Search results for "Peru"

showing 10 items of 1005 documents

Varhaisen arvioinnin ja suunnittelun käytäntöjä varhaisvuosien erityiskasvatuksessa ja kuntoutuksessa : VARSU - Varhaisen arvioinnin ja suunnittelun …

2001

varhainen vaikuttaminenvarhaislapsuusalle kolmevuotiaat lapsetvaikuttaminentoimintaperustainen ohjausekokulttuurinen teoriaerityiskasvatusmoniammatillisuusperhe
researchProduct

Valmennusopetus : silta musiikkileikkikoulusta musiikkiopisto-opintoihin

2011

Musiikkioppilaitokset ovat viime vuosina yhä yleistyvämmin alkaneet tarjota valmennusopetusta alle kouluikäisille tai jo koulunsa aloittaneille lapsille instrumenttiopetusta edeltävänä tai sitä tukevana muotona. Opetus pyrkii valmentamaan oppilasta tavoitteelliseen ja pitkäjänteiseen soitonopiskeluun ja niveltämään siirtymistä musiikkileikkikoulusta musiikkiopistoon. Tavoitteena voi olla myös eri instrumentteihin tutustuminen tai lapsen musiikkiopistoopintojen vaatiman motivaation ja edellytysten mittaaminen. Soitinkokeilujen järjestäminen ja ns. harjoitussoittimet mahdollistavat oppilaan innostamisen harvinaisemman instrumentin opintojen aloittamiseen. Samalla musiikkiopisto saa mahdollisu…

varhaisiän musiikkikasvatusmusiikkivalmennustaiteen perusopetusvalmennusopetus
researchProduct

Lasten monikielisyyden tukemisesta

2022

varhaiskasvatusosallisuusmonikielisyysperuskoululapset (ikäryhmät)äidinkieliopetus
researchProduct

Lasten motoriset taidot kolmessa erilaisessa päiväkodissa

2016

TIIVISTELMÄ Numminen, L. 2016. Lasten motoriset taidot kolmessa erilaisessa päiväkodissa. Liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto, liikuntapedagogiikan pro gradu -tutkielma, 62 s., 4 liitettä. Motoriset perustaidot ovat kaiken liikkumisen perusta. Lapset viettävät paljon aikaa päiväkotiympäristössä, joten päiväkodilla ja sen ympäristöillä on merkitystä lasten kehitykseen. Lapsen normaaliin kehitykseen tarvitaan päivittäisiä mahdollisuuksia liikkua. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kolmen erilaisen päiväkodin (liikuntapäiväkodin, kunnallisen päiväkodin ja steinerpäiväkodin) lasten motoriset perustaidot ja niiden erot. Lisäksi tavoitteena oli selvittää, millaista motoristen pe…

varhaiskasvatuspäiväkoditmotoriset perustaidotpäiväkotimotoriset taidot
researchProduct

Selvitys kotimaisten kielten kielikylpyopetuksen ja vieraskielisen opetuksen tilanteesta Suomessa : kuntatason tarkastelu

2012

varhaiskasvatussaamen kielisuomen kieliruotsin kielikielitaitoopettajatkielikylpyopetusmaahanmuuttajatperusopetusopetushenkilöstövieraskielinen opetuskunnatSuomikieletopettajankoulutusopetussuunnitelmat
researchProduct

Lasten vertaissuhdetaidot ja kiusaaminen esikoulun vertaisryhmissä

2014

varhaiskasvatusviestintäkompetenssiinteractionryhmädynamiikkapreschoolryhmäkäyttäytyminenvertaissuhdetaidotpeer interaction skillssosiaalinen kehityskiusaamisroolitvertaisryhmätlapsetviestintächildvictimizationsosiaaliset taidotpeer relationshippuheviestintäsosialisaatiovarhaiskasvatussuunnitelman perusteetlapsen vertaissuhdetaitojen arviointi -mittariesikouluikäisetbullyingkiusaaminenkielellinen vuorovaikutusvertaissuhteet
researchProduct

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden uudistuminen osana päiväkodissa kehittyvää asiantuntijuutta : lastentarhanopettajan näkökulma

2017

Tässä kandidaatintutkielmassa tutkittiin Suomen varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden uudistamista päiväkodissa toimivien lastentarhanopettajien näkö- kulmasta. Aihe on ajankohtainen valtakunnallisen perusteasiakirjan uudistuttua varhaiskasvatusta velvoittavaksi asiakirjaksi lokakuussa 2016. Tutkimuksen tavoitteena oli saada tietoa uudistusprosessiin liittyvistä kokemuksista ja käsityksistä. Toiseksi pyrittiin selvittämään, miten perusteasiakirjan uudistuminen näyttäytyy osana lastentarhanopettajien ammatillista kehittymistä. Tutkimus on laadullinen, ja sen aineisto kerättiin puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla. Haastatteluihin osallistui kuusi lastentarhanopettajaa eri puolilta S…

varhaiskasvatussuunnitelman perusteetlastentarhanopettajamoniammatillinen työyhteisöasiantuntijuus
researchProduct

Varhaisen arvioinnin ja suunnittelun menetelmän (VARSU) käyttö ja toimivuus vuoropäiväkodin arjessa lapsen kehityksen tukemiseksi

2002

varhaislapsuuspäiväkodittoimintaperustainen ohjausvarhaisvuosien erityiskasvatuserityiskasvatusVARSUarviointiyhteistyö
researchProduct

Vuosi kärkihanketta takana

2018

Pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmassa asetetaan tavoitteeksi Suomi maana, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta. Osana hallituksen Uusi peruskoulu -ohjelmaa käynnistettiin kokeilu-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan mukaisesti kielten kärkihanke, jonka puitteissa keväällä 2017 Opetushallitus myönsi 95 hankkeelle valtionavustusta kielten opetuksen varhentamiseen, kehittämiseen ja lisäämiseen. Valtaosa hankkeista kohdentui varhentamiseen. Paikallisilla kokeiluilla pyritään etsimään ja kehittämään uusia toimintamalleja lasten varhaisen kielenoppimiskyvyn hyödyntämiseksi. Kieltenopiskelua varhennetaan joissain kunnissa alkamaan jo alkuopetuksessa, minkä lisäksi kieliin voidaan tutustu…

varhennettu kieltenopetuskieltenopetusvarhaiskasvatuskärkihankealkuopetusperuskouluesiopetuskielen oppiminenkieltenopetuksen varhentaminen
researchProduct

Erilaisten liikuntaohjelmien vaikutukset varusmiesten kestävyyssuorituskykyyn peruskoulutuskauden aikana

2007

Lehto, Henri 2007. Erilaisten liikuntaohjelmien vaikutukset varusmiesten kestävyyssuorituskykyyn peruskoulutuskauden aikana. Valmennus- ja testausopin kandidaatin tutkielma. Liikuntabiologian laitos, Jyväskylän yliopisto, 42 s. Puolustusvoimien fyysinen koulutus on koulutusjärjestelmä, joka altistaa varusmiehet palveluksen aikana niin kestävyys- kuin voimaharjoittelullekin. Tämän tyyppisen yhdistelmäharjoittelun on todettu aiheuttavan positiivisia adaptaatioita kestävyyden kehittymisen osalta. Myös varusmiesten kestävyydessä on todettu tapahtuvan kehitystä kahdeksan viikkoa jatkuvan peruskoulutuskauden aikana. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia muutoksia tapahtuu varus…

varusmiespalvelusperuskoulutuskausikestävyyssuorituskyky
researchProduct