoa aiempaa järjestelmällisemmin. - Tieto olisi myös paremmin yleistettävissä, kun sen tuottamista olisivat ohjanneet tieteellisen tutkimuksen yleiset eettiset periaatteet ja hyvä tieteelli…

strategiatsosiaalityösystemaattinen kirjallisuuskatsauslastensuojelukehittäminentutkimusperustaisuusTutkimusartikkelisystemaattiset kirjallisuuskatsauksetKasvun tuki -aikakauslehti
researchProduct